Tampere
28 May, Tuesday
20° C

Proakatemian esseepankki

Voin vaikuttaa siihen, mitä näil korteil saa



Kirjoittanut: Sade Elo - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Olemme kesällä useaan otteeseen keskustelleet Roiman Jonnan kanssa siitä, kuinka ihmiset usein puhuvat asioista ja akatemialla projekteista mitkä kiinnostavat, mutta ihmiset eivät syystä tai toisesta toteuta puheitaan. Tähän voi olla monia syitä, unelmat voivat tuntua liian suurilta, ei tiedä mistä aloittaa, liika jossittelu ja pahimman ajattelu ja yksinkertaisempana syynä vain rohkeuden puute.

Kesän lopulla omissa syvissä ajatuksissani ja seuraavaa elämänvaihetta suunnitellessani radiosta alkoi soimaan Viivin Mitä näil korteil saa (2023). Tämän kappaleen on varmasti jokainen kuullut kesän aikana kertaan, jos toiseenkin, mutta nyt ensimmäistä kertaa pysähdyin oikeasti miettimään sanomaa. Kenties se resonoi nyt paremmin, kun ajatusmaailma on vahvistunut tiettyjen asioiden osalta ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat avoinna, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että yksi pitkäaikainen haave olisi (jälleen) toteutumassa, joka keikauttaa koko elämän ympäri.

Blogiesseessä avaankin sitä, miten kappale minulle avautui ja miten se näyttäytyy mainitsemani rohkeuden ja toimeen tarttumisen kannalta. Mielestäni kappale kuvaa hyvin myös (ainakin omaa) akatemia- aikaa ja elämää. Essee voi tuntua hyppivältä ja sekavalta katsaukselta omaan mieleeni, tunnetusti oma ajatuksenjuoksuni on välillä muilta saavuttamattomissa, mutta pyrin avaamaan omia ajatuksia mahdollisimman hyvin ja päiväkirjamaisesti. Enjoy the ride.

Mul on oma ääni ja kova pää

Kun tiimit jaettiin, mut vikan valittiin
Sen jälkeen halusin näyttää
Mul on oma ääni ja kova pää
Enkä pelkää niit käyttää

Joku pääsee maaliin ensin
Eikä must ehkä vahvin tuu
Mut mä keskityn vaan itteeni
Eikä mulla tapana oo lannistuu
Vaik isä ei ois täs aina
Silti mä taistelen
Voitan tai en

Olen kärsinyt jonkinasteisesta ulkopuolisuuden tunteesta oikeastaan akatemian alusta lähtien. Varmasti oma värikäs elämänhistoriani sekä myös ikäni on iso syy tähän ja nyt ymmärrän myös, että oma ajatusmaailmani ja jopa toteuttamisen vauhtini on niin erilainen muihin tiimiläisiin verrattuna, että se on lisännyt tätä kuilua minun ja tiimin välillä. Näistä ajatuksista olenkin kirjoittanut useampaan esseeseen. Näihin ajatuksiin on toki vaikuttanut myös isosti omat odotukset akatemialta ja opinnoista siellä. Monen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen takaisin koulunpenkille paluu olikin yllättävän pysähtynyttä ja tuntuu, että oma mieli ei oikein osannutkaan käsitellä sitä paikallaan oloa ja se alkoi purkautumaan vikojen etsimisenä ympäristöstä. Olen huomannut kaipaavani muutosta ja ”ärsykkeitä” ympärilleni jatkuvasti ja pysähtynyt tunnelma lamaannuttaa minut ja saa oman mielen sumeaksi.

Kesällä olen havahtunut hyvin siihen, että miksi pohjimmiltani olen / olemme akatemialla, olemme siellä itseämme varten. Tuntuu, että olen kamppailut sen ajatuksen kanssa, että tiimi on tärkein ja kaikki tehdään tiimin vuoksi ja kesän aikana vihdoin myönsin itselleni, että on ihan ookoo ajatella itseään ja mitä minä haluan. Faktahan on, että valmistuttuamme olemme yksilöitä, emme enää Empiria tai sellainen tiimi, kuin mitä olemme nyt. Meillä on toisemme puhelimen päässä, mutta yhtä projektia tai tapahtumaa toteuttamassa ei ole kaksikymmentä ”ilmaista” tekijää.

Syksyn tavoitteena onkin siis keskittyminen omaan oppimiseen niiden aiheiden parissa, josta haluan lisää tietoa, työskentely sellaisien ihmisten kanssa ketkä omaavat samanlaisen työmoraalin ja tekemisen tahdon kuin minä sekä monen erilaisen projekti-idean kokeilu.

