Kuten varmasti moni muukin, olen kokenut paljon epävarmuutta elämäni aikana ja se on pysäyttänyt monta mahdollisuutta joihin myöhemmin ajateltuna olisin saattanut pystyä. Epävarmuus näkyy arjessa myös stressinä. Stressaan asioista, jotka on pakko hoitaa, mutta epävarmuus tuottaa stressiä myös asioihin, joita en ole edes velvoitettu tekemään. Ainoa pakoni näissä hetkissä löytyy omasta itsetietoisuudestani, ja tiedostamiskyvystä näissä hetkissä. On silti haastavaa osata pysähtyä pilkkomaan ja käsittelemään omia ajatuksiaan varsinkin, kun stressiä aiheuttava aihe on tekeillä, tai edessä.  

Olen viime aikoina pohtinut paljon, millaisia eri stressin aiheita päässäni on. Mikä on luonnollista stressiä, jonka voisin muuttaa kenties motivaatioksi? Entä mikä osa stressistä on täysin yliajattelun ja epävarmuuksieni luomaa sumua päässäni? Voiko olla, että ylimääräisellä stressillä saatan alitajuntaisesti koittaa rajoittaa itseäni pysymään mukavuusalueella? Onko sama asia myös mahdollisesti päässäni sen takia, että aivoni koittavat nimenomaan saada minua menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle? Nämä ajatuksethan tulevat omasta päästäni, joten minun pitäisi myös osata isännöidä ja hyödyntää niistä kaikki positiivinen anti irti. Syy miksi haluan saada selville syyn ajatuksieni rakenteeseen on se, että voisin jatkossa tiedostaa ajatuksieni perimmäiset ideat, ja toimia elämässäni mahdollisimman luontaisesti itseä kuunnellen. Ihminen kuitenkin toimii loppujen lopuksi omana itsenään, joten itsensä kehittämisen kannalta on selkeämpää toimia ominaiselta tuntuvien vaihtoehtojen kautta, samalla myös pohtien, kyseenalaistaen ja jalostaen omia valintoja. 

 Tässä esseessä tarkoituksena on tutkia stressin ja epävarmuuden lähtökohtia ja reittejä ihmisen tilanneajatteluun useammasta näkökulmasta, muun muassa filosofian, psykologian, sekä tietysti omien kokemuksieni kautta pyrkien löytämään mahdollisia merkityksiä näille aiheille elämässämme. 

Filosofiset ajattelumallit apuun 

Ylimääräisen stressin poistamiseen olen saanut paljon apua lukemalla stoalaista filosofiaa. Asioiden hyväksyminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi isoimmista tekijöistä oman sisäisen rauhan löytämisessä. Stoalaisuus antaa omanlaisen ja omasta mielestäni hyödyllisen perspektiivin epävarmuuksien ja stressin kanavointiin. Suurin stressiin auttava oppi, jonka olen stoalaista filosofiaa lukiessa tajunnut ottaa muisteltavaksi on ehdottomasti se, että asiat ja tilanteet, jotka eivät ole hallinnassani, ovat useimmiten paras vain hyväksyä. Tämän ajatuksen avulla saa myös elämänsä aikajanalle lisää tilaa keskittyä asioihin, joihin oikeasti pystyy vaikuttamaan tavalla tai toisella. Tämä itsessään ei silti poista huolien määrää, vaan antaa enemmänkin tilaa keskittyä olennaisiin huoliin. Seuraavana stoalaisena oppina on näiden olennaisten stressinaiheiden hallintaa auttava ohje. Ideana on oikeastaan edellistä oppia mukaileva tapa, jossa kysyn itseltäni stressinaiheeseen liittyen: 

“Pystytkö tekemään asialle juuri nyt jotain? Jos pystyt, tee se. Jos et, älä vaivaa itseäsi epäolennaisella.” Stoalaista elämänfilosofiaa muutenkin noudattaen näistä asioista saa vielä enemmän irti. Keskityn elämässäni pääosin vain nykyhetkeen, ja yleensä stressi nimenomaan koskee asioita, jotka ovat tulevaisuuteen liittyviä pelkoja. Oli kyseessä tulevaisuuden unelmointi, tulevaisuudesta stressaaminen tai vaikka menneiden murehtiminen, on kaikki ajanhukkaa, sillä viet itseltäsi elämää pois samalla. Ainoa hetki, kun ihminen pystyy oikeasti vaikuttamaan maailmaan, on hetki, jossa oikeasti elää. Päässämme on paljon positiivisia kokemuksia, joita on kiva muistella. Tiedätkö missä ajatuksemme olivat niitä muistoja hankkiessamme? Ei ainakaan menneessä tai tulevassa, vaan juuri siinä hetkessä.  

