Luin Aki Alhtrotin kirjan Järkytä avoimuudella, ja pohdin sen jälkeen paljon kouluamme Proakatemiaa. Tuttu lausahdus ”luota prosessiin” ja sen moniulotteiseen tarkoitukseen. Pikkuhiljaa sanonnan merkitys on syventynyt, vaikka ajatus tosin ei varmasti ole vielä lähelläkään valmis. Tietyllä tapaa se on kompeliksisuuden hyväksymistä ja luottamista siihen, että kun antaa enemmän kuin ottaa se vie pitkälle ja palkitsee. Mahdollisuuksien kulttuuri mikä vallitsee, on hämmästyttävää. Puolen vuoden jälkeen olen kokenut ja saanut kohdata asioita, mitä en osannut edes kuvitella.

Olen pohtinut myös johtajuutta oman business leader kauteni aikana. Kuinka vaikuttaa tiimiin, ja kuinka luoda menestyvää kulttuuria. Ihmiset tekevät tiimin, ja jokaisen pitää kokea olevansa arvostettu. Ja kuinka tärkeää se on, että antaa tiimiläisten roolien ja vastuualueiden olla juuri tiimiläisen oman itsensä näköisiä, jotta saataisiin mahdollisimman suuri potentiaali käyttöön. Yksilötason tavoitteet ovat siirtyneet koko tiimille, tai tiimin sisällä oleville pienemmille vastuualueryhmille. Jatkuva oppiminen, kokeilu, tutkiminen ja tulevaisuudessa mahdollisesti joistain tiimin tavoista poisoppiminen ovat koko tiimin yhteinen projekti.

Kirjaa lukiessani pohdin myös sitä, että miksi joskus saadaan kovempi rangaistus virheiden tekemisestä kuin jonkin asian tekemättä jättämisestä? Luoko se kulttuuriin ilmapiiriä, jossa kannattaa mielummin olla yrittämättä kuin epäonnistua? Kuka rankaisee? Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Onko johtajuus heijastumaa yhteisössä olemassa olevassa todellisuudessa? Meillä ei ole vielä Promisiassa vertailupohjaa johtajista, joskin BLt vaihtuvat tiuhaan seuraavat pari vuotta. Yrityskulttuurin pitäisi olla tekoihin ja kokeiluihin mahdollistava. Erilaiset pelot voivat viedä taaksepäin tai estää tekemästä jotain. Epäonnistumisen pelko rajoittaa ja mieltään voi harjoittaa, jotta pääsee pelosta eroon. Samoin kuten se, ettei luota omiin kykyihin, tai jokin uskomus mikä rajoittaa itseään. Usko itseensä ennakoi menestystä enemmän kuin vaikkapa koulutus. Kun pelko ohjaa toimintaa, ei tulos voi olla mitään suurta, tai mikä on silloin sen hinta?

Halusin puolen vuoden aikana nimenomaa oppia johtamaan ihmisiä, mikä tarkoitti yhdeltä osa-alueelta sitä, että piti osata luopua kontrollista ja siirtää enemmän vastuuta tiimiläisille ja antaa siten enemmän päätösvaltaa ja löytää tiimin kanssa yhteisiä päätöksiä. Yritin kehittää itseäni tunnejohtajana ja ymmärtää ja kokeilla empatian kasvavaa merkitystä.  On tärkeää olla läsnä ihmisenä, ja oppia tuntemaan koko tiimin jäsenet ihmisinä, ei vain työtehtävien kautta.

Promisiassa on tärkeää olla tietoinen jokaisen vahvuuksista ja jokaisen pitäisi olla tietoinen omistaan. Onkin hyvä kiinnittää huomiota, että hyödynnämmeko osaamista ja vahvuuksia optimaalisella tasolla. Kun annetaan jokaisen keskittyä siihen mihin haluaa, mitä ja mistä haluaa oppia ja mistä on aidosti kiinnostunut, saadaan isompi potentiaali käyttöön ja varmasti yksilö on motivoituneempi ja tekee työnsä paremmin. Se on siis kaikkien etu, jos yksilö kehittyy, niin tiimi menee myös eteenpäin.

Vietämme paljon aikaa seurassa, missä ajatellaan suuria ja annetaan kasvaa. Tiimi tai ympäröivä porukka muuten voi joko laskea omaa suorituskykyä tai nostaa sitä. Ja tässä tulee pointti vahvuuksien hyödyntämisestä ja tiimioppimisesta, kun pystytään nostamaan suorituskykyä ja tsemppaamaan muita. Oppimisenhalu tarttuu ja jos suurempi osa on motivoitunutta, pystytään nostamaan yksilön motivaatiota, jos se on laskenut. Tiimin toiminnassa tulisi keskittyä enemmän myös tiimin vahvuuksiin ja positiivisiin asioihin. Toki on hyvä tiedostaa ja tarkkailla kehitettäviä asioita, mutta jos keskitytään vain niihin, positiivisetkin asiat jäävät heikommalle myös toiminnan tasolla. Iloa tuottavat, me-henkeä edistävät ja hyvinvointia parantavat asiat tuovat lisää tuottavuutta ja sitoutuneisuutta. Siis annetaan jatkossakin tilaa naurulle.