Kortit on jaettu
Värisuoraa haettu
Seinää päin jo ajettu
Huonoo kättä on paettu
Välillä ilman sääntöjä
Pelkkii silmänkääntöjä
Sekotan korttipakkaani jos tää viel joskus nappaaki
Ei oo oikotiet onneen ja
Heitellään vaan onkeja
Vaikkei taaskaan onnista
On pakko koittaa ponnistaa
Yritän vielki, vaik en taida
Yli korkeen aidan, uusiks taas maanantaina
Vaik talo kai voittaaki aina

Must tuntuu et must ei tuu fiksumpaa tai kauniimpaa
Mä en saanu vaikuttaa siihen, millaiset kortit saan
Vuodet eikä kilsatkaan tee must kai tän viisampaa
Mut viel voin vaikuttaa siihen, mitä näil korteil saa

Vuodet eikä kilsatkaan tee must kai tän viisampaa

Olen aina ollut isosti haaveilija – ja tekijä. Elämänmottoni onkin, että on parempi kokeilla ja tehdä kaikki mitä haluaa, mieluummin kuin katua tekemättömäksi jääneitä asioita. Elämä ei aina ole helppoa tai kuin elokuvaa, mutta itseensä uskomalla pääsee pitkälle. On totta, että hyviin lähtökohtiin syntyvällä on enemmän mahdollisuuksia elämässä, mutta samalla uskon, että jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja muuttaa sen suuntaa. Monesti ihmiset jossittelevat ja sanovat ”mutta kun” ”jos vaan”, ja näin välttelevät niitä elämän isoja päätöksiä, jotka vaativat hetkelliseksi oman elämän epämukavuusalueelle menemistä. Kenties tässä havahduinkin siihen, että elämä kantaa ja opettaa, ikä ja kilometrit todellakin tuovat viisautta, mutta lopulta kaikki on omissa käsissä, miten uskaltaa omaa elämäänsä elää.

Uskotsä arpaan, vai rautalankaan

Uskotsä arpaan, vai rautalankaan
Sä saat vaan, jos on valmiina antaa
Uskotsä arpaan, vai rautalankaan
Sä saat vaan, jos on valmiina antaa

Must tuntuu et must ei tuu fiksumpaa tai kauniimpaa
Mä en saanu vaikuttaa siihen, millaiset kortit saan
Vuodet eikä kilsatkaan tee must kai tän viisampaa
Mut viel voin vaikuttaa siihen, mitä näil korteil saa

Mikään elämässä ei tule ilmaiseksi. Mikäli itseltä puuttuu taitoja tai osaamista tietyltä osa-alueelta, elämässä on aina ihmisiä ketkä ovat valmiita ja halukkaita auttamaan sekä kenties omaavat nämä itseltä puuttuvat taidot. Tässä ymmärrän taas akatemian hyödyllisyyden tiimiyrittäjille.
Yksi iso käänteentekevä päätös elämässäni on ollut Australiaan muutto 2015. Jätin hyvän työni ruotsinlaivalla, luovuin tavaroistani ja lähdin yksin tyhjänpäälle Australiaan. Siellä vietetyt vuodet eivät olleet helppoja tai rannoilla makoilua, vaan arki se on sielläkin ja päivittäiset rutiinit ja ”ongelmat”. Vaikeiden asioiden sattuessa ympärillä ei ole turvaverkkoa (ennen kuin se on itse rakennettu siellä), eikä mitään tuttua. Australiassa opinkin luottamaan siihen, että asiat järjestyvät aina tavalla tai toisella ja ympäriltä löytyy aina ihmisiä valmiina auttamaan vilpittömästi. Kuitenkaan tätä samaa mentaliteettia en ole osannut hyödyntää akatemialla ennen tätä kesää ja kesäkahvilan pyörittämistä. Kesäni Jonnan ja Susannan kanssa kahvilalla on taas avannut ajatusmaailmaani ja muistuttanut minua kuuntelemaan itseäni siitä, mitä oikeasti haluankaan ja millaisia ihmisiä haluan ympärilleni.

Tämän Viivin kappaleen kuunnellessani havahduinkin jonkinlaisesta horroksesta jälleen siihen, että omassa elämässäni haluan rikkoa rajoja, nähdä maailmaa ja elää sitä omaa arkeani, joka muille saattaa näyttäytyä etuoikeutetulta tai rohkealta päätökseltä. Miten tämä tuleekaan toteutumaan, tai tuleeko, jääköön vielä nähtäväksi.

Kommentoi