Stoalaisfilosofi ja entinen Rooman keisari Marcus Aurelius on tähänastisen elämäni merkittävimpiä elämänfilosofian suunnannäyttäjiä. Hänen teoksensa “Itselleni” on kokoelma Aureliuksen itselleen päiväkirjatyylisesti kirjoittamista ajatuksista, joita ei todellakaan kirjoitettu luettavaksi vielä 2000 vuoden jälkeen, mutta jotka pätevät edelleen tänä päivänä ohjaten minun ja todella monen muun arkea. Aurelius kirjoitti ajatuksensa alun perin antiikin kreikaksi, ja teos ollaan myöhemmin käännetty myös suomeksi. Tähän esseeseen olen käyttänyt kirjan suomenkielistä versiota vuodelta 2021, jonka käänsi Marke Ahonen ja kustantajana toimi Basam Books. Aurelius kirjoittaa teoksessa sisäisestä rauhasta: 

“Sinun on myönnettävä itsellesi, että jotkin asiat ovat sinun ulkopuolellasi ja että sinun tehtäväsi on antaa sille, mikä on sinun hallinnassasi sitä välttämätöntä huolenpitoa ja sitoutumista, ja sille, mikä ei ole sinun hallinnassasi, tyytyä kohtalon mukaisesti.” (Aurelius, 2021, 8.49) 

Mielestäni tämä sitaatti summaa täydellisesti ajatuksen stressiä aiheuttavien asioiden manageroinnista oman pään sisällä. Ajatusmalli myös auttaa tajuamaan, että elämässä on väkisinkin stressiä aiheuttavia asioita, joista elämässään vastuuta ottava yksilö ei tule pääsemään eroon, ja josta ei kuulu päästä eroon muin tavoin, kuin tekemällä parhaansa haluamiensa asioiden eteen.  

Henkinen yliote stressistä ja epävarmuudesta – psykologinen näkökulma 

Yliaktiivinen mieli voi tuottaa suuria määriä positiivisia, mutta myös negatiivisia ajatuksia, etenkin esimerkiksi aikarajojen täyttyessä tai vastuiden määrän kasvaessa. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita välttämättä, että kyseinen ihminen olisi automaattisesti ottanut liian suuren taakan. Epävarmuuskin viestii useimmiten vaan siitä, että sitä kokevalla on käynnissä prosessi, josta oikeasti välittää ja jossa haluaa onnistua. Omaa mieltänsä voi rauhoitella erilaisia filosofioita tutkimalla, ja sitä voi myös vaihtoehtoisesti vahvistaa itsessään, esimerkiksi paineensietokykyä kehittämällä. Näin tehdessä on tärkeää kartoittaa stressin aiheuttamia fyysisiä vaikutuksia kehossa, sekä ottaa selville parhaiten itselle sopivat mielenrauhan löytämisen ja sen ylläpitämisen keinot.  

Monelle varmasti aiemmin elämässä vastaan tullut oivallus on ollut huomata, kuinka helposti stressi leviää. Stressi leviää selkeästi ihmiseltä toiselle, ja sen lisäksi stressi leviää myös vain yhdenkin ihmisen sisällä. Stressi yhdestä aiheesta totuttaa ihmisen stressaamaan, jonka takia on loogisempaa stressata myös jostain toisesta aiheesta. Tällaista kokeneet ihmiset saattavat myös samaistua tilanteeseen, jossa huomaa stressaavansa loppujen lopuksi myös vain asioiden stressaamisestakin. Stressaaminen aiheuttaa pidemmän päälle myös fysiologisia vaikutuksia, kuten uupumus tai uniongelmat. Näiden tiedostaminen voi myös pahentaa stressiä, sillä stressi alun perinkin syntyy yliaktiivisesta ajattelusta.  

Yksi suosiotaan jatkuvasti kasvattava keino rauhoittaa mieltä on tietoisen läsnäolon harjoittaminen, eli “mindfulness-harjoittelu”. Tällä pyritään saamaan ajatukset pois ahdistavista ajatuksista ja keskittämään ajatustyö tärkeimpään, eli meneillään olevaan hetkeen ja aikaan. Mindfulness-harjoitteluna toimii monella muun muassa yksityiskohtaiset “aikuisten” värityskirjat, tai meditaatiotekniikat. Suomen mielenterveys ry:n nettisivuilla (mieli.fi) on tarjolla ilmaisia mindfulness-harjoituksia, esimerkiksi muutaman minuutin kehon kuunteluharjoituksia, jotka auttavat rauhoittumaan päivän aikana, tai vaikka nukkumaan mennessä.  

