”Parhaimmillaan työ voi olla sellaista, jossa jokainen voi olla oma itsensä, löytää itselleen sopivimman tavan työskennellä ja tehdä valintoja omien tehtäviensä puitteissa. Ja sitten kun oikea työ ja oikea, sopiva tekijä kohtaavat, syntyy runsaasti iloa ja tuottavuutta.”

Tällainen fiilis syntyi tämän syksyn pinkkunäytössä. Meidän tiimi jaettiin kahteen osaan ja saatiin omat toimeksiannot, joita oli aikaa tehdä 12 tuntia. Toimeksiantoja saadessa istuin Aunen vieressä ja sytyttiin molemmat ihan täysillä siihen, mitä toimeksiantaja kertoi. Meidän kaksi projektipäällikköä istui siinä takana, joten käännyin ympäri ja kuiskasin, että tohon on pakko päästä! Sain kommentin takaisin, että ei me voida Aunen kanssa molemmat olla siinä toimeksiannossa, koska me ollaan meidän tiimin kriittiset äänet ja olisi hyvä, että meidät jaetaan erilleen. Mutta ei sille voinut mitään, kun kerran sytyttiin niin sitä intoa puhkuen jatkoin inttämistä ja lopulta kävi niin, että oltiin Aunen kanssa saman pöydän ääressä. Hyvä niin, koska päästiin molemmat toteuttamaan omaa osaamistamme ja tuottavuutta ja runsasta iloa todellakin oli ilmassa.

Toimeksiannon jälkeen kokoonnuimme tiiminä yhteen ja projektipäälliköt jakoivat meille tehtäviä. Kyselytunnille olisi menossa projektipäällikön kanssa yksi henkilö ja loput jäisivät Eetun vetämään ideointiosuuteen. Meidän projektipäällikkö Arttu pyysi Aunen mukaansa kyselytunnille. Siinä kohtaa täytyi taas avata suu ja vähän nillittää. Oma vahvuuteni on kaivaa tärkein sanoma tai tarve siitä, mitä toinen ihminen kertoo ja tarvittaessa ohjailla toista niin, että hän voi löytää ne tärkeimmät asiat. Toimeksiantajamme oli stagella ollessaan halunnut kaikenlaista ja tuntui, että hän on ehkä vähän hukassa eikä tiedä mikä on tärkeintä. Tuntui hyvältä, kun Arttu kuunteli minua ja otti minut mukaan kyselytunnille, vaikka ehkä vähän väen vängällä sinne itseni tyrkkäsin. Taas kerran hyvä niin! Uskon, että Arttu ja Aune olisivat pärjänneet ilman minua, mutta se oli minulle selkeästi sopivin tapa työskennellä ja sain omat vahvuudet käyttöön heti päivän alusta lähtien.

Olen yrittänyt pohtia mikä minua motivoi ja sytyttää. Tuntuu, että usein motivaatiota on vaikea löytää, varsinkin jos se pohjautuu ulkoisiin tekijöihin kuten rahaan, palautteeseen tai hyväksytyksi tulemiseen. Toisaalta tuntuu, että aina en jaksa innostua niistä sisäisistä tekijöistäkään, joita ovat mm.: ”olen tehnyt jotakin arvokasta”, ”osaan olla pätevä” tai ”saan oppia”. Pinkkunäytössä minut sytytti toimeksiantaja. Minusta tuntui, että ymmärsin häntä ja löysin jonkinlaisen yhteyden. Koko päivän ajan minua ajoi eteenpäin ajatus siitä, että tästä olisi hänelle henkilökohtaista apua. Halu auttaa toista ihmistä onkin minulle tärkeää ja taidankin kaivata sellaista työtä, jossa voin sitä toteuttaa. Kuviot kääntää ylösalaisin se, että olen viimeisen päälle introvertti ja kaipaan todella paljon omaa aikaa ja tilaa ladatakseni akkuni. Täytyy siis löytää jonkin sortin tasapaino työn ja oman tilan välille, vaikka se tuntuukin olevan todella haastavaa juuri nyt.

