Tampere
26 May, Sunday
24° C

Proakatemian esseepankki

Kirjojen lahja



Kirjoittanut: Olivia Pynnönen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Sattuneesta syystä minun on tullut viime aikoina luettua lastenkirjoja tavallista enemmän. Äitini oli onnekseni säästänyt suurimman osan lempikirjoistani ja toi niitä taannoin minulle. Yksi näistä kirjoista oli Astrid Lindgrenin ”Tunnetko Peppi Pitkätossun?”.  Kirja on vuodelta 1989 ja melko kulunut, mutta siitä on jäänyt sitäkin rakkaammat muistot. Mahtavaa, että voin siirtää kirjan tuoman ilon eteenpäin nyt omalle lapselleni, vaikkakin hän vielä lähinnä tykkää katsoa sen värikkäitä kuvia. Olen siitä onnekas, että minulle on lapsuudessa aina luettu paljon kirjoja. Sain oman kirjastokortin ollessani 5-vuotias ja se on minulla edelleen käytössä. Koen hieman huvitusta joka kerta sen nähdessäni, sillä sitä koristaa harakan varpain kirjoitettu nimeni. Muistan vieläkin miten ylpeä olin omasta kirjastokortista ja siinä komeilevasta allekirjoituksestani.

Kirjat ja lukeminen ovat seuranneet minua läpi elämän. Jo silloin kun en itse osannut lukea, minulle luettiin ääneen. Ala-asteella saatoimme ystävien kanssa viettää tunteja kirjastossa pohtien mitä kirjoja valitsemme kotiin luettavaksi. Reput täynnä taapersimme kotiin innosta puhkuen. Tämä oli aikaa, jolloin kirjojen lukemisella ja sillä kuinka monta kirjaa ehti viikossa lukea (vai ehtikö yhtäkään) leuhkittiin. Toisin kuin yläasteella. Siellä lukemista pidettiin jopa hieman nolona hikkeilynä. Yläasteelle mentäessä lastenkirjallisuus vaihtui dekkareihin ja chick lit romaaneihin, lukiossa lukemisesta tuli pakollinen paha ja siitä katosi ilo. Tosin, tuskin kovin moni 16-vuotias lukee innolla Tuntematonta sotilasta tai alkuperäistä Seitsemää veljestä. Aikuiseksi tultuani en juurikaan ole lukenut, paitsi ne äidiltä saamani joululahjakirjat. Proakatemialle tultuani olen taas pikkuhiljaa löytänyt lukemisen ilon. Lukeminen opettaa ja avartaa maailmankuvaa. Puhumattakaan siitä, että se on paljon hyödyllisempää ja parempaa ajanvietettä kuin Instagramin tai Tiktokin selailu tuntikaupalla.

Omalle jälkikasvulleni haluan antaa saman lahjan mitä itse sain. Uskon, että tulen aina vaalimaan fyysistä kirjallisuutta äänikirjojen sijaan. Lukeminen kehittää puhetta ja laajentaa sanavarastoa, oli kyse sitten Peppi Pitkätossusta tai Agatha Christien dekkarista. Tykkään itse myös antaa myös sukulaislapsilleni ja kummilapsilleni kirjalahjoja, vaikkeivät he sitä välttämättä vielä osaa arvostaa. Nimittäin yksiä parhaimpia lapsuusmuistojani ovat ne hetket, kun innosta kihisten odotin nukkumaan menoa ja sitä, että lukisimme yhdessä lahjaksi saatua kirjaa.

Kommentoi