Koin melkoisen yllätyksen, kun vuosi sitten hain yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelmaan, mutta päädyinkin opiskelemaan osuuskuntajäsenyyttä ja tiimityöskentelyä. Tämä ei suinkaan ollut tarkoitukseni ja olenkin kokenut kerran toisensa jälkeen, että omat arvoni ovat ristiriidassa Proakatemian käytäntöjen kanssa.

Hakiessani Proakatemiaan en nimittäin osannut kuvitella, että hakemani tutkinto-ohjelma olisikin kaukana yrittäjyydestä ja johtamisesta. Sen sijaan kyseinen koulu on täydellinen yhteisötoiminnasta, osuuskunnista ja tiimiytymisestä kiinnostuneille. Tiimiytymistä ja yhteisöllisyyttä lainkaan väheksymättä minun on todettava, että yrittäjyys ja oppiminen ovat kuitenkin itselleni tärkeämpiä.

Olen edellisen opiskeluvuoteni aikana tehnyt paljon havaintoja niin Proakatemian käytännöistä kuin opiskelijoistakin. Mielestäni monet Proakatemian käytännöistä edistävät ensisijaisesti tiimiytymistä ja yhteisötoimintaa, mutta niillä ei ole paljoakaan tekemistä yrittäjyyden kanssa.

Yrittäjyyteen kuuluu monia yritysmuotoja. Näin on myös tiimissä yrittämisen suhteen; useimmat yritysmuodot ovat useammalle kuin yhdelle ihmiselle. Johtuen kuitenkin Proakatemian käytännöistä, koulussa on yksinomaan osuuskuntia. Proakatemian käytännöt ja raamit tekevät sen, että osuuskunta on käytännössä ainoa järkevä ratkaisu. Vaikka tiimiläisillä on näennäinen valinnanvapaus valita jokin muukin yritysmuoto, käytännöt kuitenkin pakottavat osuuskuntayrittämiseen.

Jos Proakatemian tutkintonimikkeellä haluttaisiin kuvata nykyisiä käytänteitä, sen pitäisi olla osuuskuntayrittäjyyden ja tiimityöskentelyn tutkinto-ohjelma. Ongelma tässä toki olisi se, että se karsisi kaikki yrittäjähenkiset hakijat pois. Helpompaa on huijata hakijoita mainitsemalla yrittäjyys.

Jos käytännössä tilanne on se, että Proakatemialla on ainoastaan osuuskuntia, niin Proakatemia ei silloin edusta todellista yrittäjyyttä tai menestystä. Miksi mielestäni asia on näin? Perehdytään hetkeksi siihen, mitä Suomen yrittäjät -järjestö toteaa osuuskuntayrittäjyydestä.

Suomen yrittäjäjärjestö toteaa sivuillaan seuraavasti: “Osuuskunta poikkeaa muista yritysmuodoista siten, että sen pääasiallinen tavoite ei virallisesti ole voiton maksimointi. Osuuskunnan toiminnan tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita.” (Yrittäjät n.d.)

Mikä on se palvelu, jota Proakatemian osuuskunnat tarjoavat sen jäsenilleen? Yksi esimerkki tällaisesta palvelusta olisi esimerkiksi laskutusalustana toimiminen, jotta jäsenten olisi helppo kokeilla uusia yritysideoita ilman taloudellisia paineita. Tällöin osuuskunta tarjoaisi ikään kuin “laukaisualustan” uusille yritysideoille ja vähentäisi myös uusien projektien aloituskustannuksia ja yrityksen perustamisen paperitöitä. Tämä hyöty kuitenkin menee täysin pilalle siinä, jos osuuskunnan pyörittäminen tulee maksamaan ja työllistämään enemmän kuin aloittaminen ilman sitä tulisi.

Näihin ylimääräisiin ja yrittäjyyteen kuulumattomiin kuluihin paneuduin enemmän aiemmassa esseessäni: ‘Tukevatko Proakatemian käytännöt tiimiyritysten menestystä?’ (luettavissa: https://esseepankki.proakatemia.fi/tukevatko-proakatemian-kaytannot-tiimiyritysten-menestysta/)

“Laskutusalustana” toimimiseen ei myöskään kannusteta valmentajien toimesta. Päinvastoin Proakatemian tiimiyrityksiä yritetään saada kaikin keinoin irtaantumaan tämänkaltaisesta ajattelusta. Käytännössä valmentajien suunnalta osuuskuntien haluttaisiin toimivan muiden yritysmuotojen kaltaisesti ja tavoittelevan voittoa. Tämä on kuitenkin ristiriitaista koko yritysmuodon kanssa, sillä kuten Yrittäjät.fi -sivusto totesi, osuuskunnan virallinen tavoite ei ole voiton maksimointi. Osuuskunta ei siis ole ideaali yritysmuoto, kun tavoitteena on taloudellinen menestys.