Mindfulness-harjoitusten avulla voit päästää irti esimerkiksi laukkaavista ajatuksista, päästä kiinni tähän hetkeen ja vahvistaa mielen ja kehon yhteyttä. (Suomen mielenterveys ry, mindfulness-harjoitukset, n.d.) 

Koen harjoitusten sopivan aloittelijoille todella hyvin, ja koen niiden antavan hyvän pohjan myös vapaalle, omatoimiselle ja itselle räätälöidyille läsnäoloharjoituksille kuten meditaatiolle.  

Itselleni suurin tietoisen läsnäolon saavuttamiskeino löytyy musiikista. Olen soittanut vuosia kitaraa, ja tajusin noin kaksi vuotta sitten taitoni riittävän improvisoituun soittamiseen, joko yksin tai suuremmassa porukassa. Yksin soittaessani luon ääniä vain omien tuntemuksieni ja hetkessä elämisen synnyttämien visioiden varassa, käyttäen myös hiljaisuutta soittokaverinani. Porukalla soittaessa ajatukset saavat myös pois stressaavista aiheista, sillä soittaminen vaatii itseilmaisun lisäksi myös muiden kuuntelua. Olen todennut improvisoinnin musiikissa ja esimerkiksi piirtäessä todella hyödyllisenä mindfulness-työkaluna, ja suosittelen muitakin vähintään kokeilemaan, löytääkö näitä vastaavista omista taidoista reittiä hetkessä elämiseen ja mielenrauhaan. Huomioisin vielä, että esimerkiksi musiikin soittaminen imrpovisoidusti tai piirtäminen ei kumpikaan vaadi aiempaa kokemusta, mutta se voi tietysti mahdollistaa itseilmaisun valintakattausta esimerkiksi instrumenttia soittaessa.  

Henkilökohtainen kokemus – loppukoonti 

Jokainen ihminen on omanlaisensa yksilö, ja jokainen varmasti myös täten kokee stressiä hieman eri tilanteissa ja eri tavoin. Näitä tilanteita ja tapauksia voi olla hyödyllistä avata muiden ihmisten kanssa, jolloin pystyy mahdollisesti auttamaan toista, tai myös löytämään itsestään uusia puolia ja tapoja toimia tilanteissa. Olen mielestäni itsenäinen ja omissa oloissa viihtyvä itsensä kanssa sinut oleva ihminen, mutta silti koen suurinta stressiä, kun tunnen ympäristöstä tulevan paineen. Luon siitä pään sisällä itselleni vääristyneen kuvan, joka jatkuu edelleen näiden huijari-syndrooman vaikutusten tiedostamisen jälkeenkin, sillä olen tehnyt sitä niin kauan. Koen saavuttamani asiat usein tämän takia olleen tuuria, tai sitä, että olen jotenkin onnistunut näyttäytymään muille onnistujana, kun omassa päässäni teoistani on mielessä vaan epäonnistumiset. Se aiheuttaa pelon ja pohtimisen siitä, miten muut eivät ole voineet huomata olevani yhtä huono asioissa, mitä mielestäni olen. Painetta aiheuttaa esimerkiksi todella monta samanaikaista vastuualuetta, jotka eivät tule samasta suunnasta tai ole linkitettynä toisiinsa. Tätä enemmän silti minulle itselleni harmillisinta on, että koen usein valtavaa stressiä siitä, kun tunnen ihmisten ympärilläni uskovan minuun.  Olen äärettömän kiitollinen jokaisesta positiivisesta ja negatiivisesta palautteesta jonka saan, enkä haluaisi ikinä, että ihmiset lakkaisivat antamasta palautetta minulle. Jokainen palaute, jonka saan, tulee perille, ja se auttaa minua havainnoimaan, mitä tuloksia tuotan oikeasti ympärilleni ja sitä miten se näyttäytyy muille. Siksi koko aihe pelottaakin aina ottaa puheeksi. En halua ihmisten ymmärtävän väärin, kun kerron, etten osaa näyttää ottavani kehuja kunnolla vastaan, tai että toisen korkea luotto minuun aiheuttaa paineita jotka häiritsevät tekemistä. Tämä on kuitenkin lopulta painetta jota kaikki muutkin kokee, ja ongelma on minussa, eikä ympäristössä. Haluan nimenomaan heittää itseäni syvään päätyyn, tässä tapauksessa tällaisen paineen keskelle, sillä tiedän potentiaalini kasvavan, kun pääsen ylimääräisistä peloista eroon, eikä peloista pääse eroon kuin kohtaamalla ne. Kun mietin asiaa nyt enemmän, tajuan että tuskin olisin Proakatemiaankaan ikinä hakenut, ellen olisi halunnut todistaa itselleni pystyväni asioihin. 

