Itseohjautuvuus 

Savaspuro (2019, 28) kirjoittaa kirjassaan Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, että yksilön itseohjautuvuudesta puhuttaessa Edward Decin ja Richard Ryanin itseohjautuvuusteoria ja sen kolme osa-aluetta eli kyvykkyys, autonomia ja yhteenkuulumisen tunne ovat mainitsemisen arvoisia. Savaspuron (2029, 28) mukaan näistä kolmesta osa-alueesta kumpuaa motivaatio. Martelan ym. (2017, 12) kirjan Itseohjautuvuus: Miten organisoitua tulevaisuudessa, mukaan itseohjautuvuus tarkoittaa henkilön kykyä toimia omaehtoisesti ilman ulkopuolisen ohjauksen ja kontrollin tarvetta. Tarvitsemme siis itseohjautuvuutta ihan arkisista asioistakin selviytyäksemme ja motivaatio tukee itseohjautuvuuttamme. Koulumaailmassa itseohjautuvuus on tärkeässä roolissa, sillä vähemmänkin mielenkiintoiset kurssit on saatava tehtyä mikäli opiskelija haluaa valmistua.

Itseohjautuvuus kuulostaa äkkiseltään hyvältä, mutta se on kuitenkin vaativa laji. Savaspuron (2019, 39) mukaan se ruokkii suorituskeskeisyyttä, rajattomuutta ja epävarmuutta. Suoriutuakseen hähmäisen organisoitumisen, päätäntävallan ja useiden työtehtä­vien sokkelossa työntekijältä vaaditaan hyvää itsetuntemusta ja -luottamusta, oma-aloitteisuutta, päämäärätietoisuutta sekä kykyä kantaa vastuuta, tehdä itsenäisiä päätöksiä, priorisoida ja delegoida. (Savaspuro, 2019, 37.)

Perinteisempi opiskelu vs. Proakatemialla opiskelu

Kuntokadulla kurssien tavoitteet on ennalta määrätty. Oppitunnit lyödään lukkarikoneeseen, josta opiskelija tietää missä pitää olla ja milloin. Opiskelija on siis vastuussa omasta läsnäolostaan paikassa X kellonaikaan Y. Opettaja hoitaa opettamisen. Oppiminen todistetaan opettajille palauttamalla määrätyt tehtävät, joissa on yleensä selkeät tehtävänannot. Jos tehtävien palautus viivästyy, riittää yleensä, että opettajalle laittaa viestiä ja palauttaa tehtävän uudelleen sovittuun päivämäärään mennessä. Kurssin lopuksi on yleensä joko ryhmä- tai yksilötentti. Harjoittelujaksoihin on opiskelijan itse hankittava harjoittelupaikka ainakin sosiaalialalla. Opiskelijan vastuulla on aikatauluttaa oma arki niin, että tehtävät tulevat tehdyksi ja opintopisteitä kertyy.

Proakatemialla homma toimii eri tavalla. Koululta tulee väljät kehykset sille, mitä aihealueita oppimisen tulisi pitää sisällään. Opiskelijat määrittävät itse tiiminsä tavoitteet projekteja ja oppimista koskien. Henkilökohtaisia tavoitteita voi myös olla tiimin tavoitteiden lisäksi. Pajapäivät ovat viikkokalenterin pysyvin, ulkopuolelta määrätty asia. Silloin opiskelija tietää missä pitää olla ja milloin, mutta se, mitä pajassa käsitellään on opiskelijoiden itse päätettävissä. Pajan vetäminen on myös suurimmaksi osaksi jonkun vapaaehtoisen opiskelijan vastuulla, eli pajan suunnittelulle tulee löytää aikaa. Pitkälti koko viikon aikatauluttaminen on opiskelijan omalla vastuulla. Oppiminen todistetaan esseillä, joiden aiheet saa suhteellisen vapaasti itse päättää, vaikka toivottavaa on että aiheet tukisivat tiimiyrittämistä. Esseen ei ole pakko liittyä esimerkiksi pidettyihin pajoihin. Esseen myöhästymiselle tarvitaan hyvä syy tai muuten tiimille napsahtaa 1000 € sakko. Tenttejä ei käsittääkseni Proakatemian puolella ole ollenkaan. Opintopisteitä kertyy tehtyjen työtuntien perusteella, eli opiskelijan vastuulla on pitää kirjaa siitä ajasta, jonka esimerkiksi projekteihin käyttää.