Pinkkunäyttö oli minulle oiva muistutus siitä, kuinka hyvä fiilis voi löytyä hetkessä, kun pääsee tekemään itselleen tärkeää asiaa ja vieläpä itselleen sopivimmalla tavalla. Tällä kertaa voi vielä sen lisäksi sanoa, että ympärillä oli tiimi, joka halusi kokonaisuutena päästä samaan lopputulemaan. Päivän onnistumiselle oli luotu paras mahdollinen pohja. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että nämä parhaat kokemukset jäävät unohduksiin liian nopeasti. Kyllähän näitä parhaita kokemuksia pitäisi olla useammin ja juuri niiden kautta saataisiin koko tiimi syttymään. Meidän tiimillä suunta on vielä vähän hukassa, tai ehkä sitä ei vain ole vielä osattu laittaa sanoiksi. Juuri näiden onnistumisten kautta alamme ymmärtää, mitä tiiminä haluamme todella saavuttaa. Yhteinen visio tulee päästämään tämän tiimin irti isolla kädellä ja rohkeus yrittää tulee näkymään meidän tekemisissä.

Iina Rytikangas tarjoaa kirjassaan Kehity ja jaksa tiimissä useita käytännönläheisiä ajatuksia ja esimerkkejä siitä, kuinka työyhteisö voi kovien tavoitteiden ja kiireenkin keskellä pitää yllä mukavaa ja rentoa ilmapiiriä. Erityisesti hän keskittyy siihen, miten toisten kohteleminen ja yleisesti vuorovaikutus työyhteisössä vaikuttaa jaksamiseen ja tehokkuuteen.

”Oikea työ ja oikea tekijä kohtaavat” -ajatuksen lisäksi toinen mieleenpainuva asia Rytikankaan kirjoituksesta oli erilaiset vuorovaikutustyylit. Olemme tiimissä paljon miettineet dialogin tärkeyttä ja toimivuutta. Välillä sen kanssa menee paremmin ja toisinaan sitten taas ei. Eihän tuo vaarallista ole ja eteenpäin mennään koko ajan. Rytikangas jakaa vuorovaikutustyylit tai persoonallisuudet kolmeen kategoriaan: itsevarmat persoonallisuudet, tunnolliset persoonallisuudet ja rauhalliset persoonallisuudet. Kaikilla persoonallisuustyyleillä on luonnollisesti omat vahvuutensa ja erityisosaamisalueensa. Täytyisi löytää se kuuluisa tasapaino.

”Tarvitsemme itsevarmuutta ja rohkeutta mennä eteenpäin ja asettaa tavoitteita. Tarvitsemme tunnollisuutta ja sitoutuneisuutta sekä tiimin jäsenten kesken että apuna tavoitteisiin pääsemisessä. Kyky kuunnella rauhallisesti ja perehtyä asioihin maltillisesti, ymmärtävästi ja osaavasti takaa laadukkaan ja parhaan mahdollisen työntuloksen.” Usein tuntuu, että äänekkäimmät ja puheliaimmat tiimin jäsenet vievät liikaa tilaa, jotta muut voisivat osallistua omilla vahvuuksillaan. On tosin ollut sellaisiakin tilanteita, että dialogiin on jätetty pitkiäkin taukoja, jotta jokaisella olisi mahdollisuus osallistua, mutta siltikään kaikki eivät anna itsestään. Myös dialogiin täytyisi löytää jokaiselle tiimiläiselle tuo sama tunne, että pystyy laittamaan omat vahvuutensa käyttöön.

Olipa kyseessä tiimin yhteinen pinkkunäyttö, pajan dialogi tai omat projektit, paras työ on sellaista, jossa voi olla oma itsensä. Silloin työstä saa helposti kiinni ja jaksaminenkin toteutuu paljon paremmin. Kun oikea työ ja oikea tekijä kohtaavat, syntyy iloa ja tuottavuutta!