Kasvan joka päivä johonkin suuntaan. Joskus koen kasvavani asioissa, jotka ei välity muille mitenkään, ainoastaan itselleni. Välillä kasvu on taas sosiaalista, jolloin tunnen olevani hyväksytty muiden keskuudessa. Myös negatiivinen reaktio ympäristöstä kasvattaa. Aiemmassa kappaleessa mainitsemaani ongelmaa lukuunottamatta koen olevani aika sinut itseni kanssa, eikä minua ole ikinä kiinnostanut oikeasti paljoa, mitä muut ajattelevat tyylistäni elää, pukeutua tai muuta missä näytän oman itseni ulkomaailmalle. Olen halunnut aina ottaa kaikki huomioon, ja stressannut siitä, etten onnistu miellyttämään ihmisiä heidän luottaessa minuun. Silti itseilmaisua ja omaa vapauttani koskevissa asioissa kuten vaikka taiteessa tai pukeutumisessa en ole ikinä antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa itseeni. Ehkä juuri sen takia, että olen aina halunnut ilmaista itseäni muille oikeasti omana itsenäni, pelko onkin syntynyt. Koko identiteettini rakentuu sen ympärille, että koen olevani niin tarkasti perillä itsestäni hyvässä ja pahassa, että en koe rikkoutuvani pienestä, mutta se aiheuttaa pelon ja stressin siitä, että koko pohja hajoaakin kerralla, ja kaikki tulevat pettymään minuun.  

Ajoittain erakoidun tahallaan joiksikin ajoiksi, jolloin pystyn tekemään tilaa omalle sisäiselle äänelleni, ja pysymään tarkemmin jäljillä omista välillä todella nopeasti laukkaavista ideoista. Tälle myös vastakohtana välillä koitan heittää itseäni niin sanottuun syvään päätyyn, eli ihmisten keskelle, välillä myös eteen. Porukassa saa tietysti palautetta muilta, ja jokainen saatu palaute kasvattaa tai laskee omia standardeja, joka auttaa hahmottamaan todellisemmin, mitä saan aikaan, ja näyttää myös parhaassa tapauksessa itselleni oman kädenjälkeni, jolloin pystyn hetkeksi pysähtyä siihen tilanteeseen ja tiedostaa, että minusta on oikeasti ollut hyötyä. Erakoitumisen ja sen “syvän päädyn” väliltä koitan löytää jonkinlaista kultaista keskitietä, jossa olen tietoinen omasta panoksestani, ja jossa se näyttäytyisi minulle ja ympäristölle samalla tavalla. On vaikeaa ja uuvuttavaa elää, kun näkee muiden uskovan minuun jossain, mutten saa vain itse kammettua luottamusta itseeni lähellekään odotuksia. Pakokeinona siihen on toiminut itselläni psykologiset rutiinit, kuten itseilmaisu esimerkiksi musiikin muodossa. Pelolta pakoon pääseminen on tarpeellista ja rauhoittavaa, mutta suurin taisteluni on tietysti pelkojen voittamisessa. Siihen isona apuna on toiminut muiden kuunteleminen, joka näyttäytyy esimerkiksi kaikessa, mitä filosofiaan perehtyminen on antanut. Vielä isommin se näkyy arjessa, ja vielä tarkemmin siinä, mitä saan muilta ihmisiltä. Proakatemialla jokainen loppuun viety projekti, jokainen loppupalaute, jokainen välikritiikki ja jokainen minuun uskova ihminen tai ei-uskova ihminen on äärettömän arvokkaita minulle, sillä ne auttavat joka päivä purkamaan ja ikään kuin pilkkomaan toivottavasti vääristynyttä kuvaa kyvyistäni. Proakatemian koko porukka, eli proakatemia on koko opintojeni ajan puskenut ja kasvattanut minua mielestäni juuri oikeaan suuntaan, todistaen tämän olevan paikka kaikille, ketkä ovat valmiita kasvamaan, vaikka opintojen alussa pelottikin, että muut ovat minua niin paljon kokeneempia ja kyvykkäämpiä. Proakatemialla myös hetkessä eläminen onnistuu, sillä ympärilläni on ihmisiä keiden kanssa pystyy yhdessä nauttimaan ja arvostamaan jokaista hetkeä omana kokemuksenaan.  

Kiitos siitä. 

Lähteet:  

Aurelius, M. 2021. Itselleni. 17.p. Helsinki. Basam Books. 

Mindfulness-harjoitukset. n.d. Suomen mielenterveys ry. Viitattu 31.3.2024. 

https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/harjoitukset/mindfulness-harjoitukset/