Anu Kuistialan Johtajanaiset kirjassa on haastateltu seitsemää suomalaista johtajanaista heidän näkemyksistään sekä tarinoistaan johtamisen polulla. Kirjan asettelu on tietysti jo nimestäkin päätellen hyvin feminiininen, mutta silti heti johdannossa tuodaan esille johtoportaan monimuotoisuuden ja diversiteetin tärkeyttä. On tärkeää, että tulevaisuudessa meillä on hyviä ja ammattimaisia johtajia sukupuolesta riippumatta, sillä johtamisen kulttuuri muuttuu hurjaa vauhtia ja vaatimukset hyvälle johtajalle samoin. Asiajohtamisesta siirrytään jatkuvasti enemmän ihmisten ja verkostojohtamiseen. Kirjalla on mielestäni hyvä sanoma, sillä edelleen Suomen pörssiyritysten toimitusjohtajista vain seitsemän prosenttia on naisia, kuten vuonna 2018 tehdystä selvityksestä voidaan todeta. Kansainvälisesti luku on erittäin hyvä, mutta monimuotisuuden näkökulmasta tulisi meidän pystyä vielä parempaan. Mistä tämä naisten pienempi luku yritysten johtoasemissa sitten johtuu?

Talouslehden kevään 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan suurin este naisten nousulle on yhä miehiä suosiva yrityskulttuuri sekä siihen liittyvät tiedostamattomat asenteet ja virheelliset mielikuvat hyvästä johtajasta. (Talouselämä 18/2019) Tutkimus pitää varmasti paikkansa ja uskonkin, että naisten pitää usein tehdä enemmän saavuttaakseen saman mitä vastakkainen sukupuoli. Tämä asia on kuitenkin muuttunut jo paljon menneiden vuosikymmenten aikana ja tulee muuttumaan jatkossakin tasapuolisemmaksi. Jotta kohtelu olisi tasapuolista, vaatii se töitä jokaiselta osapuolelta, sillä yritys- sekä johtamiskulttuurin luovat ihmiset eivät yksilöt itsenään. Suurena esteenä naisten nousuun johtoasemiin on myös naisten suurempi itsekriittisyys. Moni nainen ei usko tarpeeksi omiin taitoihinsa, sillä kuvitellaan, että täytyisi osata homma täysin ennen kuin voi hoitaa sen. Puuttuu siis rohkeutta hypätä tehtävään, josta ei ole täysin varma osaako sitä. Maailmankuvani saattaa olla hiukan vaaleanpunainen, mutta uskon, että nainen itse on suurin esteensä johtamisen urapolulla. Tässä miellä onkin peiliin katsomisen paikka. Jos emme itse luota omaan osaamiseemme, emme voi olettaa, että joku toinen uskoisi. Epävarmuus itseään kohtaan heijastuu silloin väkisinkin rekrytointitilanteessa, jonka takia johtoasema saattaa jäädä saamatta. Päästäkseen johtoon, täytyy haluta sinne. Kukaan ei tule kädestä pitäen viemään ketään suoraan johtoportaaseen, ellei sattumoisin ole erittäin hyvät suhteet ja paikka valmiiksi pedattuna jonkin yrityksen johdossa. Jokaisen ihmisen, joka haluaa päästä johtoasemaan, tulee tietää itse mitä tahtoo ja miksi. Lisäksi on tärkeää nähdä tilaisuudet sekä tarttua niihin rohkeasti, vaikka ei olisikaan täysin varma hallitseeko tehtävää 100%:sti. Tärkeintä on yrittää lukuisia kertoja ja olla periksiantamaton.

Maailma on herännyt johtoportaan monimuotoisuuden tärkeyteen päivä päivältä enemmän. Kirjassa ilmenneen Forbesin tekemän kansainvälisen tutkimuksen mukaan yritykset, joissa on myös naisia johtotehtävissä menestyvät. (Forbes) Mikäli yritys haluaa tulevaisuudessa menestyä, on se tuskin tarttumatta tähän seikkaan. Tulevaisuudessa kysyntä naisjohtajille tulee siis varmasti kasvamaan entisestään ja ennen kaikkea yleisesti ottaen päteville johtajille. Kuten johdannossa mainitsin, tulevaisuuden pätevältä johtajalta odotetaan enenevissä määrin hyviä vuorovaikutustaitoja sekä ihmisten ymmärtämistä. Yrityksissä käytetään jatkuvasti enemmän koko organisaation voimaa esimerkiksi strategian suunnitteluun. Tulevaisuuden johtajan tehtävänä on enemmänkin toimia hiljaisena tarkkailijana sekä organisaation työntekijöiden ”palvelijana”. Johtaja pitää langat käsissä, mutta päätöksiin osallistuminen siirtyy jatkuvasti enemmän koko organisaatiolle.

Kirjassa nostettiin esille, että naisten tulisi ottaa enemmän mallia urheilumaailmasta strategiaa suunniteltaessa. Useilla miehillä tämä taito tulee niin sanotusti itsestään, koska he viettävät keskimäärin enemmän aikaa urheilumaailmassa elämänsä aikana naisiin verrattuna. Väite pitää osittain paikkansa ja pystyn allekirjoittamaan urheilumaailmassa kehittyvän strategisen ajattelun taidon. Koen kuitenkin, että oma strateginen ajatteluni on kehittynyt eniten tyttöjen maailmassa aikaa viettämällä. Erityisesti teini-ikäiset tytöt ovat erittäin julmia toisiaan kohtaan ja mikäli siinä maailmassa haluaa pärjätä, täytyy osata taktikoida ja neuvotella. Tyttöjen maailmassa on aina käyty ja tullaan aina käymään niin sanottua kylmää sotaa, jossa kärjistetysti sanoen jokaisen kaveriporukkaan kuuluvan pää on jatkuvasti pölkyllä. Käynnissä on jatkuva valtapeli, jossa ei kaihdeta käyttää kaikkia vallan muotoja. Niin julmalta kuin tämä kaikki kuulostaakin, valmentaa se omalla tavallaan hyvin tulevaisuutta varten, sillä tyttöjen maailmassa kehittyy erinomaisesti tunnetaidot sekä pienten äänettömien signaalien huomaaminen. Johtamisen kenttä on valtavassa muutoksessa ja mielestäni oman elämäni teiniaikaisesta kylmästä sodasta on huomattavasti enemmän hyötyä tulevaisuuden johtamiseen kuin urheilumaailmassa oppimistani asioista. Parhaimman kokonaisuuden strategiseen ajatteluun kuitenkin saa näitä molempia asioita yhdistelemällä.

Tulevaisuuden organisaatiot tarvitsevat päteviä johtajia, jotka omaavat tunneälyä bisnesälyn lisäksi. Omasta mielestäni odotukset tulevaisuuden johtajilta koskettavat sekä miehiä että naisia ja kaikilla on niihin tasavertaiset lähtökohdat. On siis täysin itsestämme kiinni, mitä haluamme ja olemmeko valmiita tekemään töitä sen eteen. Ennen kaikkea olemmeko valmiita ottamaan rohkeasti hypyn tuntemattomaan ja kohtaamaan haasteet? Kuten presidentti Tarja Halonen on sanonut: ” Nimittää ne sua sitten bossladyksi tai vanhaksi lehmäksi, sen kun teet, mitä haluat.” (Ylioppilaslehti 3/2019)