Johdanto

Olemme varmasti kaikki nähneet ympärillämme motivoituneita ihmisiä, jotka juoksevat paikasta toiseen ja tunteneet itsemme laiskaksi. Minusta on hyvä ymmärtää, millä täyttää päivänsä ja merkitsevätkö asiat oikeasti minulle jotain, vai teenkö asioita vain sen vuoksi, että voisin näyttää muille, että olen ahkera. Tämä kiireen ihannointi on ainakin oman elämäni ympärillä pyörinyt jo lapsesta saakka ja se on vain vuosi vuodelta pahentunut. Kuitenkin nykyään puhutaan paljon omasta hyvinvoinnista ja sen tärkeydestä, joten ajattelin pohtia, että mistä sitten tämä kiireen ihannointi kumpuaa, ja voiko siitä löytää mitään positiivista.

Oman kiireisen elämäni ihannointi

Olen pohtinut aihetta kiirettä ja sen ihannointia, johon olen itsekin sortunut ja sorrun varmasti vieläkin. Lukion aloitettuani halusin aloittaa samalla työt ja pääsinkin osa-aikaiseksi kuntosalin vastaanottoon. Työ tuntuikin yllättävän kivalta ja sain sovitettua sen lukion oheen hyvin. Tällöin treenasin vielä tavoitteellisesti kuntosalilla, joten työympäristö motivoi minua. Lukion osalta haaveeni oli päästä opiskelemaan psykologiaa yliopistoon, jolloin tietysti lukion lukujärjestys alkoi täyttymään mielenkiintoisilla kursseilla.

Arkeni pitkälti meni samalla kaavalla. Maanantaina koulu alkoi kahdeksalta ja sieltä kiireellä juoksin työvuoroon, joka päättyi klo 22.15. Tiistaista torstaihin kävin koulua, ja tein satunnaisesti vuoroja töissä. Nämä päivät olivat kuitenkin oman kuntosaliharrastuksen tärkeimpiä päiviä, ja illat koulun jälkeen kuluikin koulutöissä ja treenaamisessa. Perjantain tullessa taas viiletin koulupäivän jälkeen töihin. Osa-aikaisuuden ja koulun vuoksi olin luvannut olla töissä viikonloput, ja niinhän minä olin. Extroverttisyyteni vuoksi viikonloput siunaantuivat töihin, treenaamiseen, mutta sitten myös sosialisoitumiseen. Viikonloppuisinhan minun piti pitää huolta, että en tipahda mistään sosiaalisesta tapahtumasta pois. Näin lauantait ja sunnuntait yleensä soljuivat aamutreenin jälkeen töihin ja päästyäni kahdeksalta illanistujaisiin.

Tätä jatkui lähes koko kolme vuotta ja nämä vuodet saivat minut ihannoimaan kiireellisyyttä. Rakastin, kun joku kysyi minulta, että miten minä voin. jaksaa kaiken tämän tai wow olempa minä reipas. Tästähän sain virtaa vain enemmän. Välivuoteni jatkui kahdessa eri työpaikassa ja tehden opintoja samaan aikaan Helsinkiin, toki tässä kohtaa hyvä muistaa, että koulutus oli unelmani ja lähikertoja oli vain muutaman kerran kuukaudessa. Kuitenkin kaksi työtä ja koulu, sekä omat harrastukseni veivät hyvin arkea kiireessä eteenpäin. Päätin kuitenkin muuttaa Helsinkiin, jotta saisin yhden työn, josta oikeasti pidän ja valmistuisin koulutuksestani pian. Kuitenkin ramppasin Tampereen ja Helsingin väliä alvariinsa, mutta ensimmäistä kertaa kerkesin oikeasti tekemään asioita, joista pidän ja hengähtämään.

Vasta nyt Proakatemina alettua olen ajatellut näitä aikoja paljon. Tulin ympäristöön, jossa on monia samankaltaisia kiireenihannoijia ympärilläni. En ollutkaan enää ainoa, en saanut enää kehuja ahkeruudestani, vaan se oli ideaali tilanne olla kiireinen. Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä miettimään, että onko tämä kaikki tarpeellista. Voiko oman hyvinvointini ala- ja ylämäet johtua nimenomaan kiireen ihannoimisesta.

Oletko saanut mitään aikaiseksi, jos sinulla ei ole ollut burnista?

Filosofi Juha T. Hakala sanoo, että kiire on muoti-ilmiö, joka periytyy sukupolvelta toiselle. Tehokkuusajattelulla on monia huonoja puolia koulusta työelämään, kuten esimerkiksi työvoiman vähentäminen. Kiire on työpaikkojen vakio, vaikka digitalisaatiolla yritetäänkin koko ajan avittaa työvoiman puutetta (Kangas, 2019.)

Mietin paljon omaa toimintaani ja mikä omaan näkökulmaani vaikuttaa. Tuntuu, että etenkin media ja ihmiset ympärilleni vääristävät kuvaa. Media on täynnä ihmisiä, jotka juoksevat paikasta A paikkaan B, ja tämä on hienoa, eikö vain. Nämä ihmiset ovat niin ahkeria ja niiden työmoraali on kunnossa. Kuinka usein me näemme ihmisiä sekä siellä median puolella, että ympärillämme, ketkä kertovat kuinka tänään laiskotti, ja nukuin koko päivän. Olisiko ihmisten päiviä jopa vähän tylsä seurata, jos asia olisi näin.

