Gary John Bishopin kirjassa Älä jauha p*skaa -lopeta itsesi sabotointi ja tule oman elämäsi herraksi (2021) käydään läpi kolme mahdollista sabotööriä, joiden vankeina pidämme itseämme tiedostamattamme. Kirja on erittäin herättelevä ja samaistuttava. Käyn esseessäni läpi tiivistetysti kolme sabotööriämme eli alitajuntaisia johtopäätöksiä, joita olemme elämämme merkittävissä vaiheissa tehnyt. Sabotöörit muodostavat ikään kuin verkon jatkuvasti silmiemme eteen ja tästä syystä arvostelukykymme ja suorittamisemme saattaa olla vajavaista ja emme tunnista kaikkia mahdollisuuksiamme. Kirjassa esitetyt sabotöörit ovat sinä itse, muut ihmiset sekä elämä.

Sinä itse

Ensimmäinen kolmesta sabotööristä on kukas muukaan kuin sinä itse. Luvun tarkoituksena oli löytää oma ”henkilökohtainen johtopäätös” eli asia, mikä alitajunnassa jatkuvasti kuiskii ja kulkee mukana. Asia, mikä todella vaikuttaa omaan puheeseesi ja saa sinut käyttäytymään tilanteissa siten kuten toimit. Henkilökohtainen johtopäätös muodostuu niistä pienistä hiukkasista, mitkä ovat jääneet alitajuntaasi jumiin jo varhaislapsuudessa tai liittynyt seuraan myöhemmällä iällä. Hiukkaset kertovat kuka olet ja kuinka näet itsesi ja erityisesti missä et ole hyvä. Johtopäätökset ovet kielteisiä, joten kenenkään johtopäätös ei voi olla, että ”olen paras” tai ”kaikki pitävät minusta”. Johtopäätös on se mitä puhut itsellesi, kun kukaan muu ei näe. Se on täysin sinun henkilökohtainen pohjimmainen totuus. (Bishop, G. 2021)

Kirjassa annetaan esimerkkinä johtopäätös ”minä olen luuseri”. Millaista olisi elää tälläisen ajatuksen kanssa koko ajan ja miltä elämän vastamäet tuntuisi sen kanssa? Oma sisäinen puhe voisi kasvaa todella myrkylliseksi; ”en pysty tähän” tai ”liian vaikeaa joten en yritä ollenkaan”. Johtopäätöksistä kärsivät myös monet ”menestyneet” yhteiskunnan jäsenet kuten lääkärit ja lakimiehet. Myös heillä on kannettavanaan johtopäätös, joka saa heidät ajattelemaan olevansa vähäisempiä ja huonompia kuin muut. Jotenkin he saavat kuitenkin työnteossa teeskenneltyä, että johtopäätöstä ei ole olemassakaan. Se on jokapäiväinen kamppailu, jossa vastakkain ovat pahin minä ja ihanneminä. Jokainen on oppinut pitämään johtopäätöksensä omana tietonaan. (Bishop, G. 2021)

Miten sitten selvittää, minkä johtopäätöksen on tehnyt itselleen? Kirjassa annetaan paljon esimerkkejä vaihtoehdoista ja rehellisesti, itse niitä lukiessa meinasi tulla tippa linssiin. Kirja saa pohtimaan paljon, mihin kaikkeen tämä johtopäätös voikaan vaikuttaa. Lopulta kuitenkin hoksasin omani ja ymmärrän, kuinka paljon se vaikuttaa omaan arkeeni. Kun on saanut oman johtopäätöksensä selville, se ei pysty ottamaan niin helposti valtaa itsessä.

Muut ihmiset

Toinen sabotöörimme on muut ihmiset eli lähdemme tarkkailemaan ”sosiaalista johtopäätöstä”. Tämäkin johtopäätös on imeytynyt meihin jo varhain ja on kielteinen käsitys muista ihmisistä. Tämä on syntynyt, kun ollut tekemisissä perheen, ystävien ja muiden nuoruuden merkityksellisten ihmisten kanssa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan löytää syyllistä siihen, miksi jokin asia on johtopäätöksesi, vaan tarkoitus on oppia katsomaan itseään näkökulmasta joka voimaannuttaa, mutta ei katkeroita. Kaikki me tavoittelemme turvallisuutta ja sosiaalinen johtopäätös on optimoitu varmistamaan, että selviämme elämästä. Tämä kuitenkin johtaa helposti siihen, että kohtaamme jännittävät tilanteet haasteina ja pyrimme ”selviytymään” niistä, vaikka niitä ei välttämättä tarvitsisi kohdata selviytymismentaliteetilla. Sosiaalisia johtopäätöksiä voi olla esimerkiksi ”ihmisiin ei voi luottaa” tai ”muut eivät välitä”. (Bishop, G. 2021)