On myös ihan aiheellista kyseenalaistaa, onko osuuskunnan jäsen yrittäjä alkuunkaan. Yrittäjät -järjestö sivuillaan toteaa, että osakkaiden omistajia ei välttämättä yleisesti mielletä yrittäjiksi. (Yrittäjät n.d.)

Osuuskunnan jäseniä ei myöskään pidetä yrittäjinä silloin, kun osuuskunnalla on vähintään seitsemän jäsentä ja jäsenet ovat työsuhteessa. (Yrityksen perustaminen n.d.)

Käytännössä siis Proakatemiassa ei ole yrittäjiä, ellei koulun ulkopuolella yritystä pyörittäviä lasketa mukaan. Pystyisin sulattamaan tämän vielä ehkä siinä tapauksessa, että osuuskunnat toimisivat tarkoituksenmukaisesti ja toimisivat alustoina muille yritysmuodoille. Kuten Yrityksen-perustaminen.net -sivusto toteaa, osuuskunta voi olla hyvä yritysmuoto esimerkiksi silloin, kun se toimii alustana kokeilla eri asioita ilman suuria rahallisia panostuksia. (Yrityksen perustaminen n.d.)

Yrittäjyyden kannalta on myös hyvin häpeällistä, millainen maine Proakatemialla on monille sen tunteville ulkopuolisille yrityksille. Proakatemialaiset on totuttu näkemään puoli-ilmaisena työvoimana. Proakatemian tiimit ovat vuosien varrella toteuttaneet jos jonkinlaista hanttihommaa selvitäkseen kuluista. Koen hyvin nolona sen, että koulussa opinnot etenevät vaikka marjoja poimimalla tai mämmiä pakkaamalla riistohintaan.

Olen myös huomannut, että tämänkaltainen maine ei tue yksilöiden saati tiimin menestystä. Proakatemialaisille tarjotaan kyllä työkeikkoja, mutta vain silloin, kun yritykset haluavat ilmaista työvoimaa. Yksi jos toinenkin tiimiyritys on tehnyt työtä riistopalkalla ja näin Proakatemia on saanut maineen puoli-ilmaisesta työvoimasta. Käytännössä törmäsimme tähän esimerkiksi silloin, kun eräs yritys tarjosi tiimiyrityksellemme keikkatyötä noin kahdeksan euron tuntipalkalla, kun kuuli missä koulussa olemme. Ihan vertailun vuoksi, tienasin enemmän ihan ensimmäisessä työpaikassani 15-vuotiaana.

Toinen merkittävä mainehaitta aiheutuu myyntipäivistä, joiden toiminta tuo mieleeni ala-asteen rahankeruun luokkaretkille. Kaikki sukulaiset ja tuttavat soitellaan läpi ja yritetään suhteilla ja opiskelijastatusta hyödyntämällä saada ostamaan vaikka mitä tarpeetonta krääsää (tai joissain harvinaisissa tapauksissa vähän tarpeellistakin, kiitos Puhdistustiimin). Ja ne myyvät, jotka kehtaavat. Itse en kuitenkaan haluaisi opetella myyntiä sillä, että painostan sukulaisiani tai hyväntahtoisia yrittäjiä tukemaan kouluprojektiani. Ihan niin kuin ala-asteella. (Tarpeeton huomautus: inhosin ovelta-ovelle myyntiä jo ala-asteella, mutta koin sen silti mielekkäämmäksi kuin agressiivisen puhelinmyynnin samoissa aikeissa aikuisiällä.)

Ja toki tähänkin joku valmentaja toteaisi, kuinka tiimiyritykset voivat vaikuttaa siihen, miten myyvät ja kelle. Jos tavoitteena kuitenkin on voittaa, ei vaihtoehtoja hirveästi ole. Agressiivinen suoramyynti on käytännössä ainoa tapaus toteuttaa myyntiä parissa päivää. Vapaus vaikuttaa on tässäkin tapauksessa siis hyvin näennäinen. Käytännöt pakottavat tekemään tietyt valinnat ja niin kutsuttu “vapaus” on vain keino sulkea kritisoijien suut.

