Elä elämääsi, koska kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi

Tommy Hellstenin – Saat sen mistä luovut tiivistyy ajatukseen, että minun pitää tehdä sitä mikä pelottaa enemmän. Näin kirjaimellisesti elän enemmän. Haasteellinen käsite itselle, sillä lähtökohtaisesti en pelkää. Koen eläväni aika täysillä ja menemällä eteenpäin sen kummemmin miettimättä. Olenko kuitenkaan onnellinen? Koen olevani kohtuullisen onnellinen ottaen tietysti huomioon vaikeudet rahallisten asioiden kanssa. Elämäni muodostuu tällä hetkellä pitkälti rallista, töistä ja koulusta. Olen joutunut karsimaan todella paljon aikaa ystävieni näkemisestä ja uskon, että sen ajan lisääminen tekisi minut onnellisemmaksi.

Reflektointikin on tämän syksyn aikana jäänyt vähemmälle. Itseasiassa se loppui kuin seinään kun olen stressannut asioista niin paljon. En ole myöskään saanut otettua aikaa ihan vain olemiselle. Tuntuu, että ihan kokoajan on jotain tehtävää ja asioita to do listillä. Tästä Tommy puhuu nykyajan suurimpana ongelmana ja olen itsekin huomannut tämän. En vain itselläni, vain myös monella muullakin . En anna aivojeni tylsistyä, josta ultimaattinen luovuuteni kumpuaisi. To do listallani on ollu itseasiassaliikaa asioita jo vuosia . Aina pitää olla lisää tehtävää ja tehtävien loppuminen ehkä jopa ahdistaisi. Olen niin tottunut olemaan kokoajan menossa, joten olisi varmasti haasteellista pysähtyä ja päästä mielentilaan, että nyt ei ole mitään tehtävää.

Irti peloista ja turvarakenteista

Se, että voin elää enemmän ja ollakseni onnellisempi minun pitää päästää peloistani irti ja saada itseni johtaminen kuntoon. Vaikka alussa sanoin, että en pelkää mitään, se voi olla, että en vain myönnä sitä itselleni. En pelkää ehkä periteisiä asioita, kuten että minulle tai läheisilleni kävisi jotain. Voisin ihan hyvillä mielin matkustaa korona-aikana ilman pelkoa. Mutta asiaa tutkiskeltuani huomasin, että oma painajaiseni on, että joutuisin tekemään samaa toistettavaa työtä ikäni ja odottaisin viikonloppua. Minua pelottaa myös yksinäisyys. Tuntuu, että olen kasvanut työnarkomaaniksi. Mikään ei riitä. Entä jos riittäisi? Olisinko onnellisempi jos osaisin tyytyä, enkä puskea itseäni jatkuvasti kehittymään ihmisenä?

Minä vihaan yksinoloa. Saan ihmistä virtaa ja se on yksi suurimpia ihmettelyn aiheita kavereilleni. Monella on niin sanottu ”Social Battery”, mutta ei, minulla ei ole sitä. Voisin viettää ystävieni kanssa aikaa 24/7 ja kaipaan heitä heti oltuani hetkenkin yksin.

Pelkoni

Minua pelottaa yksinoleminen, koska en osaa olla tekemättä mitään. Aivoni käyvät jatkuvasti kierroksilla, enkä osaa pysähtyä. Pysähtyminen myös pelottaa. Jos pysähdyn ja sammutan koneet, saanko enää flow-tilaani käyntiin. Pelkään, että jämähdän sohvalle. Pelkään, että minusta tulisi minun kriteereilläni mitään saamaton. Pelkään, että en saavuta tarpeeksi. Pelkään, että en eläkkään täysillä, kun koitan keskittyä niin moneen asiaan. Pelkään, että hukkaan elämäni parhaat vuodet. Pelkään, että en saa toista tilaisuutta ja siksi toimin heti. Pelkään olla ilman puhelinta, koska käytän sitä pakovälineenä, kun tylsyys meinaa iskeä ja pelkään tylsyyttä. Pelkään hyödyttömänä olemista. En suoraan pelkää sanoa ei, mutta haluan olla kaikessa mukana, koska haluan elää täysillä. Tämä kuitenkin johtaa vaan kiireeseen ja stressiin.

Vielä 10 minuuttia sitten elin illuusiossa, etten pelkää mitään. Nyt huomaan, että pelkoni liittyvät pitkälti oman korkean rimani ylittämiseen ja omien ajatuksieni kanssa olemiseen tylsyyden muodossa. En oikeasti edes tiedä miksi pelkään näitä. Luon kuitenkin itselleni turvarakenteita esimerkiksi puhelimen muodossa. Ruutuaikani on luokkaa 6h / päivässä. Pienikin mahdollisuus, että joutuisin ajattelemaan, nappaan puhelimeni ehkä pakoillakseni ajattelua.

Pelkäänkö kasvua? Tiedän, että ajattelu kasvattaisi minua hyvin paljon. Harmi, että se on jäänyt. Jäämisen myötä flow on katkennut ja ajattelun aloittaminen tuntuu haasteelliselta. Pitäisi pakottaa itselle muutama kerta, jonka seurauksena se varmasti lähtisi rullaamaan. Voisin ostaa itselleni vihkon ja kynän, jota kuljettaisin mukana. Kun se kulkee mukana, sitä tulee tehtyä. Minun pitää myös opetella delegointia, jotta minulle jää aikaa reflektoida ja ottaa aikaa itselleni. Tai käytännössä aikaa on jo nyt mutta ei riitä energiaa reflektointiin.

Minulle pelottavin asia olisi laittaa minut viikoksi mökkiin ilman puhelinta yksin. Siksi se Tommyn mukaan pitäisi tehdä. Minun pitää pakottaa itseni luopumaan itse rakentamistani turvarakenteista. Ajatus ei ehkä minua muutaman vuoden vanhemmalle ihmiselle tunnu niin epämiellyttävältä, päinvastoin, mutta minulle, joka on kasvanut tekniikan ympäröimänä kiirekulttuuriin, se on kokemus, jota en halua, mutta ehkä tarvitsisin juuri siksi.

Tommy uskoo, että kun näistä turvarakenteista päästää irti, avaa elämän ovet ihan uudelle tasolle. Tätä kautta huomaa alkavansa elää enemmän. Usein turvarakenteista päästetään irti vasta kun on pakko. Epämukavuusalueelle meneminen on ollut itselle luontevaa, mutta en tiedä miksi yksin puhelittomana kuulostaa niin ylitsepääsemättömälle haasteelle. Varmaan kameran haluaisin ottaa myös mukaan, mutta se olisi taas uusi turvarakenne tylsyyden välttämiseksi ja sitä en haluaisi pilaamaan turvattomuuden kokemusta.

Muutos

Ihminen on kuitenkin mukavuudenhaluinen olento, jonka pehmeyttä pitää välillä vähän tökkiä. Ihminen valitsee muutoksen vasta, kun muuttumattomana pysyminen on liian tuskallista. Huomasin tämän edellisen kerran, kun huoneeni oli ollut pitkään jo likainen ja siivosin vasta kun se oli häirinnyt minua liikaa.

Elämä on nykyään liian helppoa ja se tekee meistä heikkoja. Pelkoja kohti pitää mennä ja kasvattaa resilienssiä sitä kautta. Voi olla, että minäkin kesälomalla etsin sen autiotuvan mökin johon menen yöksi ajattelemaan.