Aiheesta on keskusteltu mediassa paljon jo monet vuodet. Onko se burn out sitten hyvä asia sinulle, ympärillä oleville ihmisille, tai varsinkaan työpaikalle. Niin, vastaus on varmasti ei. Miksi tämä sitten on niin ihannoitu lopputulos? Liiallisella kiireellä todellakin on kääntöpuolensa. Se aiheuttaa unettomuutta, muistin pätkimistä ja pahimmassa mahdollisessa tapauksessa mielenterveysongelmia, kuten masennusta (Hannukainen, 2015). Haluammeko me todella tätä itsellemme tai muillekaan?

Pysähdy, sano ei ja tylsisty

Tässä nyky-yhteiskunnassa et tule pääsemään kiireestä eroon, mutta voit oppia hallitsemaan sitä. Työ- tai koulupäivien keskellä, jos tunnet ahdistuneisuutta, on tärkeä pysähtyä, ja vaikka hetki vaan hengitellä. Kalenteri on apukeino meille saada arkemme menot järjesteltyä. Se konkretisoi meille asiat, jonka vuoksi kiirehdimme. Sen täytyttyä asioista, jotka eivät välttämättä ole meille edes tärkeitä voimme todeta, että on tosi ok sanoa joillekin asioille ”ei”.  Se on täysin opeteltavissa oleva asia, ja kiireettömyyttä pitäisi oppia arvostamaan tässä yhteiskunnassa enemmän (Hannukainen, 2015.)

Pitää oppia tunnistamaan, että onko kiire hyvä vai ei. Kiire voi tuoda meille merkittävyyden tunnetta, mutta tasapainoilu tämän ja liiallisen kiireen välillä on vaikeaa. Kiire aiheuttaa meille väkisin huolimattomuutta ja emme viimeistele töitämme. On todistettu, että tylsyys on luovuutemme lähde. Tästä löytyy muutamia mielenkiintoisia esimerkkejä, kuten Rene Descartesin, jonka kerrotaan löytäneen x- ja y-muuttujat sängyllä maatessaan. Einsteinin suhteellisuusteorian syntyyn tutkimusten perusteella liittyi erityisesti tylsiä hetkiä. Meidän aivot saavat parhaat ideat tylsistyneenä, ei väkisin kiireen keskellä keksittynä (Kangas, 2019.)

Etenkin mitä tulee virheisiin, ymmärrän erityisen hyvin kiireen haitan. Hyvänä esimerkkinä varmaan jokaiselle kiireiselle Proakatemialaiselle toimii nämä esseet, saisimmeko paljon enemmän irti ja tutkittua aiheita, minimalisoitua kirjoitusvirheet, maksimoitua opin, jos kirjottaisimme näitä oikeasti ajan kanssa, rauhassa miettien ja pohtien. Samoin tavoin meistä jokainen on varmasti tehnyt työelämässä aivan turhia virheitä ja perustelemme sen itsellemme, ”koska oli vain älytön kiire!”

Pohdinta

Esseetä kirjottaessani soitin äidilleni, joka on minuun tartuttanut tämän kiireen ihannoinnin, enhän voinut asialla häiritä isääni, joka jo monia monia vuosia sitten kärsi tämän burn outin ja sen vuoksi elää nykyään täysin ajatellen omaa vapaa-aikaansa ja pitää sitä itselleen kaikista tärkeimpänä. Äitini oli juuri jutellut kampaajansa kanssa, joka kertoi, että syvän unen syklit ovat lyhyitä , ja jos et saa enää yöllä herätessäsi nukuttua uudelleen tarkoittanee tämä liian stressaantunutta edellistä päivää.

Totesimme hänen kanssaan, että nyt jos joskus me alamme ihannoimaan henkilöitä, jotka oikeasti miettivät elämäänsä oma hyvinvointi edellä. Niitä, jotka osaavat sanoa ”ei”. Ja myös niitä, jotka sanovat laiskotelleensa koko päivän, tai niitä, jotka kertovat kuinka tylsä heidän sunnuntainsa oli, kun ei ollut mitään ohjelmaa. Aion ottaa jatkossa kaikki irti tylsistä hetkistä ja alan kirjoittamaan ajatuksiani näistä hetkistä ylös. Tämä on tietoinen päätös ja aion olla asiassa jatkossa parempi, kerron sen tässä nyt ääneen, jotta tämä tapahtuu. Kuitenkin nyt minun on lähdettävä edesauttamaan tiimiläisteni projektia, johon eilen lupauduin, koska tänään oli odotettavissa tylsä päivä. Lupauduin kuitenkin tekemään vain lyhyemmän päivän, jotta pystyn rauhassa kirjoittamaan esseitä ja tämä on nyt ensiaskel kohti kiireen epäihannointia.

Kangas, T.  2019. Filosofi harmittelee kiireen ihannointia: ”Tylsyydellä on vissiin tehtävä.” Artikkeli. Luettu 20.10.2023. https://yhteishyva.fi/terveys/filosofi-harmittelee-kiireen-ihannointia-tylsyydel/4ETKy7gowqFYIyNgVk4EBc

Hannukainen, H. 2015. ”Olenpas minä tehokas kun kerkeän moneksi” – jos ei ole kiire, olet laiska! Artikkeli. Luettu 20.10.2023 https://yle.fi/a/3-7810535