Tampere
22 May, Wednesday
7° C

Proakatemian esseepankki

Tieteen ja todellisuuden kehittyminen herättää tunteita, osa 2



Kirjoittanut: Essi Keränen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Tämä essee on jatkoa samannimiselle esseelleni, jossa ihmeteltiin, miksi tiede ja vaihtoehtoiset ajattelutavat halutaan nähdä vastakkainasettelussa, vaikka hedelmällisempää olisi soveltaa tietoa yhdessä. Esseessä pohdin lääketiedettä ja mediaa vaikuttajina ja bisneksenä. Tässä esseessä jatkan samojen teemojen pohjalta, mutta nyt pääosassa ovat vastuunkantaminen ja medialukutaito. Tavoitteenani on laajentaa ajattelua totutuista ajattelutavoista tai yhteiskunnan normeista, jotta ymmärrämme paremmin, mistä maailmankuvamme muodostuu.

 

Molempien esseiden taustalla on mediassa pinnalla ollut keskustelu vaihtoehtoisista menetelmistä, jotka on nähty vastakkainasetteluna lääketieteellisten hoitojen kanssa. Minulle Maria Nordinin Free to Heal -menetelmä on tuttu, siksi käytän sitä esseissä esimerkkinä.

 

 

Yrityksen vai kuluttajan vastuu

 

Hyvinvointipalveluiden tarjoajia vastustettaessa nostetaan usein myös palveluiden ”vaarallisuus” ja palveluntarjoajan vastuu. Tuntuu, että yritetään väkisin keksiä jotain tunteita herättävää argumentoitavaa vain, koska ajatus on itselle uusi tai vieras. Ihmetyttää, miksi jollain on tarve väittää palvelua vaaralliseksi, vaikka varsinaiset asiakkaat eivät kokisi niin. Ja esimerkiksi Maria Nordinin Free to Heal -kurssista puhutaan usein vaarallisena, vaikka Tukeskin on todennut palvelun turvalliseksi. Jos hyvinvointipalvelun ostaneet asiakkaat ovat tyytyväisiä, miksi jollain on tarve vähätellä sitä kokemusta tai yrittää estää muiden kokevan samaa? Usein vaarallisuutta pelkäävät eivät ole itse tutustuneet palveluun kunnolla ja levittävät väitteitä omien olettamustensa pohjalta. Eli syyllistyvät itse samaan (virheellisen tiedon levittämiseen) kuin mistä syyttävät hyvinvointipalveluiden tarjoajia. Kaikkien ei tarvitse olla kaikkien asiakkaita, mutta on outoa yrittää sabotoida toisen yritystoimintaa omista perusteettomista johtopäätöksistä käsin.

 

Ajattelen, että vastuu omasta elämästä on aina yksilöllä itsellään eli kuluttajalla kuluttajana ja yrityksellä yrityksenä. Totta kai, jos yritys lupaa esimerkiksi parantumisen jostain sairaudesta asiakkaalleen, on lupaus voitava pitää ja yrityksen on kannettava vastuu siitä, mitä ostajalle on luvattu. Tämmöinen lupaus on kuitenkin melko absurdi ja siksi harva tällaista haluaisikaan asiakkaalleen luvata. Kuluttajien oikeuksia ja turvallisuutta varten on kuitenkin eri tahoja, kuten aiemmin mainittu Tukes, jotka valvovat yrityksien toimintaa.

 

Miksi ylipäätään vastuu halutaan vierittää pois itseltä? Tai miksi on tärkeää etsiä vastuunkantajia? Etsitäänkö silloin syyllisiä? Miten syyllisen nimeäminen auttaa omaa oloani? Toivoisin, että kaikki me tietäisimme, ettei syyllistäminen – itsensä tai muiden – johda mihinkään hyvään. Itse koen, että on voimaannuttavaa ymmärtää, että voin itse vaikuttaa siihen, miten elämääni elän ja miten asioihin suhtaudun. Tämä ei tarkoita, että voisin hallita sitä, mitä elämässäni tapahtuu tai että mikään ei ikinä olisi vaikeaa tai surullista, vaan sitä, etten halua antaa muiden päättää siitä, miten minä elämääni koen. Vaikka elämässäni negatiivisena koetut asiat eivät ole minun syytäni, olen itse vastuussa siitä, miten niiden kanssa päätän elää. Eikä se ole helppoa.

