Tampere
27 May, Monday
16° C

Proakatemian esseepankki

Vaihtoon hakeminen



Kirjoittanut: Siiri Eronen - tiimistä Hurmos.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Vaihtoon lähtö ajatuksia 

Jo akatemian alkuaikoina kiinnostus vaihtoon lähtemisestä heräsi. Lukiossa vaihtoon lähteminen jäi vain idea tasolle, joka minua on jälkikäteen jäänyt kaivertamaan. Nyt vuoden verran enemmän ja vähemmän vaihtoon lähtemistä pallotelleena päätin nyt alkukeväästä pistää hakemusta menemään. Syksyn ajan Entre-puolen tuutorina toimineena olin saanut varmuutta englannin kielen taidostani, vaikka ei se vieläkään fluenttia ole. Kielitaitoni oli siis yksi suurimmista syistä, miksi mietin, uskallanko vaihtoon hakea. Mutta totesin, että kyllähän,  sitä englannin kieltä pakolla oppii siellä vaihdossakin.  

Paljon myös pohdin sitä, pärjäänkö yksin ulkomailla. Miten osaan toimia vieraassa kaupungissa yksin? Osaanko selvittää kaikki tarvittavat asiat ja hoitaa ne itse? Mistä löydän apua, jos en osaakaan? No kaikki nämä kysymykset heräsivät hakemusta tehdessä, samalla kun turhauduin SoleMoven käytön vaikeudesta. Joten ehkä jokseenkin paisuttelin noita asioita isoimmiksi päässäni kuin mitä ne oikeasti olisivat. Tulin kuitenkin tulokseen, että kyllä minäkin pärjään, jos muutkin ovat pärjänneet.  

Hakemusta tehdessä ja erilaisia dokumentteja kirjoitellessa sekä etsiessä, tuli moneen otteeseen tunne, ettei tällaisella hakemuksella mihinkään pääse. Tuntui, ettei saanut ajatuksiaan käännettyä englanniksi ja, että jokainen lause oli siansaksaa. Myös SoleMovea ja eri kouluja sekä maita tutkiessa tuntui, ettei tarpeeksi mielenkiintoisia maita ja kohteita ollut, saatika sitten 10 kappaletta. Hakemusta tehdessä suositeltiin siis listaamaan 10 kohdetta, jotta vaihtoon pääseminen olisi varmempaa. Kouluja tutkiessa päätin, että en aio hakea sellaisiin kohteisiin, minne en oikeasti halua. Koska puolivuotta maassa, jossa en välttämättä viihtyisi ei kuulostanut kauhean houkuttelevalle. Lopulta listasin hakemukseen 4 eri kohdetta ja päätin, että näillä mennään.  

Pistin hakemuksen menemään ja jäin jännittämään miten käy. Siinä meni noin kuukauden verran, kun sähköposteja alkoi tiimikavereille satelemaan vaihtoon pääsystä. 15min sisään kolme oli saanut tiedon, että pääsevät vaihtoon. Minulle ei tullut samaan aikaan viestiä, joten ajattelin että se oli siinä. No toisin kävi, parin tunnin päästä minullekin pamahti sähköpostiin viesti, että portugali kutsuu. Tai no jos totta puhutaan, eihän se vaihtoon lähtö vielä täysin varmaa ole. Pitää vielä jännittää hyväksyykö Portugalin päässä oleva koulu minut sinne. Mutta alustavasti ja näillä näkymin vietän siis koko ensi syksyn auringon alla Portugalissa.  

Lähteet:  

Opiskeleulkomailla.fi. 2019. Vaihto-opiskelu. Verkkosivu. (Viitattu 2.3.2024) 2019. Verkkosivu https://www.opiskeleulkomailla.fi/vaihto-opiskelu-5843 

Kommentoi