Tampere
25 May, Saturday
14° C

Proakatemian esseepankki

Esseet viimetipassa



Kirjoittanut: Juho-Petteri Urhemaa - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kello on 23.31 torstai iltaa, kun aloitan viimeistä esseetä. Löydän joka kerta itseni samasta tilanteesta. En ole ikinä ajoissa näiden esseiden kanssa. Olen suorittanut tässä samassa hässäkässä muuton uuteen kaupunkiin kesätöihin, oman asunnon jälleen vuokraus ja siivous ja aloittanut uudessa työpaikassa. Viimeiset lähes 2 viikkoa on mennyt siis aamusta iltaan töitä tehdessä. Tänäänkin nousin klo 7. 00 aloittamaan hommat ja välissä kävin töissä. Onko tässä mitään järkeä?

Miksi esseet aina roikkuu?

Tätä kysymystä ärtyneenä pohdin loputtoman työn keskeltä. En vain koe esseiden kirjoittamista mielekkääksi. Minulla on myös paha tapa jättää epämieluisat asiat aivan viime tippaan. Jostain syystä en vaan saa aikaiseksi aloitettua näitä. Olen perfektionisti, joten haluaisin viilata esseeni aivan tappiin asti. Tämä aiheuttaa sen ongelman, etten edes aloita, sillä työmäärä ja käytettävät resurssit ei kohtaa lukukauden aikana. Niinpä ne tulee rimaa alittamalla rykäistyä aina viime tipassa enne deadlinea. Silloin ei ole enää aikaa hifistellä. Pidän tästä tunteesta, että saan joskus vain suorittaa, enkä liikaa ressata laatua.

Mitä essee rutistus aiheuttaa?

Olen huono nukkumaan ja liiallinen useamman päivän työrutistus sekoittaa unirytmini kokonaan. Lopputuloksena on etten nuku oikein enää öisin. Nyt ollaan taas samassa tilanteessa. 2h eiliseltä unta ja edelleen täydellä teholla eteenpäin. Kello on jo nyt 23.40. Viime jouluna unirytmini sekoittui 3,5 viikoksi tämän essee rutistuksen takia. Minun on siis vaikea saada korjattua balanssia unelle. Nyt ollaan taas samassa pisteessä ja hyvinvointia se ei lisää.

Miksi en muuta asiaa?

Haluaisin tähän saada myös vastauksen itsekin. Olen luonteeltani asiat kerralla nippuun laittaja. Tykkään aloittaa ja lopettaa työt. Töiden osittaminen pitkälle aikavälille ei tunnu mukavalta varsinkin epämieluisissa asioissa. En siis kestä ajatusta, että esseitä pitäisi joka viikko vähän tehdä eteenpäin. Haluan kerralla ne purkkiin ja palautua taas seuraavan 6kk. Silti tiedostan nykyisen toimintamallin olevan kaiken kannalta huonoin, en silti saa itseäni niskasta kiinni. Toisaalta haittako tuo enää, koska koulua alle puoli vuotta enää jäljellä.

Tuleeko esseiden kirjoittamista ikävä?

No ei todellakaan tule. Tiedostan saatavan hyödyn ja sen miksi ne on osa meidän tutkinto-ohjelmaa. Silti en löydä riittävää motivaatiota aiheen pariin. Olen rakastanut myös tapaa suorittaa esseitä podcast muodossa, sillä puhuminen on luontevaa ja saan sinne jäsenneltyä laadukkaampia runkoja. Tulen välttämään viimeiseen asti kirjallisen tekstin tuottamista työelämässä, jos se on mahdollista. Tykkään mielummin hoitaa asiat suullisesti.

Opinko kouluni aikana esseiden kirjoittamisesta jotain?

Varmasti opin. Uskon, että opinnäytetyön tekeminen on huomattavasti helpompaa tämän mankelin jälkeen. Opinnäytetyö tulee menemään samalla kaavalla todennäköisesti, sillä en tule pitämään kirjallisen tekstin tuottamisesta varsinkin sitä määrää mitä opinnäytetyöhön vaaditaan. Pakkohan se on silti tehdä… Esseet tehostavat reflektointia, mutta itselleni tehokkain tapa reflektoida on keskustelu jonkun toisen henkilön kanssa.

Kiitos ja kuitti 🙂

Kommentoi