Miten yrittäjyyden puute näkyy sitten tiimiyrittäjien koulunkäynnissä? Esimerkiksi siten, että viikot menevät tiimiytymiseen pajoissa, osuuskuntien ylimääräisiin tiimitöihin ja kaikenlaiseen muuhun tiimiytymis- ja yhteisötoimintaan. Yritystoiminta sen sijaan jää täysin oman onnensa nojaan. Pajoja pidetään pyhinä ja niihin kaikkien on osallistuttava, mutta projektit jäävät jokaisen omalle vastuulle. Minkäänlaisen avun saaminen on kiven alla. Kerran jos toisenkin olen törmännyt siihen, että en ole saanut vastauksia kysymyksiini ja projektien suhteen valmentajien tuki jää hyvin heikoksi.

Ensimmäinen kevät tiimiyrityksessä meni täysin tiimiytymiseen, osuuskunnan perustamiseen ja tiimin sisäisten sosiaalisten ongelmien puimiseen. Omat projektit olisi pitänyt toteuttaa vapaa-ajalla tai kesälomalla, sillä niille ei jäänyt juurikaan aikaa. Nykyäänkin kouluaikaa projekteille jää vähän ja niiden, jotka haluavat menestyä, odotetaan luopuvan vapaa-ajastaan ja muusta henkilökohtaisesta elämästään.

Näin on myös muun opiskelun suhteen. Todellinen oppiminen tapahtuu itsenäisesti muiden koulujen kursseille osallistumalla (ensimmäistä puolta vuotta lukuun ottamatta). Vaikka pajat ehkä tuovat jonkinnäköistä oppia, koen että ne edistävät tiimiytymistä ja yhteisötoimintaa enemmän kuin yrittäjyyttä. Eivätkä ne ole oppimismenetelmänä ideaali kaikille. Koen itse esimerkiksi, että oma tahtini on huomattavasti keskivertoa nopeampi. Itseni hidastaminen muiden tahtiin on äärimmäisen kuluttavaa ja aiheuttaa itselleni turhautumista ja levottomuutta. Lukioaikoina tapoihini kuului opiskella pääasiassa itsenäisesti. Proakatemian ensimmäisen syksyn opinnotkin kävin siten, että kuuntelin materiaalit nopeutettuna. Pajoissa en kuitenkaan voi laittaa kaksinkertaista nopeutta puheenvuoroille, vaan joudun hidastamaan oman oppimiseni kärsiessä samaan aikaan. Joku voisi sanoa, että opin kärsivällisyyttä. Oppisin kuitenkin mieluummin yrittäjyyttä.

Yrittämisen ytimessä on vapaus. Meille on myös lukemattomat kerrat todettu, kuinka meillä on sekä vastuuta että vapautta. Käytännössä havaitsen kuitenkin enimmäkseen vastuuta. Vastuu laittaa tiimin hyvinvointi oman hyvinvoinnin edelle, maksaa koulun tiloista ja tapahtumista, käydä pajoissa, tiimiytyä, toimia osana yhteisöä, perustaa projektit itsenäisesti, luopua vapaa-ajasta, opiskella itsenäisesti jne.

Vapaus sen sijaan on hyvin rajallista. Saa kyllä päättää, mistä kirjoittaa esseen tai minkä projektin aloittaa, kunhan niin tekee. Saa myös valita mistä aiheesta pajat pitää, kunhan ne pitää. Ja saa valita minkä yritysmuodon valitsee, kunhan ei valitse mitään muuta kuin osuuskunnan.

Ymmärrän kyllä, että tutkinnon suorittamiseksi tietyt rajat ja vaatimukset on oltava. Kuitenkin tietyt asiat kuuluvat yrittäjän vapauteen. Näitä ovat mielestäni vapaus valita keiden kanssa työskentelee, minkä yritysmuodon valitsee ja mikä oppimismuoto sopii itselle parhaiten.

On ironista, että osakeyhtiön perustaminen muutaman henkilön kesken ei kerrytä opintopisteitä, mutta se, että tekee töitä ulkopuoliselle yritykselle puoli-ilmaiseksi, kyllä kerryttää. Kumpi vaihtoehto näistä tuottaisi enemmän kokemusta ja oppia liittyen yrittäjyyteen ja tiimijohtamiseen?

