Me kaikki tunnemme häpeää. Mikäli jostain syystä kiellät tämän, olet todennäköisesti sosiopaatti. Tämä saattaa siis olla hyvä hetki, jolloin häpeäntunteen tunnustaminen tuntuu oikeastaan hyvältä vaihtoehdolta. Joten siis, häpeä on todella inhimillinen tunne, eikä sen kokemista kannata edes kieltää. Usein jopa pelottaa puhua häpeästä – ainakin minua, ja jos ei pelota niin ainakin jännittää. Mutta mitä vähemmän siitä puhumme, sitä enemmän sillä on meihin valtaa. Siis häpeällä. Häpeä on tunteena yksityinen ja usein koemme sitä sisäisesti mutta siihen aina vaikuttaa muut ihmiset. Tuskin hävettäisi sanoa jotakin hassua yksin kotona, mutta heti jos siinä olisi paikalla muita ihmisiä, se saattaisi vähän hävettää. Tai ehkä ainakin vähän nolostuttaa.

Tehdään näin alkajaisiksi ero häpeän, syyllisyyden ja nolouden tuntemisen välille. Kun on tehnyt jotakin huonosti, tuntee syyllisyyttä. Hitsi kun en käyttänytkään enemmän aikaa pajan alustukseen tai miettinyt vaihtoehtoisia tapoja. Nolous on tunne, kun on tehnyt jotakin hölmöä. Oliko minun pakko kommentoida tiimin tärkeään viestiketjuun jotakin läppää. Nöyryytys on sitä, kun tuntee että moititaan epäoikeudenmukaisesti. Hmm, tähän oli vaikeampi keksiä esimerkkiä. Ja häpeä on sitä kun tuntee olevansa huono ihminen. Kokee siis itsensä huonoksi ihmiseksi ja se saattaa aiheuttaa jopa ihan fyysistä huonoa oloa. Minulla omat silmät avautuivat tämän suhteen, sillä usein miellän omassa itsessäni niin, että toimintani saattaa välillä olla huonoa ja koen siitä syyllisyyttä, kun taas joku toinen saattaakin kokea samanlaisista asioista ja tilanteista häpeää. Ja tähän en välttämättä kaikkien osalta ole osannut toimia oikein – empaattisesti. Katsos, mikäli kokee syyllisyyttä niin näin kärjistettynä siihen auttaa tsemppaaminen ja positiivinen kannustaminen mutta häpeässä the key onkin empatia. Siksi sitä onkin välillä vaikeaa antaa tai saada, jos näistä ei puhuta. Tai jos näitä tunteita ei osata erottaa tai sanoittaa. Toki olen itsekin kokenut Proakatemialla syyllisyyden lisäksi häpeää ja se on jotakin aivan kauheaa. Joissain tilanteissa on saattanut toimia väärin ja ne hävettävät, ihan tuntuu pahalta kun pelkästään muistelee. Näissä hetkissä Proakatemian arvo luottamus tulee punnituksi. Niissä kiperissä tilanteissa. Voiko luottaa, että hyväksytään porukkaan vaikka itse kokee lähestulkoon identiteettikriisiä. Onneksi nämä kokemukset kasvattavat ja niissä on paljon hyvää oppimisen näkökulmasta. Inhimillisyys on kuitenkin yksi tärkeimmistä voimavaroistamme, tai ainakin sellainen ajatus minulla on. Kaikki tunteet ovat hyvästä, ne kertovat aina jotakin.

Koska sinulla ollut viimeksi sellainen tilanne, että huomaat mielesi suojaavan sinua joltain kyseiseltä tilanteelta ensimmäiset kaksi kuukautta ja sitten se tunne tulee kuin tyhjästä. Ei hyvää päivää, sanoinko oikeasti noin? Näytinkö vielä jotakin demostraatiotakin? Tuntuu siltä, että voisin lukittautua ullakolleni ja tulla seuraavan kerran ulos kun istutaan joulupöytään. Häpeään kuuluu usein kasvojen menettämisen pelko. Tai sellainen jännä tunne, että ei kuulu enää ryhmään. Ei siis sosiaalisesti hyväksytä enää joukkoon. Ihmisillä on perustarpeena kuulua johonkin porukkaan niin siksi tunne on usein niin voimakas ja aito. Siksi se oman tiimin reaktio onkin niin supertärkeä, että miten asiat otetaan vastaan.

Nämä tunteet kuuluvat tähän opiskelumalliimme Proakatemialla. Enkä enää edes tiedä voidaanko puhua opiskelumallista vaan ihan elämästä. Ja onneksi, sillä tällaiset vaikeatkin tilanteet niin omalta kuin tiimin osalta kasvattavat henkistä kyvykkyyttämme.  Jossain vaiheessa tiiminä tai yksilöinä törmäämme tällaisiin asioihin ja niitä käsitellään. Niitä käsitellään useastikin, sillä löydämme aikaa siihen. Emme voi kieltää tunteita tai estää niitä tulemasta, mutta voimme lisätä rohkeutta ja rohkeaa toimimista. Ja tehdä siitä turvallista.

Lähteet:
Auta Antti podcast – Häpeä jakso
Brene Brownin blogit ja Ted Talk häpeästä