Tampere
26 May, Sunday
15° C

Proakatemian esseepankki

Kohti parasta versiota itsestäni



Kirjoittanut: Tuomas Santala - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
12 Rules for Life: An Antidote for Chaos
Jordan Peterson
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Kohti parasta versiota itsestäni

 

 

Yksilöessee 2 – ep

Johdanto

Törmäsin ensimmäistä kertaa ”12 rules for life”-kirjan kirjoittajaan Jordan B. Petersoniin Podcastissa nimeltä Joe Rogan experience (JRE). Ensimmäistä kertaa kuunnellessani Petersonia, kiinnostuin hänen ajatuksistaan ja kantaa ottavasta faktuaalisesta sanomastaan. Kanadalainen Peterson on toiminut suurimman osan työurastaan psykologina. Hän on myös opettanut mm. Harvardin yliopistossa psykologiaa. Myöhemmin hän on aloittanut tekemään omaa Podcast-sarjaa, videoita YouTubeen ja kirjoittanut muutaman kirjan.

JRE Podcast jakson kuunneltuani koin jakavani samoja arvoja ja ajatuksia Petersonin kanssa. Jakson jälkeen aloin tutustua Petersoniin enemmän ja kiinnostuin hänen ajatuksistaan entisestään. Koen, että olen saanut hyviä ajatuksia ja vinkkejä omaan elämääni tutustumalla Petersonin sanomaan. Kiinnostus Petersonia ja hänen ajatuksiaan kohtaan, on suurin syy, miksi halusin lukea hänen kirjoittamansa kirjan: ”12 Rules For Life”.

12 Rules For Life -kirja on kohdistettu nuorille ihmisille, jotka tuntevat olevansa vaikeassa nykymaailmassa hukassa, eivätkä tiedä mitä elämällään tekisivät. Kirjassa on todella paljon mielenkiintoisia ajatuksia, joiden avulla on mahdollista löytää elämälleen suunta ja tarkoitus. Tämä kirja oli myös ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut englanniksi. Myös suomenkielinen versio olisi ollut saatavilla, mutta minua kiinnosti lukea alkuperäinen Petersonin sanoin kirjoitettu versio. Kirjan sanomaa voi tiivistää kirjan alkusoiton viimeisiin sanoihin: ”If we each live properly, we will collectively flourish. Best wishes to you all, as you proceed through these pages.” (Peterson, 2018, s. 35)

 

Neljä sääntöä käytäntöön

Ei ole olemassa sääntöjä elämälle, joiden avulla jokainen ihminen voi elää onnellista ja merkityksellistä elämää. Ihmiset ovat erilaisia ja haluavat eri asioita. Toiselle merkityksellisyys on muiden auttamista, toiselle itsestä huolta pitämistä ja jollekin näitä molempia. Kirjan säännöt eivät ole suoria sääntöjä merkitykselliseen elämään, vaan ajatuksia ja toimintatapoja, jotka voivat auttaa tuntemaan itsensä ja elämänsä merkitykselliseksi. Kutsuisin kirjan sääntöjä ennemmin ohjeiksi. Uskon, että jokainen voi saada kirjan ohjeista itselleen uusia merkityksellisiä ajatuksia.

Itse koin, että kirjan jokaisesta säännöstä jäi itselle merkityksellisiä ja hyviä ajatuksia, joiden avulla kasvan ihmisenä ja ymmärrän muita paremmin. Kerron seuraavaksi neljästä nostamastani säännöstä, joita aion viedä käytäntöön niin osuuskunnan keskuudessa, kuin muillakin elämän osa-alueilla.

 

Sääntö 2: Treat yourself like someone you are responsible for helping

”We deserve some respect. You deserve some respect. You are important to other people, as much as to yourself. You have some vital role to play in the unfolding destiny of the world. You are therefore, morally obliged to take care of yourself.” (Peterson, 2018, s. 62) Mielestäni kuulostaa oudolta, että noin 80 prosenttia koiran omistavista ihmisistä, hoitaa koiransa lääkityksen paremmin kuin omansa. Samalla ymmärrän sen täysin. Jokainen ihminen on ollut tilanteessa, jossa jonkun toisen hyvinvointi kiinnostaa enemmän kuin oma hyvinvointi. Ihmiset eivät osaa arvostaa asioita, jotka heillä jo ovat. Esimerkiksi terveenä olemista alkaa arvostamaan vasta, kun on kipeä. Asioiden itsestäänselvyytenä pitäminen on ihmisille normaalia. Eläisimmehän edelleen kivikaudella, jos kukaan ei ikinä olisi kiinnostunut jostain, mitä hänellä ei vielä ole.

