Tampere
28 May, Tuesday
14° C

Proakatemian esseepankki

Ensimmäinen projekti



Kirjoittanut: Julius Viitala - tiimistä Hurmos.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Ensimmäinen projekti 

 

Tammikuun loppupuolella minulle tuotti päänvaivaa se, mikä olisi minun ensimmäinen projektini Proakatemialla. Minulla ei ollut aluksi mitään ideaa, mitä haluaisin lähteä kokeilemaan, mutta olin silti avoin kaikelle. Alkuvaiheessa teimme erilaisia talkootöitä, että saimme kerättyä osuuskunnallemme alkupääomaa. Hurmoksen kohdalla emme päätyneet aluksi tekemään yhteistä projektia koko tiimin voimin, vaikka se näin jälkeenpäin vähän harmittaakin, mutta toisaalta se olisi sulkenut ovia muilta nykyisiltä projekteilta. Kuitenkin tulevaisuudessa on tavoitteena tehdä jokin projekti yhdessä koko tiimin voimin, mutta tälle keväälle se ei ole enää ajankohtainen.  

Jesse, yksi tiimimme jäsenistä teki tammikuussa talkootyönä aurinkopaneelien asennuksia. Aurinkopaneelien asennustöillä sai tehtyä nopeasti hyvin rahaa ja tiesimme, että tällä alalla riittää töitä. Tästä syntyikin idea siitä, mikä olisi meidän ensimmäinen projektimme. Päätimme perustaa rakennusalan töihin keskittyvän projektin, johon kuuluu allekirjoittaneen lisäksi Jesse Salmi, Vili Olkkonen ja Olli Järvinen. Ensimmäisessä projektipalaverissa päätimme, että projektin nimeksi tulee Revo-Set, jonka liikeideana on toteuttaa pääasiassa aurinkopaneelien asennuksia, mutta myös muita rakennusalan töitä.  

Aloitimme soittamalla aurinkopaneeliyrityksiä läpi, eikä mennyt kauaa, kun pääsimme neuvottelupöytään. Wisol Oy oli etsinyt itselleen paneeliasentajia, ja me soitimme juuri oikealla hetkellä heille. Yhtiön toimitusjohtaja oli innoissaan nuorista yrittäjistä, joka vaikutti varmasti siihen, että he päätyivät valitsemaan meidät. Kun olimme saaneet mahdollisen yhteistyökumppanin, pystyimme alkamaan hoitamaan käytännön asioita kuntoon. 

Tämän kokoiseen projektiin tarvittiin paljon valmisteluja, jotka kuitenkin saatiin hoidettua, kunhan vain asioita laittaa aikaseksi, eikä vie asioita eteenpäin pari kertaa viikossa kokoustamalla. Lista on loputon asioista, mitä piti saada kuntoon ennen kuin pystyimme aloittamaan, mutta useita eri kursseja, vakuutuskilpailutuksia, rekistereitä, tarjouspyyntöjä työkaluista sekä autoista. Projektin alkuinvestoinnit olivat melko suuret, mitä maksamme takaisin osissa. Loppuhetken panikointien jälkeen saimme kuitenkin auton, varusteet sekä työkalut kuntoon ja pystyimme aloittamaan työt 3.4 Helsingissä.  

Tällä hetkellä Revo-Setin tilanne näyttää lupaavalta, työt sujuvat ja saamme ensimmäisen työmaan valmiiksi aivan pian. Ensimmäinen kuukausi on opettanut paljon itse työnteosta, mutta myös yrittäjyydestä ja siitä, kuinka paljon jaksaa tehdä itselleen ja omalle firmalle töitä. Lähtö on monesti aamu viideltä kohti Helsinkiä ja monesti paluu Tampereelle venyy iltamyöhään. Päivät ovat vähintään 12 tuntisia, mutta venyvät usein ajomatkojen kanssa 16 tuntisiksi. Ensimmäiset laskutukset on jo tehty, minkä turvin voimme maksaa itsellemme palkkaa. Seuraava työmaa on jo suunniteltu, jolloin suuntaamme Pohjanmaalle.  

Tulevaisuus on alalla tällä hetkellä lupaava. Aurinkopaneelit ovat nopeasti kasvava markkina uusiutuvan energian sektorilla. Ympäristötietoisuuden kasvu, uusiutuvan energian edullisuus ja hallitusten tukitoimet takaavat sen, että aurinkopaneelien markkinat kasvavat edelleen tulevaisuudessa.  

Kommentoi