Jo ensimäisellä kerralla, kun tapaamme uusia ihmisiä, pyrimme tietämättämme selvittämään pääseekö hän läpi johtopäätöksemme perusteella tehdystä testistämme. Annamme ”hylätty/hyväksytty” -mekanismilla ihmisille arvion. Kun saamme pienenkin syyn, alamme keräämään automaattiohjauksella syitä joilla voimme leimata henkilölle hylätyn tuloksen ja uusintaan on erittäin vaikea päästä. Tämä ei oikeasti hyödytä ketään. Ongelmaksi muodostuu, että tuomitsemme ihmiset ennen kuin edes tunnemme heitä kunnolla. Jokaisella on vähän oma tyylinsä ilmaista se, että joku ei ole läpäissyt testiä. Jotkut alkavat ottaa etäisyyttä ja katoavat pikkuhiljaa heidän elämästä ja osa taas lähtee rytinällä eikä toisella osapuolella ole välttämättä aavistustakaan, että miksi näin tapahtui. (Bishop, G. 2021)

Elämä

Kolmas ja viimeinen sabotöörimme on elämä. Kyseessä on samanlainen negatiivinen johtopäätös kuin kahdessa aikaisemmassa, mutta kohteena on koko elämä ja kuva siitä, millaista se on. Kirjan mukaan olemme vähän koukussa positiiviseen ajatteluun. Se on kuin kansan kulkutauti. Yltiöpositiivisuus voi johtaa siihen, että ajatellaan, että ongelmia ei ole ollenkaan ja totuus asiasta valkenee vasta liian myöhään. Jos kaikki olisi täydellistä, sitä ei tarvitisi koko ajan hokea vaan se olisi asia joka on niin paljon läsnä, että siihen on jo totuttu. (Bishop, G. 2021)

Kirja käyttää esimerkkinä johtopäätöksestä ”elämä on taistelua”. Jos todellinen johtopäätös on tämä, luotamme elämän olevan jatkuvaa taistelua ja monet asiat tuntuvat väärältä, jos ne ovat tapahtuneet liian helposti. Saatamme jättää mahdollisuudet väliin. Toinen esimerkki on ”elämä on kovaa”. Ulkopuoliset ihmiset voivat katsoa, että meneepä jollakin hyvin, kun on unelmatyö ja perhe. Välillä ahkerointi tuottaakin paljon, mutta kun tulee yksikin vastoinkäyminen, palaa takaisin ajatukseen ”elämä on kovaa” eikä pysty iloitsemaan onnistumista, vaikka syytä olisikin. (Bishop, G. 2021)

Omasta mielestäni kolmea sabotööriämme hiljentääksemme on tärkeää pysähtyä myös ajattelemaan kuka itse on. Pidän Maarit Jantusen ajatuksesta ”kuka minä olen” aloittaa muutoksen -tekstissään, että häneltä löytyvät unelmien minä sekä sabotööriminä. Unelmien minä on henkilö, joka toivoisi olevansa ja joka sopii muottiin, miten hyvä ihminen nähdään, on reipas ja saa mahdollisimman paljon aikaiseksi. Sabotööriminä puolestaan jatkuvasti muistuttelee siitä, miksi emme pysty olemaan se unelmien minä, ja rajoittaa menemisiämme. Todellinen minä saa koko ajan ehdotuksia molemmilta, mutta on kuitenkin omissa käsissä, kumpaa kuuntelee milloinkin. (Jantunen, M. 2020)

Kun nyt katselee näitä kolmea sabotööriä ja on pohtinut mitä ne omat voisivat olla, mietin kaikkien kohdalla, kuinka paljon annan tälläisten ajatusten vaikuttaa omaan toimintaani ja miten paljon sabotoin itseäni arjessani. Mitä kaikkea on jäänyt välistä? Tunnistan itseni suorittajaksi ja yksi sabotööreistäni saatta olla osittain ajatus, että elämä on taistelua. Löydän paljon tilanteita elämässäni, joista huomaan, että olen saattanut perääntyä viime hetkellä, koska siihen pisteeseen pääseminen tuntui liian helpolta. Eihän siinä ole mitään järkeä. Voin suositella omien sabotöörien metsästämistä Bishopin kirjan avulla.

Lähteet:

Bishop, G. 2021. Älä jauha p*skaa. Lopeta itsesi sabotointi ja tule oman elämäsi herraksi. WSOY.

Jantunen, M. ”Kuka minä olen” aloittaa muutoksen. Maaritjantunen.fi. 25.4.2020. Viitattu 26.10.2023

https://maaritjantunen.fi/kuka-mina-olen-aloittaa-muutoksen/