Säännöstä 2, yksi päähäni jäänyt ajatus on se, että jos joku läheiseni valittaa kovasta kivusta ja ihmettelee mistä tämä johtuu. Ensimmäisenä sanoisin tietenkin: ”mene lääkäriin ja selvitä, että se ei ole mitään vakavaa”. Mutta jos itse koen kovaa kipua, ajattelen, ei tämä mitään vakavaa ole, kyllä se siitä. Miksi en itse toimi, kuten haluaisin läheiseni toimivan? On helppo ottaa oma terveys ja koko elämä itsestäänselvyytenä. Olethan viettänyt koko elämäsi itsesi kanssa. Mihin se olisi katoamassa? Sen sijaan, että ajattelet mitä kaikkea sinulla voisi olla, käännä ajattelusi siihen, mitä sinulla jo on. On tärkeä osata arvostaa elämässä joka päivä toistuvia tavallisilta tuntuvia asioita. Samalla on tietenkin tärkeä mennä eteenpäin ja kehittyä. Mutta ei laput silmillä. Kun löytää tasapainon nykyhetken arvostamisen ja sopivan kunnianhimon välillä, uskon, että elämä tuntuu merkityksellisemmältä. Jokainen voi miettiä miltä oma elämä näyttäisi, jos pitäisi itsestään kunnolla huolta.

Uskon, että Kipinä osuuskunnassa jokainen haluaa muille jäsenille parasta. Toivon samalla, että jokainen muistaa haluta myös itselleen parasta. Koska pitämällä itsestään huolta, pystyt pitämään parhaiten muista huolta. Parhaan itsensä tuominen tiimiin tuottaa parhaita lopputuloksia.

 

Sääntö 4: Compare yourself to who you were yesterday, not to who someone else is today

”No matter how good you are at something, or how do you rank your accomplishments, there is someone out there who makes you look incompetent”. (Peterson, 2018, s. 86) Saatat olla hyvä jalkapalloilija, mutta et ole Cristiano Ronaldo. Tuskin tulet pelaamaan edes oman kaupunkisi parhaassa joukkueessa. Olet hyvä kokki, mutta et Gordon Ramsay. Kaverit menestyvät työelämässä paremmin kuin sinä. Sisarukset ovat parempia koulussa. Meillä jokaisella on sisällä kriittinen ääni, joka tietää kaiken.

Itsensä vertaaminen muihin hyvässä tai pahassa on vahingollista. Maailmassa on yli 7 miljardia ihmistä. Isoissa kaupungeissa on miljoonia ihmisiä. On käytännössä mahdotonta olla missään kaikista paras. Parhaaksi pääseminen vaatii uhrauksia, kovaa työtä, lahjakkuutta, hyviä lähtökohtia ja mikä tärkeintä, onnea ja hyvää tuuria. Sääntö 4 kulkee käsi kädessä säännön 2 kanssa. Ihminen haluaa sitä mitä itsellä ei ole. Ihminen huomaa helposti ainoastaan sen mitä muilla on. Jokainen on joskus ollut kateellinen jollekin toiselle tietämättä yhtään mitään tämän toisen henkilön elämästä. Totuus on, että jokaisella on omat taistelunsa ja onnistumisensa, joita ei voi verrata toisiinsa. Moottoritiellä vastaan ajaa hieno Porche ja mietit: ”Onpas onnekas kaveri. Kunpa eläisin hänen elämäänsä”. Mitä et tiedä, on se, että tämä kaveri saattaa miettiä ajavansa hienolla Porchellaan seuraavaa betoniseinää päin.

Uskon, että keskittymällä kehittämään itseään itselle mieluisissa ja tärkeissä asioissa ja vertaamatta omia onnistumisia ja epäonnistumisia muiden onnistumisiin ja epäonnistumisiin on matkalla kohti parasta versiota itsestä. Jos joka päivä teet edes pienen asian olemalla parempi tänään, kuin eilen, mieti miten paljon parempi olet 10 vuoden päästä, tai 40 vuoden päästä. Vertaa nykyistä itseäsi siihen, kuka olit eilen.

Tiimeissä jokainen palanen on tärkeä. Palapeli ei ole valmis, ennen kuin jokainen erilainen pala on laitettu paikalleen hoitamaan oma vastuualueensa. Palapelin palaset eivät vertaa toinen toisiaan, vaan keskittyvät omiin vahvuuksiin. Samaa ajattelutapaa kannattaa tuoda jokaiseen tiimiin, jossa on mukana, niin perheeseen, parisuhteeseen, työpaikalle, kuin kaveriporukkaankin.

