Yksi viime vuosien suurimmista ilmiöistä suomalaisessa urheilussa on ollut koripallomaajoukkueen eli Susijengin nousu koko kansan tietoisuuteen. Tähän on johtanut joukkueen vuodesta 2011 alkanut arvokisojen putki, joka huipentui tänä syksynä pelattuihin EM-kotikisoihin. Näissä turnauksissa Suomi on kaatanut useita maita aivan koripallomaailman korkeimmalta huipulta. Yhdellä miehellä on ollut poikkeuksellisen iso rooli tämän menestyksen takana, ei pelkästään joukkueen päävalmentaja vaan myös koko susi-identiteetin tuomisessa suomalaiseen maajoukkuekoripalloon. Hän on tietenkin kaksi kertaa vuoden valmentajaksi Suomessa valittu Henrik Dettmann.

Tämän kirjan lukeminen oli minulle varsin itsestään selvä valinta. Koripallo on ollut minulle hyvin nuoresta asti pitkäaikainen harrastus ja suuri intohimon kohde. Olen seurannut aktiivisesti Susijengin nousua nykyiselleen tasolle niin paikan päällä hallissa kuin television välityksellä. Päävalmentaja Dettmann on aina ollut itselleni vähän mystinen hahmo. Valmentaja joka suurimpienkin voittojen hetkellä jaksaa korostaa vain pelaajien roolia ja joka saattaa pelin ollessa tiukimmillaan käyttää aikalisän ja vain olla hiljaa taustalla, kun apuvalmentajat ja pelaajat päättävät miten seuraavaa tilannetta lähdetään pelaamaan. Kirja avaa hyvin Dettmannin elämänfilosofiaa ja ajattelua valmentamisesta. Hänen oppinsa ovat erittäin käyttökelpoisia urheiluvalmentamisen lisäksi myös esimerkiksi yritysmaailman johtajille tai kenelle tahansa päivittäiseen itsensä johtamiseen.

Jo teini-ikäisenä valmentamisen aloittanut Dettmann kertoo olevansa nykyään aivan erilainen valmentaja kuin valmennusuransa alkupuolella. Hänen äärimmäisen vaativa ja kovaan työntekoon perustuva valmennustyylinsä tuotti tulosta 1980-luvun lopulla, kun hän johdatti HNMKY:n useaan suomenmestaruuteen. Nuorempana hän oli omaa pientä showtaan kentän laidalla pyörittänyt kuumakalle, joka muun muassa sai pitkän toimitsijakiellon haukuttuaan törkeällä tavalla kyseenalaisesti viheltänyttä tuomaria ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Ajauduttuaan huonoihin väleihin koripallojohtajien kanssa ja parin huonosti menneen kauden jälkeen Dettmann oli jo aikeissa lopettaa uransa 1990-luvun alussa. Vastoinkäymisten keskellä hän kuitenkin koki herätyksen ja tajusi muuttuneensa valmentajana huonompaan suuntaan. Voittamisesta oli tullut hänelle pakkomielle, jossa pelaajat olivat vain työvälineitä hänen oman kunnianhimonsa tyydyttämisessä. Hän ei valmentanut enää kehittääkseen pelaajia vaan saavuttaakseen itselleen menestystä. Tajutessaan tämän hän ymmärsi kadottaneensa sen ilon ja intohimon, jonka takia oli alun perin ryhtynyt valmentajaksi. Tästä alkoi hänen valmentajauransa toinen jakso, jonka arvoihin ja ihmiskeskeisyyteen perustuva johtamistyyli on näkyvissä Susijenginkin toiminnassa tänä päivänä.

Oppivan vastuu

Nykyään Dettmannin valmennusfilosofiassa tärkeintä ei ole voitto vaan valmentajan ja pelaajan yhteinen päämäärä on pelin kehittäminen. Hänen valmennustyylinsä on hyvin ihmisläheinen, jossa pääroolissa on pelaaja. Valmentajan tärkein tehtävä on saada sytytettyä pelaajassa halu kehittyä ja oppia. Tämä tapahtuu käymällä pelaajan kanssa jatkuvaa dialogia. Hänen ei pidä näyttää pelaajalle, miten joku asia tehdään vaan pelaajan on itse löydettävä ratkaisu oppiakseen. Valmentaja voi kuitenkin ohjailla pelaajaa kohti oikeaa ratkaisua esittämällä hänelle avoimia kysymyksiä, joka jättää pelaajalle useita eri vaihtoehtoja selvitettäväkseen. Vastuu kehityksestä on pelaajalla itsellään. Valmentajan tehtävänä on myös rohkaista pelaajaa tekemään asioita, joita hän ei vielä usko osaavansa tehdä. Pelaajan tulee kuitenkin pystyä tällaisessa tilanteessa luottamaan, että valmentaja on hänen tukenaan myös epäonnistumisen hetkellä.

