Lähdin Proakatemialle sillä mielellä, että haluan rohkeasti kokeilla uudenalaisia töitä ja löytää jotain sellaista, josta haluaisin rakentaa uuden uran. Aikaisempi yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto oli johtanut töihin Nokian matkapuhelinten tuotekehitykseen ja nyt halusin jotain muuta. Ennen akatemialle tuloa olin juuri valmistunut matkailualan ammattilaiseksi ja päässyt tekemään toiminnallista käytännön työtä kokouskartanossa. Halusin jatkaa sillä tiellä ja tehdä sellaista työtä, joka imaisee mukaansa ja jonka tekeminen on mielekästä.

Otin sellaisen asenteen, että lähden rohkeasti kokeilemaan. Ensimmäinen projektini oli 24H-loppunäyttötapahtuman järjestäminen. Se oli erittäin opettavainen projekti. Opin projektin aikana sen miten Proakatemia toimii, millainen yhteisö se on ja miten asiat toimivat. Henkilökohtaisen kehitykseni kannalta opin projektissa myymään, josta tulikin sitten yksi kiinnostuksen kohteistani.  Lisäksi huomasin, että projektiluontoinen tapahtumatuotanto oli todella sopiva tapa tehdä työtä minulle. Olen hyvä toimimaan paineen alla ja pysyn tiukassakin tilanteessa toimintakykyisenä.

Toinen hieno kokemus oli kulttuurikahvila Laikun perustaminen. Pääsin tekemään jotain aivan uutta sellaisella toimialalla, joka ei ollut tuttu.  Tämän projektin isoin opetus minulle oli se, että olen todella hyvä organisoimaan, ottamaan haltuun, järjestämään ja toimeenpanemaan asioita. Sekä 24H-projektissa ja Laikussa yhteistyön kokeminen oli upeaa ja se, kuinka todella erilaiset persoonat tukevat omilla vahvuuksillaan tiimin toimintaa.

Viimeisimmät projektit koulutusviennin ja valmennuksen parissa ovat olleet kaikkein vaativimpia. Ne ovat opettaneet minulle, että minulla on osaamista tiimioppimiseen ja valmentamiseen liittyen ja näitä taitoja aion ja haluan kehittää. Kaikki projektit ja ylipäätään koko akatemia-aika on todistanut sen, että aina voi kehittyä ja oppia uusia asioita.

Oman tiimin toiminnasta mieleeni on jäänyt kaikki ne pajat, missä on pystynyt irrottautumaan dialogin toimivuuden seuraamisesta. Siis kun alkuaikoina sitä oli hyvin tietoinen siitä, että kuka on puhunut ja miten paljon on itse puhunut. Ja oma tarve päästä sanomaan asioita oli suuri ja ärsytys paljon puhuvia ja muilta tilaa viejiä kohtaan oli suuri. Kun huomaa, että pystyy olemaan keskustelussa täysin läsnä ja ottamaan luontevasti puheenvuoron silloin, kun on jotakin annettavaa, on upeaa.

Sellaiset pajat, joihin olemme tulleet hieman ahdistuneina ja lopussa lähteneet innosta puhkuen, ovat olleet parhaita. Esimerkki tällaisesta pajasta oli eräs 24H-loppunäyttöön liittyvä paja. Pajan alussa tunnelma oli lannistunut, kaikki olivat uppoutuneina omiin töihinsä, opinnäytetöihin, viimeisten kurssien viimeistelyyn ja ylipäätään valmistumiseen liittyviin asioihin. Kuitenkin pikkuhiljaa tiimiläiset heräsivät, ottivat rooleja ja vastuita ja kiinnostuivat

Akatemia opetti minulle, että voin tehdä mitä vaan. Itsetuntemus ja rohkeus kasvoi siten, että tein isoja muutoksia omassa henkilökohtaisessa elämässäni ja kohtasin asioita, joita olin aiemmin vältellyt. Proakatemian oppimissopimuksilla on tässä iso merkitys. Ne pakottavat jokaisen miettimään säännöllisin väliajoin sitä, kuka on, minne haluaa mennä ja miten sinne aikoo päästä. Näiden asioiden jakaminen oman tiimin kesken puhumalla kyseisistä asioista tekevät niiden toteutumisesta konkreettisempaa ja sanotuista asioita tulee itsellekin todellisempia eikä niitä pysty enää välttämään.

Olen oppinut suhtautumaan palautteeseen neutraalisti. Jos joku ei ole tyytyväinen työhöni tai tapaani toimia, voin kuunnella palautteen, ilman että se menee liikaa tunteisiin. Pystyn rauhassa miettimään, mitä mieltä itse olen palautteesta, onko toiminnassani jotain korjattavaa ja sitten voin tehdä muutoksia jos tarvitsee. Tämän tyyppistä keskustelua käyn omassa mielessänikin. Tunnistan nykyään paremmin sen, jos jokin asia on mielestäni vialla tai ei suju hyvin tai huomaan väsyväni. Eli itsereflektointikykyni on myös kasvanut akatemialla.

Myös kysymys ’mitä tekisit jos et pelkäisi’ -on sellainen, joka akatemialla kysytään usein. Tämä kysymys on saanut isoja muutoksia aikaan itsessäni ja olen jopa todennut, että usein pelko on se, jota kohti kannattaa mennä. Kannattaa vaan uskaltaa!