 

Sääntö 8: Tell the truth – or, at least, don`t lie

”Truth will not come in the guise on opinions shared by others, as the truth in neither collection of slogans nor an ideology. It will instead be personal. Your truth is something only you can tell, based as it is on the unique circumstances of your life.” (Peterson, 2018, s. 230) Petersonin mukaan ihmiset huomaavat ja arvostavat totuuden kertomista. Peterson kehottaa jokaista yrittämään puhua totta ja olemaan valehtelematta. Petersonin mukaan seuraukset tulevat olemaan odottamattoman positiiviset. Totuuden kertominen on henkilökohtaista ja muut tunnistavat sen. On rohkeaa puhua totta, eikä valehdella. Valehteleminen on helppo keino välttää asioista puhumista ja vastuun ottamista. Puhumalla totta – vaikka se olisikin vaikeaa – on aina positiiviset seuraamukset. Seuraamukset eivät välttämättä ole aina positiiviset tietyn henkilön kannalta mutta isompaa kuvaa katsottaessa seuraukset ovat aina positiiviset.

Tiimeissä on tärkeää puhua totta. Jos tiimissä on sellainen tilanne, että asioita ei uskalleta ottaa esille, lopputulos on huono. Luottamus kävelee käsi kädessä totuuden kanssa. Kun ihmiset puhuvat totta, on heihin helpompi luottaa. Onhan luottamus jokaiselle menestyvälle tiimille välttämättömyys.

 

Sääntö 9: Assume that the person you are listening to might know something you dont´t

”So, listen, to yourself and to those with whom you are speaking. Your wisdom then consists not of the knowledge you already have, but the continual search for knowledge, which is the highest form of wisdom.” (Peterson, 2018, s. 256) Petersonin mukaan hyvä lähtökohta elämään ja ikuiseen oppimiseen, jota hän kutsuu korkeimmaksi viisauden muodoksi, on olettaa, että jokainen, jota kuuntelet ja jonka kanssa olet kanssakäymisessä, tietää jotain mitä sinä et. Tällä keinolla esimerkiksi Kipinä osuuskunnassa olevan yksittäisen henkilön viisaus ja tieto on kaikkien osuuskunnan jäsenten tiedot yhdessä. Tätä kautta huomaa, että tiimi voittaa aina yksilön. Koska yhden ihmisen on mahdotonta tietää ja osata enemmän, kuin 20 ihmisen. Sanotaan, että jokainen tiimiläinen tuntee edes 5 eri ihmistä osuuskunnan ulkopuolelta. Tällöin on tavoitettu jo 100 henkilön tiedot ja taidot, joita jokainen tiimiläinen voi tuoda osuuskuntaan muiden opittavaksi. Tiimissä on voimaa, vaikka se ei heti siltä tuntuisi. Mielestäni onkin mahtavaa, että juuri Kipinä osuuskunnassa on paljon eri-ikäisiä, eri taustat omaavia ja erilaisia taitoja ja tietoja omaavia henkilöitä. Uskon, että Kipinä osuuskunnassa jokaisella henkilöllä on mahdollisuus opettaa muita ja oppia muilta. Tämä on loistava lähtökohta tiimille.

 

Yhteenveto

Uskon, että yläpuolella olevia sääntöjä noudattamalla ja pohdiskelemalla, olen paras tiimiläinen niin itselleni, kuin myös jokaiselle elämäni eri tiimin tiimiläiselle. Paras versioni toivottavasti odottaa monien kymmenien vuosien päässä. En osaa sanoa mikä on unelmani, mutta tiedän mistä olen kiinnostunut ja mitä pidän tärkeänä. Uskon, että tekemällä itselle tärkeitä asioita, pitämällä itsestäni oikeasti huolta, vertaamalla itseäni muiden sijasta aikaisempaan itseeni, puhumalla totta ja olettaen, että jokainen voi opettaa minulle jotakin, olen menossa kohti merkityksellisyyttä ja parasta versiota itsestäni. Se on mielestäni hyvä unelma.

Kun keskityn olemaan paras versio itsestäni, sen jälkeen voin keskittyä siihen, että tiimini ovat parhaita mahdollisia versioita. Tähän pätee kirjan 6. sääntö: ”Set your house in perfect order before you criticize the world.” Hoitamalla ensin omat asiani oikeaan suuntaan ja pitämällä ne siinä suunnassa, voin alkaa keskittymään isompiin ja vaikeimpiin asioihin.

 

Lähteet

Peterson, J. (2018). 12 Rules For Life: Random House Canada

22-vuotias yrittäjänalku.

Kommentit
  • Arto Ala-Seppälä

    Kiitos!

    Olipa mahtava lukea tätä! Hienoja ajatuksia siitä miten merkityksellistä on pitää huolta itsestänsä ja mikä vaikutus sillä on myös tiimiin. Tässä oli myös muutama pysäyttävä kolahdus: “Mielestäni kuulostaa oudolta, että noin 80 prosenttia koiran omistavista ihmisistä, hoitaa koiransa lääkityksen paremmin kuin omansa.” ja ”Set your house in perfect order before you criticize the world.” Täytyy alkaa huolehtimaan omasta jaksamisesta enempi jatkossa.

    24.11.2021
Kommentoi