Tällainen opetustyyli on nähtävissä myös esimerkiksi Proakatemian valmentajilla. Jo termi valmentaja, erottaa heidät perinteisestä koulumaailman opettajasta. Opettaja termi kuvaa mielestäni hyvin tilannetta, jossa joku ylempänä oleva auktoriteetti yrittää syöttää oppilaalle tietoa päähän. Tällaisessa opetusmuodossa oppilaan oma vastuu oppimisesta jää paljon pienemmäksi. Valmentaja sen sijaan on enemmänkin mentori, jonka rooli on auttaa valmennettavaa kehittymään itse. Olemme tiiminä huomanneet jo syksyn aikana, että valmentajaltamme Timolta on turha odottaa kysymyksiin suoria vastauksia. Hän johdattelee meitä etsimään tietoa oikeasta paikasta tai joissain tapauksissa jättää vastauksen kokonaan meidän itsemme vastuulle esittämällä vain kysymyksen ”miltä teistä itsestä tuntuu?”. Näin vastuu tiedon löytämisestä ja oppimisesta sekä päätöksen teosta jää meille itsellemme. Mitä me muka edes oppisimme, jos saisimme aina vain valmiita vastauksia kysymyksiimme? Vanhanaikainen ylhäältä alaspäin suuntautuva opettamistyyli alkaa onneksi olla Suomessa jo murenemassa ja nykyään jo peruskoulun opetussuunnitelma painottaa enemmän oppilaiden itsenäistä tiedon hakua ja oppimista.

Roolitus

Dettmann puhuu paljon oikeanlaisen joukkueen kasaamisen merkityksestä. Hyvä joukkue rakennetaan oikeanlaisella roolituksella ja luomalla sille pelitapa mihin kaikki ovat sitoutuneet. Hyvänä esimerkkinä toimii Susijengi. Pelaajamateriaaliltaan se on ollut aina arvokisoissa haastajan roolissa. Suomen kokoisesta maasta ei yksinkertaisesti tule tarpeeksi maailmanluokan pelaajia, jotta voisimme pärjätä pelkkien taitavien yksilöiden varassa. Jokaiselle pelipaikalle tulee löytää roolinsa täydellisesti sitoutunut pelaaja, joista muodostuu yhtenäisesti toimiva viisikko kentälle.  Tärkeää on korostaa yksilöiden vahvuuksia sen sijaan, että koittaisi paikata heikkouksia. Tiiviillä joukkuepelillä ja onnistuneella roolituksella Susijengi on pystynyt kaatamaan altavastaajana useita NBA-pelaajia viliseviä huippumaita.

Meillä Kajossa tiimimme roolit ovat vielä näin varhaisessa vaiheessa melko epäselviä. Emme ole niitä varsinaisesti vielä työstäneet mikä on varmasti ollut ihan hyväkin asia, koska joku ääneen sanottu rooli heti alussa olisi saattanut ohjata joidenkin toimintaa firmassa johonkin ei haluttuun suuntaan. Ajan myötä tekemällä jokaisen luontainen rooli tiimissä varmasti löytyy. Tulevaisuudessa on tärkeää, että pystymme myös hahmottamaan jokaisen henkilökohtaiset vahvuudet, jotta saamme ne hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla tiimin käyttöön.

Hyvän kulttuurin luominen

Valmentajan tai minkä tahansa johtajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on hyvän työskentelykulttuurin luominen. Sellaisen, jossa jokainen tuntee olevansa osa isoa kokonaisuutta ja, jossa jokaisella on roolinsa yhteisen päämäärän saavuttamisessa. Saavuttaakseen tällaisen tilan Dettmann pitää erityisen tärkeänä sitä, että hän tuntee pelaajansa. Esimerkiksi valmentaessaan Saksan maajoukkuetta hän käytti suurimman osan vapaa-ajastaan Saksan kulttuurin ja kielen opiskeluun. Näin hän kykeni kommunikoimaan pelaajiensa kanssa kunnolla ja ymmärsi, millaisia heidän arvonsa olivat. ”Valmentajan pitää kyetä koskettamaan pelaajiaan emotionaalisella tasolla, koska juuri sillä tasolla tapahtuvat urheilun kaikkein tärkeimmät asiat” (Saarikoski, 2015, s. 124).