Toivoisin, että yksilöillä olisi mahdollisuus vaikuttaa omaan opiskeluun. Isot tiimikoot tekevät kuitenkin sen, että tiimin päätös menee yksilön etujen edelle. En itse ole halukas esimerkiksi keräämään ja myymään puolukoita, mutta tiimimme niin päättäessä, minulla ei ole vapautta jäädä siitä poiskaan. Vastuu kaatuu yksilöille, mutta vapaudesta hyötyy tiimi. Näin on myös monen muun asian suhteen. Tiimi tekee kokonaisuutena päätöksen, mutta se ei aina palvele yksilöitä. Kaikki vastuu on kuitenkin yksilöillä. Vastuu tuoda vaadittu rahamäärä tiimille, työskennellä yhteisissä rahankeruuprojekteissa, osallistua myyntipäiville, jne.

Kohtuuttoman isot tiimikoot ja kustannukset tekevät sen, että yksilöt jäävät toissijaiseksi. Yksilöt painostetaan seuraamaan Proakatemiassa vallitsevia käytäntöjä, vaikka oman hyvinvointinsa kustannuksella. Kun tiimi päättää yhtä, jokaisen on toteltava. Myös valtava ryhmäpaine niin tiimien kuin yhteisön suunnalta pitää tästä huolen.

Esimerkkinä tästä toimivat mökkipajat. Niiltä ei nimittäin ole mahdollisuutta olla poissa. Niin ryhmäpaine kuin käytännöt pakottavat viettämään yleensä noin pari päivää mökillä tiimin kanssa. Mikä painajainen jokaiselle introvertille! Itse tarvitsen päiviini myös omaa aikaa, tilaa levätä ja olla yksin, jotta en uupuisi.

Pajojen ryhmäpaine painostaa myös avautumaan ja kertomaan hyvinkin henkilökohtaisista asioista lähes vieraalle porukalle “tiimiytymisen” ja “avoimuuden” nimissä. Tämä käytäntö kuitenkin koettelee yksilöiden rajoja. Pinnallisissa asioissa pysymistä ei katsota hyvällä ja muiden tiimiläisten on lupa kysyä äärimmäisen henkilökohtaisiakin kysymyksiä.

Ryhmäpaine mökkipajoissa tekee sen, että yksi jos toinen saadaan antamaan periksi rajoistaan. Näin kävi myös omalla kohdallani, vaikka yleensä osaan pitää puoleni ja pitää rajoistani kiinni. Kuitenkin sosiaalinen paine tiimimme mökkipajassa sai rajani rikkoutumaan, joka on jäänyt vaivaamaan itseäni siitä lähtien.

Tiimiytymisen ja avoimuuden tulisi perustua vapaaehtoisuuteen myös yksilöiden osalta. Vapaaehtoista toiminta ei ole silloin, jos tietty valinta synnyttää muissa närää. Tämänkaltainen toiminta ei myöskään edistä psykologista turvallisuutta. Näihin käytänteisiin tiimit toki pystyisivät vaikuttamaan, mutta Proakatemian suunnalta tuleva vahva paineistus perinteisiin toimintatapoihin pitää kuitenkin huolen siitä, että tiimit tekevät kuten toivotaan.

Yhteenvetona voisin todeta, että toivoisin Proakatemian joko uudistuvan edustamaan yrittäjyyttä ja tiimijohtamista tai sitten toivoisin, että koko tutkinto-ohjelman nimi, tutkinnon kuvaus ja ilmoitetut arvot muutettaisiin vastaamaan todellisuutta. Kuvaavammat arvot proakatemialle voisivat olla esimerkiksi seuraavat: yhteisöllisyys, tiimityö, demokraattisuus, uskollisuus ja altruismi. Nämä ovat nimittäin niitä arvoja, joita tiimiyrittäjiltä nykyisillä toimintatavoilla vaaditaan. Tämänhetkiset ilmoitetut arvot jäävät näiden jalkoihin. Itselleni esimerkiksi oppiminen ja menestys ovat äärimmäisen tärkeitä arvoja, mutta silti minun odotetaan joustavan molemmista tiimityön ja yhteisen hyvän vuoksi.

Lähteet:

Osuuskunta. n.d. Yrittäjät. Verkkosivu. Viitattu 2.10.2023. https://www.yrittajat.fi/tietopankki/yrittajaksi-ryhtyminen/yritysmuodot/osuuskunta/

Osuuskunnan perustaminen. n.d. Yrityksen-perustaminen.net. Verkkosivu. Viitattu 2.10.2023 https://yrityksen-perustaminen.net/osuuskunnan-perustaminen/