Tampere
25 Apr, Thursday
2° C

Proakatemian esseepankki

Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi



Kirjoittanut: Joel Lauronen - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi
Timo Lehtonen
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Oma matkani proakatemialla alkoi elokuussa 2021. Ensimmäiset päivät ja viikot menivät kyllä täysin eksyksissä. Todella paljon uusia asioita, valmentajia, ihmisiä ja käytännön asioita. Suurin yllätys aloituksessa oli proakatemialla oleva kulttuuri. Kuvitelmani proakatemiasta aina ensimmäisestä päivästä tähän tammikuuhun asti on muuttunut täysin. Pajoja, soluja, kirjojen lukemista , velvoitteita, joita ei ”normaalissa” koulussa ole. Siinä on omat huonot ja hyvät puolensa. Olen kuitenkin tullut proakatemialle kehittämään itseäni ja taitoja, joissa riittääkin paljon kehitettävää. Kirjojen parissa en ole ikinä tykännyt viettää aikaa, koska ne eivät ikinä ole olleet minun juttuni. Olen ehkä ajatellut, että minun ei tarvitse sivistää itseäni kirjoilla.

 

Esseiden kirjoitus urakka alkoi tammikuussa. Etsin pitkään sopivaa kirjaa ensimmäistä esseetä varten. Päätin kysyä ystävältäni, joka opiskelee tiimiakatemialla kirjasuosituksia tulevia esseitä varten. Suurimman suosituksen hän antoi Timo Lehtosen kirjoittamalle kirjalla – Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi? Kirjaa kuulemma suositellaan aina pinkuille ensimmäiseksi kirjaksi. Päätin ottaa suosituksesta kiinni vaikka proakatemia eroaa aika paljon tiimiakatemiasta.

 

Kirja sai minut ajattelemaan , kuinka tärkeä tiimi on. Miten luodaan yhtenäinen tiimi, joka pysyy koko matkan yhtenäisenä ja ennen kaikkea pitää hauskaa. Erityisesti kirjasta jäi minulle mieleen tiimivaiheet: Työryhmä, valetiimi, potentiaalinen tiimi, todellinen tiimi ja huipputiimi. Meidän tiimi on tällä hetkellä työryhmä-vaiheessa, sillä olemme vasta matkamme alussa. Vähitellen muistamme toistemme nimet ja mistä olemme kotoisin. Mielenkiintoista nähdä kuinka tiimimme etenee kohti seuraavia vaiheita ja kuinka lopulta olemme huipputiimi.

 

Lehtonen kertoi kirjassaan treenien merkityksestä tiimin matkassa. Meillä akatemialla treenit ovat pajoja. Ne ovat iso osa proakatemian arkea. Pajat ovat kaksi kertaa viikossa ja ne kestävät neljä tuntia kerrallaan. Pajat järjestetään aina omassa tilassaan ja mukana on aina tiimin oma valmentaja. Välillä mukana saattaa olla myös ”ristipölyttäjiä” eli ihmisiä toisesta tiimeistä. Pajoissa on aina ennakkoon päätetty aihe, jonka avulla käsitellään ajankohtaisia ja tärkeitä asioita. Esimerkiksi vastuutehtävät tai projektien tilanteet ovat sellaisia asioita, joita on hyvä käydä läpi pajoissa. Koska pajat ovat pakollisia se on loistava ja melkein ainut tilanne saada koko tiimi yhteen paikkaan samaan aikaan. Koko tiimin saaminen samaan paikkaan on välillä haastavaa, koska kaikilla on omat aikataulut ja projektit.

 

Mikä on dialogi?