Tämä toi mieleeni muiston eräästä hyvästä johtajasta omalta työuraltani. Olen ollut töissä monissa erilaisissa lyhytaikaisissa hanttihommissa. Yleensä nämä ovat sellaisia työpaikkoja missä paikan pomo ei edes kunnolla tiedä ketä alimmilla tasoilla työskentelee. Joskus pomo saattaa käydä vähän kiertelemässä työntekijöiden lähettyvillä ottamatta heihin kuitenkaan mitään kontaktia. Työntekijälle tulee tällaisesta lähinnä tunne, että hänen tekemisiään kytätään. Eräällä varastolla työskennellessäni koin kuitenkin yllätyksen, kun jo ensimmäisenä päivänä paikan pomo tuli esittelemään itsensä ja kyselemään kuka olen. Työsuhteeni aikana juttelimme useasti, milloin mistäkin asiasta ja minulle tuli tunne, että häntä oikeasti kiinnosti minkälaisia henkilöitä paikassa työskenteli. Ja vaikka hän juttelun lomassa välillä ohjeistikin miten työtäni voisi tehostaa ei se tuntunut lainkaan painostavalta vaan enemmänkin kannustavalta.

Dettmannin mukaan hyvä yhteishenki luodaan päivittäisillä pienillä teoilla. Saunaillat ja illanistujaiset ovat toki mukavia, mutta päivittäiset pienet asiat ratkaisevat. Esimerkiksi se, että käydään yhdessä lounaalla päivittäin, on tärkeää. Myös aito läsnäolo ja pelikavereiden fiilisten jakaminen ovat hyvän yhteishengen pohja. Tällaiset asiat ovat ratkaisevan tärkeitä myös Kajossa tiimimme yhteishengen luomisessa. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä avoimempia pystymme toisillemme olemaan. Ja mitä avoimempia pystymme toisillemme olemaan, sitä enemmän saamme irti tältä yhteiseltä matkaltamme. Tiimimme jakaantuessa pienempiin porukoihin projektien myötä on ensiarvoisen tärkeää, että edes niinä pieninä hetkinä, kun näemme toisiamme akatemian käytävillä tai kahviossa pystymme olemaan tilanteissa aidosti läsnä. Tiimihenkemme ei voi rakentua pelkästään niiden hetkien varaan, kun kokoonnumme kaikki yhteisiin palavereihin tai pajoihin. Sen pitää olla aitoja kohtaamisia päivittäin.

Elinikäistä oppimista

Dettmannin tarinasta nousee esiin muutama selkeä asia mitä kaikkien itseään kehittävien johtajien pitäisi sisäistää elämäänsä. Tärkeimpänä on hänen valtava intohimonsa omaa työtään kohtaan. Kun on koko aikuisikänsä valmentanut lajin huipulla missä paineet ovat valtavat ja muutama huonosti mennyt peli voi johtaa työsuhteen ennenaikaiseen irtisanomiseen, mutta silti jaksaa innostua joka päivä uudestaan yksittäisistä harjoituksista voidaan puhua todellisesta rakkaudesta lajiin. Hänen puheistaan huokuu myös vahvasti nöyryys omaa osaamistaan ja lajia kohtaan. Menestyksestä huolimatta hän tietää, että johtaminen on asia jossa ei voi koskaan tulla valmiiksi vaan aina voi oppia uutta ja mukautua uusimpiin trendeihin. Dettmann puhuu myös monesti kirjassa, kuinka paljon vaikutteita hän on saanut valmentamiseensa muilta ihmisiltä, eikä lainkaan häpeile myöntää sitä. Pitkät keskustelut urheilun ja valmentamisen syvimmästä olemuksesta saman intohimon jakavien henkilöiden kanssa tuntuvat olevan hänelle yksi työnsä suurimmista motivaattoreista. Voi kai todeta, että jatkuva oppimisen halu on ollut se kipinä, joka on johtanut häntä itseään matkalla yhdeksi kaikkien aikojen valmentajista suomalaisessa urheilussa.