“Mitä merkityksellisemmäksi ihminen kokee elämänsä, sitä epätodennäköisemmin tavoitellaan suurempaa merkityksellisyyttä. Kiinnostusta asiaan on lähinnä silloin kun siitä on pulaa.” (Michael F. Steger: levels and correlates of meaning in life 2008)

“Uskotko internettiin? On samanlainen kysymys kuin aikoinaan kysyttiin että uskooko jumalaan. Se, että nykyään kysytään uskooko jumalaan, tekee meistä moderneja ihmisiä.” (Frank Martela, Elämän tarkoitus e-kirja)

“Keskiössä on se, miten elämä tuntuisi merkitykselliseltä. Se on merkityksellisyyden kokemista omassa elämässä. Se koetaan sisältä päin, sitä ei anneta ulkoa eikä ainakaan ylhäältä. Kokemus, mikä tuntuu merkitykselliseltä.” (Frank Martela, Elämän tarkoitus e kirja)

Pohdintaa kirjasta

Tämä essee on ikään kuin jatkoa ”Merkityksellisyys raidaa” -esseelleni. Yhteneväisyyksiä aiheen puolesta on ja myöskin se, että edelleen opinnäytetyön kirjoittaminen on kesken ja yritän tässä ajatella samalla kun kirjoitan. Viime esseessä mainitsin yhdellä lauseella siitä, että merkityksellisyyden voi jakaa kahteen: merkityksellisyyden etsimiseen ja merkityksellisyyden kokemiseen. Merkityksellisyyden nelikentästä voit käydä lukemassa aikaisemmasta esseestäni.

Merkityksellisyyden the tutkija Michael F. Steger tutkii juurikin näitä asioita. Hänen tutkimuksissaan selvisi, että mitä merkityksellisempänä ihminen kokee oman elämänsä, sitä epätodennäköisemmin hän tavoitteli jotakin suurempaa merkityksellisyyttä. Kiinnostusta merkityksellisyyden etsimiseen on lähinnä silloin, kun siitä on pulaa. Tästä voimme päätellä, että keskiössä on se, että elämä tuntuu merkitykselliseltä. Nimenomaan omassa elämässään juuri nyt, juuri tällä hetkellä. Se tulee sisältä päin, ei ulkoa eikä ainakaan ylhäältä päin annettuna. Se on jokaisen oma subjektiivinen kokemus. Voidaan lähestyä tätä kokemusta niin, että esimerkiksi, minulle erittäin hyviä muistoja tuo lapsuuden maisemat Raumalta, merenrannan läheisyydessä olevilta laitureilta. Sinua se ei välttämättä juurikaan hetkauta, mutta minua hetkauttaa juuri ne pienetkin yksityiskohdat – laiturin naulat ja niiden epätasaisuus, tuuli ja lintujen ääni. Näillä laitureilla olen viettänyt monta hetkeä, jotka muistan kuin eilisen päivän. Toinen kokemus, jonka muistaa lähes yksityiskohtia myöten on tiimimme ensimmäinen mökkipaja. Ovat toinen, kolmas ja neljäskin piirtyneet mieleen mutta tässä mökkipaja-konseptissa on jotakin ihmeellistä. Läsnäolon tunne on niin voimakas, kun isolla poppoolla ollaan pienessä mökissä. Ja myöskin, että siellä ollaan jollain tavalla aina uuden edessä tai äärellä. Jokainen vuorostaan raottaa omaa henkilökohtaista ja merkityksellisyyttä tuovaa arvoa.

Huomaan myös musiikin tuovan mieleeni muistoja samoin kuin erilaisten tuoksujen. Niistä tietyllä tapaa rakentuu muistoja ja aina kun tietty tuoksu tulee vastaan se muistuttaa minua jostakin.