 

 

Hyvesignalointi – tapa vaikuttaa vastuulliselta

Tuomas Enbuske (2021) pohtii Enbusken hullun paperit -podcastissaan, että ehkä ihmiset haluavat osoittaa olevansa fiksuja ja tiedeuskollisia toteamalla olevansa eri mieltä Maria Nordinin kanssa. Olen pohtinut aivan samaa. Tieteellisyys on selkeästi tällä hetkellä trendi, joka näkyy vahvasti sosiaalisessa mediassa. Ja jos minulta kysytään, se näkyy usein pelkona itselle vierasta ja uutta kohtaan.

Kun nimenomaan halutaan keskustella asioista tieteellisesti, ihmettelen, missä on ymmärrys evoluutiosta ja siitä, että tämänhetkinen käsityksemme ihmisyydestä on todennäköisesti erittäin rajallista. Ajatellaanko, että se tieto, joka on jo nyt tiedossamme, on kaikki, eikä millekään uudelle ymmärrykselle ole enää tarvetta? Minkälainen tieto meille kelpaa osoittamaan omaa todellisuuttamme?

 

Hyvesignalointi tarkoittaa sitä, että ihminen pönkittää sanoillaan tai teoillaan sosiaalista statustaan omassa ympäristössään kertomalla kannattavansa hyvinä pidettyjä asioita, mutta ei kuitenkaan näe vaivaa asioiden edistämiseen (Wikisanakirja). Urbaani Sanakirja kertoo, että hyvesignalointi liittyy erityisesti ”poliittisesti korrektien” asioiden puolustamiseen edistääkseen omaa hyveellisyyttään.

 

Minun silmissäni hyvesignalointia tapahtuu paljon somessa, kun halutaan osoittaa olevansa ajankohtaisissa keskusteluissa mukana niin yrityksenä kuin yksityishenkilöinäkin. En tarkoita, etteikö asioihin saisi ottaa vain kevyestikin kantaa, mutta on typerää koittaa vaikuttaa vastuulliselta, jos ei kuitenkaan aidosti ole valmis kantamaan vastuuta tai edes kiinnostunut tunnistamaan omaa vastuutaan. Tätä tapahtuu mielestäni erityisesti kaupallisten yhteistöiden kohdalla. Mainostaja eli vaikuttaja saattaa mainostaa tuotetta tietämättä siitä juuri mitään, mikä on mielestäni merkki siitä, ettei omaa vastuuta ymmärretä. Muistutan kuitenkin edelleen, ettei vastuuttomuudestakaan syyttäminen johda mihinkään.

 

Tämä sama ilmiö muuten ehkäpä näkyy tiimiyrityksissäkin. Tai ainakin välillä itse olen huomannut syyllistyneeni siihen, että pidän itseäni vastuullisena tiimiläisenä ja syytän mielessäni muita vastuuttomuudesta, mutta en sitten kuitenkaan tee pielessä oleville asioille juuri mitään. Se, että itse tiedän, mikä on pielessä ja mitä tilanteelle kannattaisi tehdä, ei riitä mihinkään, jos en saa mitään aikaan. Kehotankin, että keskittyisin ja keskittyisimme vain omaan tekemiseemme ja omaan kykyymme vaikuttaa.

 

 

Tekeekö titteli ihmisestä pätevän tai luotettavan?

 

Hienot tittelit ja meriitit hämäävät usein. Herää kysymys, miksi tittelit ovat niin tärkeitä meidän yhteiskunnassamme? Arvotammeko ihmisiä turhan paljon titteleillä? Ajatellaanko yhteiskunnassamme, että vain lääketieteen ammattilaiset ymmärtävät ja voivat opettaa meille hyvinvoinnista? Toistan vielä saman kuin esseen ensimmäisessä osassa, etteivät lääketiede ja hyvinvointi ole sama asia.

