Näin keväisin iskee helposti pieni siivousvimma ja kaappien raivaaminen ja järjestely alkaa houkutella. Talven jäljiltä, kun vaihtaa paksummat vaatteet ja lämpimämmät kengät pois kesäisten tieltä, hahmottaa ehkä paremmin omistamansa tavaran määrän tätä vaihtoa suorittaessa. Niin huomasin myös minä.

Tavarataidot-kirjassaan kirjailija Jenni Sarras kuvailee, kuinka vielä 50 vuotta sitten Suomessa talojen eteisten naulakko ja kaappitila oli todella pieni. Monissa taloissa oli vain yksi noin metrin pituinen takkirekki ja yksi eteiskaappi. Tähän tilaan mahtui hyvin esimerkiksi viisihenkisen perheen ulkovaatteet, sillä yleensä yhdellä hengellä oli vain 2-3 takkia ja muutama pari kenkiä. Meillä kahden aikuisen taloudessa on eteisessämme iso peiliovellinen kaappi, jonka taakse on sijoitettu kaksimetrinen tanko takeille, kolmessa kerroksessa oleva todella leveä kenkäteline, sekä vielä ylimääräinen kenkäkaappi ja hyllyjärjestelmä pienille asusteille kuten pipoille ja huiveille. Kaikki tämä tila on aivan ääriään myöten täynnä, vaikka meitä on tosiaan vain kaksi tässä taloudessa. Jos meille tulee vieraita kylään, joudun raivaamaan tähän kaappiin väliaikaisesti tilaa vieraiden takeille, sillä vapaana ei ole yhtään henkaripaikkaa, jos olemme molemmat kotona.  Ja kaiken huippuhan on se, että tässä tilassa säilytetään vain sen vuodenajan varustusta. Laitoin juuri koko päivän mittaisessa operaatiossa kaikki talviset vaatteet, kengät ja asusteet säilöön kellariin ja vaihdoin tilalle kevyemmät kevät- ja kesätamineet.

Huomaan, että olen ongelman äärellä. Rakastan vaatteita ja pidän niiden hankkimista rakkaana harrastuksenani. En kuitenkaan voi jatkaa samaan malliin, sillä liika on liikaa ja jossain vaiheessa raja tulee vastaan – ainakin fyysisesti säilytystilan loppumisena. Olen lukenut kirjoja, joissa kerrotaan, miten elämä helpottuu ja muuttuu mukavammaksi, kun oppii luopumaan ylimääräisestä. Myönnän olevani jonkin sortin materialisti ja koen että tavarat tuovat minulle onnea. Voisiko muka myös niistä luopuminen aiheuttaa onnen tunteita?

Japanilainen Marie Kondo opettaa KonMari-tekniikassaan etsimään tavaroista ilon ja onnen kipinät. Tavaraa tulee pitää lähellä itseään ja pohtia, tuoko tämä minulle iloa ja onnea? Kondo kertoo esimerkin omasta elämästään: hän karsi tavaroitaan ja tunnusteli, tuottaako vasara hänelle iloa. Marie Kondo tuli siihen tulokseen, että vasara ei aiheuta hänessä onnen tunteita, joten hän laittoi vasaran eteenpäin. Kun hänen kuitenkin jossain vaiheessa piti vasaroida seinään taulukoukku, päätyi hän paukuttamaan naulan seinään paistinpannullaan. Arkijärki-blogistaan tunnettu Jenni Sarras tuumii kirjassaan Tavarataidot, että ei ole mitään järkeä luopua jostain sellaisesta esineestä, joka on oikeasti tarpeellinen. Vaikka vasara tuskin on harvan lempiesine, jonka käyttäminen aiheuttaa suuria ilonläikähdyksiä, ei siitä kannata luopua jos tietää sitä tarvitsevansa. Mieluummin säilyttää vasaraa varastossa, kun pilaa paistinpannunsa sen väärinkäyttämisellä.

Karsimiseen kannattaakin siis ottaa käyttöön myös ihan järkiperusteet. Projektiin on syytä hyödyntää meille suomalaisille hyvin tuttua maalaisjärkeä tai arkijärkeä, kuten Sarras termiä nimittää. Tavaroita läpikäydessä on syytä miettiä esimerkiksi: Milloin olen viimeksi tarvinnut tätä tavaraa? Säästänkö sitä oikeaa tarvetta varten? Hyödyttääkö tämä minua vielä? Ketä varten tätä tavaraa säilytän? Moni saattaa esimerkiksi säilyttää kaikki lastensa piirustukset ajatellen, että lapsesta on sitten isompana kiva katsoa lapsuutensa taiteilua. Loppujen lopuksi usealle varmasti riittää vain muutama piirustus muistoksi satojen sijaan. Samoin myös lasten kouluvihkoja ja luentomuistiinpanoja on yleensä turha säilyttää, on todella pieni todennäköisyys, että kukaan palaisi niihin enää myöhemmin.

Jokaiselle tavaralle olisi siis hyvä löytää jonkinlainen funktio ja syy, miksi sen kuuluu olla sinun omistuksessasi. Kaikkien tavaroiden läpikäynti on iso projekti, mutta siihen kannattaa suhtautua rauhallisesti ja ottaa käsittelyynsä aina yksi osa-alue kerrallaan. Jos karsimisen aloittaminen ahdistaa, kannattaa ottaa avuksi ajastin, ja karsia aina esimerkiksi 10 minuutin ajan tavaroita joka päivä. Ensiksi voi ottaa käsittelyyn jonkun rajatun pienen tilan, vaikka vain yhden kaapin keittiöstä, tai sukkalaatikon tai yhden rivin kirjahyllystä. Kun karsimisen kynnys on matala, sitä on helppo kasvattaa pikkuhiljaa isommaksi projektiksi.