Elämä projektina

Nykyään helposti lipsahtaa raiteelle, missä näkee koko elämän yhtenä isona projektina. Se on yläotsikko ja tämä hetki on alaotsikko. Tämän hetken kuumin projekti tuntuu olevan ”kuka on paras karanteenilainen”. Sosiaalinen media pursuaa toinen toistaan aktivoivia kehotuksia tai kertomuksia siitä, kuka on soittanut mummulle ja kuka on opetellut uuden reseptin ruuanlaitossa. Hienoja juttuja nämä ehdottomasti ovat ja todella tärkeitä, sitä en kiellä, en missään nimessä. Tarkoitain vain, että helposti menen itse mukaan samanlaiseen, ymmärrän jotakin väärin ja alan suorittamaan. Sitten elämäkin alkaa tuntua projektilta ja odotetaan jotakin lopputulosta. Yritän harjoittaa mieltäni hyväksymään nykyhetken keskeneräisyyden ja ettei koko ajan tarvitse suorittaa tai keksiä jotakin uutta harrastusta. Voi vain olla. Voi myös ajatella. Silloin ainakin sellaiset ajatukset nousevat pintaan, mitä muuten elämän hektisyys sekä sosiaalinen media helposti kumoaa. Itselläni ajattelu sujuu paremmin mitä vähemmän aikaa vietän sosiaalisen median parissa. Toki sieltä voi syttyä jokin inspiraatio, se on varmaan tietyllä tapaa tarkoituskin. No, ehkä jonain päivänä löydän jonkun minua aidosti inspiroivan Instagram tilin, missä ei varsinaisesti yritetä markkinoida mitään. Tässä kohtaa markkinoinnilla tarkoitan “sinulla ei ole tätä ja sinullakin pitäisi olla tätä” -meininkiä.

Merkityksellisyyden tutkiminen on osoittautunut hankalaksi juurikin siitä syystä että halutaan tutkia sen kokemista. Kaikki ei välttämättä osaa sanoa, miltä se tuntuu vaikka kokisikin sitä. Tai että mikä edes on merkityksellistä. Tuntuu, että olemme isojen asioiden ääressä. Siksi juurikin sellainen projektiluontoisuus elämässä saa karvani nousemaan pystyyn. Haluaisin tietää millä tavalla sosiaalisen median luomat kuvat vaikuttavat merkityksellisyyden kokemiseen nuorten elämässä. Ja että mitä he pitävät tärkeänä. You know, yhdistää sosiaalisen median luomat mielikuvat hyvästä elämästä ja sen kokemisesta versus nämä kaikki mitä luen oppariini liittyen.

Projektina elämä

Nyt Koronaviruksen aikana olen huomannut, kuinka aidosti hyvä mieli tulee toisen auttamisesta. Olen myös pohtinut omaa suhtautumistani omaan myyntiin. Klisee ”sinun pitää uskoa tuotteeseesi” pitää kyllä paikkansa. Ja nimenomaan niin, että jos uskon sen tuotteen tai palvelun auttavan yritystä. Jossain todella syvällä olen huomannut, että ne tarjoukset menevät läpi jolloin aidosti mietin myös asiakasyrityksen parasta eikä pelkästään sitä että Promisia tarvitsee rahaa asiaan X ja Y (X= Final Camp ja Y=Kulut).

Kun miettii asiaa toisinpäin, nimenomaan projektina elämä se kuulostaa ihan erilaiselta kuin elämä projektina. Tai minulle asia näyttäytyy niin. Martela kirjoittaa kirjassaan yhteydestä itseensä ja muihin. Siihen, että oma hyvinvointimme peilautuu myös muiden hyvinvoinnin kautta ja olemme riippuvaisia siitä, kuinka hyvin ympärillämme olevat ihmiset voivat. Tässä on mielestäni perää. Tiimissä sekä parisuhteessa sen huomaa todella konkreettisesti. Martela kirjoittaa, että siksi on tärkeää keskittyä myös tavoittelemaan lähipiirin hyvinvointia, ei pelkästään oman. Tämänkin haluan allekirjoittaa. Professori Kennon Sheldon tutki kuuden tuhannen amerikkalaisen juristin hyvinvointia ja kokemusta onnellisuudesta. Ja arvaa mitä, tulokset osoittivat, että rahasuuntautuneet ja enemmän tienaavat voivat huonommin kuin ne, jotka keskittyivät yhteisöllisyyteen. Mitä voisin tästä proakatemialaisena oppia? Vaikka ja mitä.

Erilaisissa kriisitilanteissa yleensä nostetaan nämä tutkimustulokset (ja tutkijat) esille ja niitä jollain tavalla niitä no, pidetään suuremmassa painoarvossa kuin muuten välttämättä normaalissa arjessa. Korona-aika on siis hyvää aikaa pohdiskella asioita myös tästäkin näkökulmasta: Meillä on Promisiassa viimeinen vuosi käynnissä, voinko minä vielä enemmän keskittyä yhteisöllisyyteen? Voin.