 

Usein puhutaan, etteivät omat kokemukset ole hyviä argumentteja, vaan meidän pitäisi oppia pohjaamaan mielipiteemme tutkittuun tietoon. Miksi omia kokemuksia ei arvosteta? Miksi meidät opetetaan uskomaan muiden sanaa eikä kuuntelemaan sitä, mikä on henkilön oma totuus? Kuka määrittää totuuden? Ja mistä sitä edes etsitään?

 

Parasta on, kun tehdään monialaisesti yhteistyötä, tuetaan tutkimista ja oivaltamista.

Etsin Wikipediasta määritelmää tieteelle. Siellä kerrotaan, että kosmologian professori Kari Enqvistin mukaan sana tiede on usein väärinymmärretty. Tieteellä ei todisteta asioita oikeiksi, vaan tiede on termi menetelmälle, jolla hankitaan luotettavaa tietoa. Tiede ei kerro totuuksia, mutta tieteen keinoin hankittu tieto on luotettavinta, mitä tällä hetkellä on tarjolla. Tiede kuvaa teorioiden kautta todellisuutta. Teoriat ovat todellisuutta koskevia väittämiä, joilla ilmiöitä selitetään ja ennustetaan. (Wikipedia.)

 

On tärkeää tiedostaa, että ihminen toimii aina omasta todellisuudestaan käsin. PING Helsingin tuottaman Luotettavan somevaikuttajan käsikirja: Feikkiä vai faktaa -julkaisussa muistutetaan, että ”haluamme vastaanottaa ja levittää sisältöjä, jotka vastaavat omaa maailmankuvaamme ja vahvistavat sitä” (Grym). On siis syytä tarkastella omaa medialukutaitoaan. On myös kiinnostavaa pohtia, millaisiin lähteisiin luotamme ja millä perustein.

 

Feikkiä ja faktaa -julkaisussa todetaan myös näin:

”Virheellinen tieto heikentää kansalaisten yleistä luottamusta ja rapauttaa demokratiaa. Mitä enemmän mediaympäristössä tulee vastaan virheellistä tietoa – ja sitä tulee koko ajan enemmän ja enemmän – sitä vähemmän mediankäyttäjät luottavat enää mihinkään.” (Grym.)

Pohdin, pelätäänkö sitä, että hallinta kansasta hiipuu. Tai sitä, että ihmiset ajattelevatkin omilla aivoillaan? Onko pelottavaa, jos kaikki eivät uskokaan automaattisesti ja kyseenalaistamatta valtamediaa, hallitusta ja yleisintä näkemystä?

Tuntuu siltä, että pelätään jonkun muun astuvan ”alan asiantuntijoiden” tontille esittämällä uusia ajatuksia ja teorioita. Mutta kuka määrittää asiantuntijuuden? Kuka päättää, onko lähde luotettava? Vastaus: jokainen meistä itse.

 

 

 

LÄHTEET:

 

Enbuske, T. 2021. Enbusken hullun paperit – vieraana Maria Nordin. Podcast. Supla. Julkaistu 10.3.2021.

Grym, A. Luotettavan somevaikuttajan käsikirja: Feikkiä vai faktaa. PING Helsinki. Mediapooli.

Hjelt, Y. 2021. Lääketieteen professori piti kirjaa netin terveysväittämistä – järjetöntä huuhaata tulvi ruudulle kymmenittäin jo parissa päivässä. Yle. 23.1.2021. Luettu 10.2.2021. https://yle.fi/uutiset/3-11744413

Nordin, M. 2021. Keuhkojen mikrobiomi on keskeinen osa vastustuskykyä – Miksi YLE jakaa valheellista tietoa? Blogi. Julkaistu 24.1.2021. Luettu 10.2.2021. https://marianordin.blog/2021/01/24/keuhkojen-mikrobiomi-on-keskeinen-osa-vastustuskykya-miksi-yle-jakaa-valheellista-tietoa/

Repo, P., Riikola, T. 1999. Tutkimustiedosta uutiseksi. Duodecim. Artikkeli. https://www.duodecimlehti.fi/duo90124

Tieteen termipankki. 2017. Objektiivisuus. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:objektiivisuus

Urbaani Sanakirja. 2020. Hyvesignalointi.

Wikipedia. 2020. Tiede.

Wikisanakirja. 2020. Hyvesignalointi. Nimimerkki Jamppa. Julkaistu 15.7.2020.

Kommentoi