Itse olen pystynyt karsimaan kotoani aika hyvin turhaa tavaraa, enkä osta lähes ikinä esinettä, jos en keksi sille oikeaa käyttötarvetta. Ainoa kompastuskiveni ja poikkeus tässä on vaatteet ja asusteet. Tiedän, että en tarvitse niitä yhtään enempää ja tällä määrällä mitä vaatteita omistan, jokaiselle vaatteelleni jää keskimääräisesti laskettuna todella vähän käyttökertoja. Se ei ole kovinkaan järkevää niin oman rahankäyttöni, kuin ympäristön tai asuntomme säilytystilan kannalta.

Olen kokenut vaatteiden karsimisen todella haastavana, sillä jos mietin esimerkiksi KonMarin oppeja, jokainen omistamani vaate tuottaa kyllä minulle iloa. Rakastan sovitella ja ihailla kauniita vaatteitani. Tulen hyvälle mielelle kun hypistelen niitä ja muistelen, mistä olen ne ostanut ja minkälaisessa tilanteessa. Suurimman osan omistamistani vaatteista olen ostanut käytettynä kirpputoreilta tai vintage-myymälöistä, ja näihin vaatteisiin liittyy tietynlainen aarteen tuntu. Että nämä vaatteet ovat olleet ainutkertaisia löytöjä, jonka minä olen tehnyt – löytänyt ja kuin palkintona ansainnut itselleni. Tällaisiin vaateaarteisiin syntyy paljon vahvempi tunneside, kuin tusinatavarana ostetuille ketjuliikevaatteille. Siksi niistä luopuminen tuntuu hankalalta, vaikka en olisi yli vuoteen edes käyttänyt vaatetta tai vaikka vaate olisikin minulle jo pieni.

Olen miettinyt, pitäisikö minun siis luopua uusien vaatteiden ostamisesta kokonaan ja säilytettävä vanha garderobini sellaisenaan, vai yritettävä vain karsia vaatteita ainakin vähän. Jenni Sarras neuvoo kirjassaan käyttämään ”yksi sisään, toinen ulos” -taktiikkaa, jos ei halua kodin tavaramäärän kasvavan ollenkaan, vaan pysyvän samassa. Tällöin aina uuden tavaran tullessa kotiin, jostain vanhasta on luovuttava ja sen on kuin annettava paikkansa toiselle. Tämä voisi toimia kohdallani ja olenkin nyt vuoden alusta päättänyt, että saan tehdä vain kaksi uutta vaatehankintaa per kuukausi tämän vuoden ajan. Vielä en vain ole luopunut samaa tahtia vanhoista, koska se on tuntunut vaikealta…

Törmäsin vähän aikaa sitten Reetta Pellikan blogissa hänen tarinaansa vaatteiden karsimisen vaikeudesta, ja samaistuin Reetan ajatuksiin todella vahvasti. Hän oli päätynyt ratkaisemaan ongelmansa niin, että aina kun hän päättää karsia vaatteitaan, hän kysyy itseltään ”ostaisinko tämän uudestaan?” Kysymys tuntuu minusta järkevältä ja se voisi toimia myös omalla kohdallani! Jos kysyn itseltäni vain, tuottaako tämä vaate iloa tai että käyttäisinkö tätä vielä, vastaan siihen helposti kyllä. Mutta jos minulla on karsinnan edessä joku vaate, jota en ole käyttänyt vuoteen, ja mietin, ostaisinko sen nyt uudestaan jos se tulisi uutena vastaan, minun olisi vaikeampi perustella ostosta ja vaatteen säilyttämistä. Usein ne vaatteet, jotka eivät päädy ylleni niin usein, eivät ole täysin lempivaatteitani ja niissä on ehkä joku piirre, jonka takia ne eivät sovi minulle täysin tai eivät ole loppujen lopuksi aivan täysin omaa tyyliäni. Useimmiten vaatteita tulee ostettua vain sen uutuuden ja löytämisen tunteen takia, ei sen takia että tuotetta oikeasti näkisi käyttävänsä tai tarvitsevansa. Yritän ottaa tämän tekniikan käyttöön nyt kun teen kevätsiivousta vaatekaapilleni ja toivon, että jäljelle jäävät vain oikeasti tarpeelliset vaatteet. Ne vaatteet, jotka ovat paikkansa sydämessäni ja päälläni ansainneet.

Nämä ongelmat tuntuvat varmasti vanhemmasta sukupolvesta erikoisilta. Silloin piti opetella tulemaan toimeen vähällä ja paljous ei ollut ongelma. Nykypäivän yltäkylläisyys on kuitenkin aiheuttanut erilaisen ongelman, kun meidän täytyy oppia rajoittamaan itseämme ja taiteilla tavaranpaljouden parissa. Tätä varten on syntynyt ammattijärjestäjien liiketoiminta, jossa ihmiset työkseen auttavat ihmisiä tulemaan toimeen tavaroidensa kanssa ja saamaan elämänsä järjestykseen. Tarvitsemme aivan uudenlaista itsehillintää, kun meillä on mahdollisuus ostaa mitä haluamme ja enemmän. Meidän on siis opittava tulemaan toimeen tavaroidemme kanssa, myös jo ennen kuin omistamme ja tuomme ne kotiimme. Tavarataidot ovat nykyihmiselle välttämätön kyky, jotta emme menetä rahojamme ja huku roinaan.

Lähteet:

Jenni Sarras, Tavarataidot – Arkijärjellä koti kuntoon

https://nouw.com/fashionstatement/miten-onnistua-vaatteiden-karsimisessa-v-37174061