Itseohjautuvuus Proakatemialla

Martela ym. (2017, 12) korostaa, että henkilö voi itseohjautua jos hän on ensinnäkin itsemotivoitunut. Tällöin hänellä on oltava halu pysyä liikkeessä ja tehdä asioita omaehtoisesti ilman ulkoista pakottamista (Martela ym. 2017, 12). Opiskelijan näkökulmasta koen, että jo alavalinnalla on vaikutusta siihen, kuinka itseohjautunut opiskelija kykenee olemaan. Uskon sillä olevan merkitystä, onko opiskelupaikkaan hakeutumisen taustalla ulkoinen, lähipiiriltä tai yhteiskunnalta tullut paine opiskella vai opiskeleeko henkilö aidosti omista mielenkiinnonkohteista käsin asiaa. Yksittäisen alankin sisällä eri kursseihin ja aihealueisiin motivoidutaan usein eri tavalla. Proakatemialla korostuu tietynlainen yrittäjähenkisyys. Kaikilla sitä ei kuitenkaan ole yhtä paljoa ja toiset tarvitsevat sen löytämiseen enemmän tukea. Motivessa jäsentemme alkuperäinen mielenkiinnon kohde on ollut ihmisen hyvinvoinnissa, joten yrittäjyysnäkökulmaa on täytynyt hieman enemmän kaivaa esille. Proakatemialla järjestetty Phoenix -päivä korosti hyvin tätä, sillä muut kaksi tiimiä esittivät meille rahalliseksi tuotoksi muutettavat ideansa meidän miettiessä ”vain” opiskelijoiden hyvinvointia tukevia muutoksia.

Toiseksi itseohjautuvalla henkilöllä on oltava päämäärä eli käsitys siitä, mitä tavoitetta kohti hän itseohjautuu (Martela ym. 2017, 12). Tavoitteen määrittely on akatemialla pitkälti tiimien vastuulla. Martelan ym. (2017) kirjaan peilaten, tavoitteen tulisi siis vielä olla motivoiva, jotta sen tavoitteleminen ei vaatisi ulkoista pakottamista. Kun yksi tiimi voi koostua yli kymmenestä hengestä, luo se haasteen tehdä sellaisia projekteja, jotka itsessään ovat jäsenille riittävän motivoivia ja itseohjautuvuuteen kannustavia. Projekteja tehdään usein pienemmissäkin porukoissa, jotta yhteinen päämäärä ja motivaatio on helpompi rakentaa jäsenten kesken. Esseiden päämäärät taas vaihtelevat varmasti aina esseepisteistä oppimiseen ja kuukauden essee -palkinnosta opinnäytetyötä varten tehtävään kirjoittamisen harjoitteluun.

Kolmanneksi Martela ym. (2017, 12) listaa, että henkilöllä on oltava tarvittava osaaminen päämääränsä tavoitteluun. Hyppääminen Proakatemian yritysmaailmaan tutusta ja turvallisesta oppimisympäristöstä on herättänyt minussa paljon erilaisia tunteita aina innostuksesta riittämättömyyteen. En alussa tiennyt, enkä vieläkään tiedä edes sitä, mitä en tiedä koskien yritystoimintaa. Silti minun pitäisi tietää, jotta osaisin kysyä ja ottaa asioista selvää. Motiven aika akatemialla on vaivaiset 1,5 vuotta, eikä kukaan meidän tiimistämme ole saanut juuri minkäänlaisia yrittäjyysoppeja aikaisemmin elämässään. Jotenkin meidän on silti kyettävä luovimaan omien palveluidemme tarjoamisessa ja saatava kiinteät kulut katettua. Jos tarvittavat taidot puuttuvat, ihminen tarvitsee Martelan ym. (2017, 12) mukaan niin paljon tukea, että itseohjautuvuus ei toteudu. Liiallisen itseohjautuvuuden vaatimus tuntuu mielestäni raskaalta taakalta silloin, kun tunne omasta osaamisesta puuttuu. Tunne on hieman sellainen, kuin jos pieni lintu heitettäisiin ensimmäiseen lentoonsa jyrkänteen reunalta. Tietääkö lintu, mitä pitäisi tehdä? Ei, mutta linnun heittäjä saattaa huudella neuvoja linnulle silloin, jos lintu älyää kysyä oikeat kysymykset. Muuten edessä on kivulias mahalasku, josta vain täytyy kerätä opit talteen ennen seuraavaa lentoyritystä.

