Minimalismi usein yhdistetään sisustus tyyliin, jossa muodot, värit ja tavarat ovat mahdollisimman värittömiä, siistejä ja niitä olisi vähän. Mutta minimalismi kattaa paljon muutakin kuin vain tämän. Minimalismi sisältää taloudellisen riippumattomuuden, zero wastin, jakamistalouden, päästökiintiön, downshiftaamisen, digimalismin ja monta muuta osa-aluetta.

Itse olen monessa elämäni osa-alueessa maksimalisti. Omistan paljon tavaroita ja vaatteita, maksamme mieheni kanssa kuukaudessa monesta suoratoistopalvelu kanavasta ja käytän paljon aikaa kirpputoreilla hankkien uutta tavaraa. Lukiessani Teemu Kunton Minimalismi kirjaa, tajusin myös syyn miksi itse en ole koskaan päässyt tai halunnut muuttaa elämääni minimalistiseksi. Kunto painottaa kirjassaan sitä, kuinka hän ja suurin osa tuntemistansa minimalisteista ovat matkustelijoita, työmyyriä tai hyvin sosiaalisia ihmisiä, jotka viettävät hyvin vähän aikaa kotonansa. Itse en tipu mihinkään noihin kategorioihin, olen introventti persoona, joka viihtyy kotonansa puuhastellen joskus minkäkin asian ympärillä.

Kirja itsessään oli todella mielenkiintoinen ja antoi myös minunlaiselle maksimalistille uusia näkökulmia ja ajatuksia elämästä. Eniten kirjassa puhututti kaikki osa-alueet ja minimalisti tyypit, joita on olemassa. Ja kuinka monta syytä minimalismiin on. Itse kamppailen omassa elämässäni tavaroiden maksimalismista ja digimalismista. Kunto otti myös kirjassaan esille jo aikaisemmin lukemani Marie Kondon kirjan, joka käsittelee tavaroiden vähentämisestä ja siitä, millä kriteereillä tavaroita karsitaan. Vaikka moni luulee KonMarituksen idean olevan se, että tyhjentää kaapit kaikesta asioista mikä ei tuota hänelle iloa, on väärin. KonMaritus voitaisiin minimalistin silmissä nähdä maksimalistisimmaksi kuin mikään muu tavaroiden karsimis tapa.

Olen ihminen, joka näkee kotinsa, kuin pesänä, jota koristella kauniilla esineillä ja luoda se turvalliseksi ympäristöksi itselleen. Siskoni ovat jopa analysoineet minun tavara mieltymyksieni, kumpuavan isovanhempieni kodista, koska ne luovat minulle turvallisen tunteen ja vievät minut lapsuuteeni.

Kunto esitti kirjassaan parikin tavaran karsimis metodia, jotka omasta mielestäni menevät jo vähän äärimmäisyyksiin. Yksi keinoista oli pakata kaikki tavarat muun muassa pienet huonekalut muuttolaatikoihin ja viedä ne varastoon. Kahden viikon aikana tulisi sinun hakea varastosta vain ne tavarat mitä juuri silloin tarvitsisit. Näin kahden viikon jälkeen kaikki tavarat, joita et tarvinnut ja olivat vielä laatikoissa, tulisi lahjoittaa ja antaa eteenpäin. Toinen keino oli tehdä 100pv haaste, jossa ensimmäisenä päivänä luovutaan yhdestä tavarasta, toisena kahdesta, kolmantena kolmesta ja niin edespäin.

Minimalismiin siirtymisen yhtenä syynä oli myös ilmastokriisi ja näkemys siitä, mitä sen eteen voi itse tehdä. Kunto oli itse muuttanut pienempään asuntoon, luopunut autostaan ja siirtynyt uusiutuvaan sähköön. Kierrätys ja ekologisuus on myös itsellä lähellä sydäntä, mutta en myöskään koe, että se olisi itselläni syy muuttua minimalistiksi. Itselle särähti korvaan lause, jossa Kunto sanoo ”Ei kenenkään tarvitse asua kaukana kaupungista ja kaukana julkisesta liikenteestä, se on vaan itsestä kiinni.” Omasta mielestäni tuo oli hyvin helppo sanoa, jos on asunut koko elämänsä kaupungissa. Uskon, että näkemys olisi hänellä eri, jos hän itse olisi koko elämänsä asunut maalla. Itselläni on muutenkin hyvin vahvoja mielipiteitä kaupungistumiseen, autoiluun ja esim. luomuviljelyyn. Nämä ovat muun muassa syitä, joiden takia olen sopinut ystävieni kanssa, että me emme keskustele toistemme kanssa politiikasta.

Kirja käsittelee hyvin laajasti minimalismia ja tämän takia itselle on hyvin vaikeaa kirjoittaa kirjasta esseetä.