 

Se on prosessi, yhdessä ihmettelyä, jossa tärkeintä ei ole valmiiden ratkaisujen tarjoaminen vaan hyvät kysymykset ja yhdessä oppiminen. Hyvässä dialogissa korostuvat seuraavat asiat: läsnäolo, arvostaminen, kuuntelu. Dialogi on todella tärkeä työkalu pajoissa ja tiimin kanssa toimimisessa. Eniten dialogin merkityksen huomaa pajoissa. Istumme samassa tilassa, katsomme toisiamme, kuuntelemme toisiamme, kerromme omia mielipiteitämme. Oman mielipiteensä ilmaiseminen pajassa on erittäin tärkeää, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia. Yhdessä keskusteleminen asioista on erittäin opettavaa ja kehittävää. Pajoissa yleensä syntyykin eniten oivalluksia, joita voi hyvin viedä mukana omiin projekteihin ja elämään.

 

Proakatemian arvot ovat mielestäni mielenkiintoiset. Arvoista ruvettiin puhumaan akatemialla heti ensimmäisinä päivinä. Ne määrittelevät ja ohjaavat meitä päivittäisessä tekemisessä. Luottamus – Rohkeus – Teot – Oppiminen – Menestys.

Arvoista ensimmäinen on luottamus. Se on akatemian arvoista ensimmäinen ja kaiken toiminnan kulmakivi. Luottamus lähtee aina omasta päätöksestä luottaa. Kun antaa toisella luottamusta, saat sitä yleensä vastapuolelta takaisin. Toisaalta tarvitaan myös paljon yhteistä aikaa tiimin kanssa, että luottamus saadaan rakennettua tiimin ympärille. Luottamus sitouttaa meitä yhteen yhteisten tavoitteiden pariin ja johtaa meitä kohti huipputiimiä. Tiimin sisäinen luottamus näkyy esimerkiksi asiakkaiden suuntaan siinä, miten ihmiset toimivat yhdessä ja ratkaisevat ongelmat tiiminä.

 

Mitä rohkeus meinaa akatemialla? Mielestäni rohkeus on uskallusta toimia ja tehdä asioita peloista huolimatta. Kun olemme rakentaneet luottamuksen tiimissä uskallamme tehdä asioita joita emme uskaltaisi tehdä yksin. Proakatemialla rohkeus näkyy mielestäni parhaiten silloin, kun ihmiset lähtevät tekemään tiimeissä projekteja, joissa on suuremmat mahdollisuudet epäonnistua kuin onnistua. Mielestäni tästä täydellinen esimerkki on Viiskakkosen Jääsauna -projekti. Itselläni ei kävisi pienessä mielessäkään lähteä leikkaamaan jäätä irti ja lähteä kasaamaan siitä saunaa. Tämä kertoo mielestäni paljon rohkeudesta.

Kolmas ja neljäs arvo on teot ja oppiminen. Akatemialla ne liittyvät yhteen todella vahvasti. Meillä halutaan, että emme ainoastaan suunnittele asioita vaan toteutamme myös ne. Kun näitä suunnitelmia ja haaveita aletaan oikeasti toteuttamaan on varma, että matkalle osuu vastoinkäymisiä ja virheitä, mutta myös onnistumisia. Näistä kokemuksista opitaan varmasti paljon enemmän kuin kirjoja lukemalla tai miettimällä.

 

Kun olemme ottaneet opiksemme tarpeeksi monta onnistumista ja epäonnistumista on varmaa, että tulevaisuudessa tulemme menestymään. Tämä on syy, miksi akatemialla menestys on viimeisenä arvona. Akatemialta valmistuneiden tulokset puhuvat puolestaan. Polku toimii, jos sitä haluaa seurata.

 

Lehtosen kirjoittama – Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi?, sai minut ajattelemaan itseäni, ja sitä millainen tiimityöskentelijä olen ja sovinko proakatemialle. Uskon että tämä oli loistava valinta ensimmäiseksi kirjaksi ja tulen varmasti lukemaan sen akatemia lopussa uudestaan. On mielenkiintoista nähdä, minkälainen oma ajattelutapani on silloin verrattuna pinkku vuoteen

 

Lähteet:

 

Lehtonen, T. Tiimiakatemia – Kuinka kasvaa tiimiyrittäjäksi. 2013

Kommentoi