Varsinaisten tiettyyn tehtävään kuuluvien teknisten taitojen ohella itseohjautuvuus tarkoittaa erityisesti kykyä johtaa itse itseään eli ajanhallinnan, tehtävien asettamisen, resurssien hallinnan ja priorisoinnin kaltaisten taitojen hallintaa, jotka perinteinen työntekijä on usein voinut ulkoistaa esihenkilölleen (Martela ym. 2017, 12). Itseohjautuvuus on siis useita asioita aina ajanhallinnasta asioiden priorisointiin. Proakatemia on varsinainen itseohjautuvuuden koulu, sillä opiskelijoille annetaan niin vapaat kädet toteuttaa yritystoimintaa ja omaa oppimistaan.

Pohdinta

Omasta näkökulmastani koen, että itseohjautuvuuden harjoittelu vie välillä turhan valtavan siivun innovoinnilta, palveluiden kehittämiseltä ja myymiseltä, joita olen tullut opiskelemaan. Aika Proakatemialla on tuntunut toisinaan vain aikataulujen yhteensovittamiselta ja erilaisiin muuttujiin reagoimiselta. Mitä käsitellään pajoissa ja kuka vetää ne milloinkin? Järjestetäänkö viikkopalaveri maanantaina vai tiistaina ja moniko pääsee paikalle? Jossain välissä pitäisi kirjoittaa esseitä ja pysyä kartalla tiimin esseepisteiden tilanteesta. Useammilla tiimistämme on ollut edelleen pakollisia kursseja kuntokadulta, harjoittelujaksoja ja opinnäytetyöprosessin vaiheita tehtävänä. Millaisella mallilla on tiimin taloudellinen tilanne, kuinka sitä voisi kehittää ja missä välissä siihen ehdittäisiin paneutua? Työtunteja viikkoon tulee helposti yli 40, mutta siltikään projektimme eivät ole edenneet toivotulla tavalla. Esseiden deadlinen lähestyessä kaikki energia kulutetaan kirjoittamiseen, jotta vältytään sakoilta. Resurssimme ovat yksinkertaisesti kuluneet itseohjautuvuuden harjoitteluun ja väitän sen olevan yksi tekijöistä, joka näkyy tällä hetkellä tiimimme taloudellisessa tilanteessa ja yleisessä jaksamisessa.

Koen itseohjautuvuuden tärkeäksi taidoksi, mutta liikaa ja liian nopeasti toimii harvoin minkään asian opiskelussa. Itseohjautuvuusteoriassakin mainittu kyvykkyyden kokemus on jäänyt jossain määrin uupumaan minulta ja se on näkynyt omassa motivaatiossani. Yhteenkuuluvuutta olen sen sijaan kokenut enemmän kuin missään vaiheessa ammattikorkeakouluopintojani ja se on kompensoinut kyvykkyyden tunteen puutettani. Autonomiaa olen kokenut liikaakin. Vaikka autonomia on lähtökohtaisesti hyvä asia, ei autonomian lisääminen automaattisesti lisää hyvinvointia (Savaspuro, 2019, 40). Jos työn arki rakentuu Savaspuron (2019, 40) mukaan täydellisen autonomian varaan, työ muuttuu liian rajattomaksi ja juuri näin koen että Proakatemialla on käynyt.

Lähteet:

Martela, F. & Jarenko, K. 2017. Itseohjautuvuus: Miten organisoitua tulevaisuudessa? Helsinki: Alma Talent Oy

Savaspuro, M. 2019. Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut miten sellainen ollaan. Helsinki: Alma Talent Oy