Tampere
29 May, Wednesday
26° C

Proakatemian esseepankki

Tie itseni löytämiseen kulkee tuntemattoman kautta



Kirjoittanut: Väinö Rysä - tiimistä Edel.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Valmistellessani omaa oppimissopimustani Edel Groupin mökkipajaan mietin pitkään puheenvuorojen avuksi annettuja ohjaavia kysymyksiä. Löysin itseni vaikeasta paikasta  pohtiessani vastausta kysymykseen ”Missä olet nyt?”. Jollekin tämä saattoi olla kysymyksistä helpoin johon vastata, mutta voi olla etten itse osannut ajatella vastausta tarpeeksi suoralla tai yksinkertaisella tavalla juuri silloin. Tiedostin kyllä, että nykyinen tilanteeni on se tila, josta pystyn kertomaan laajimmin ja tietoisemmin, kuin muista aikamuodoista. Silti vastaaminen tuntui todella vaikealta, sillä oli vaikeata arvottaa oman elämän asioita, koska kaikkea ei kuitenkaan tietyn aikarajan sisällä pystyisi omasta elämästä jakamaan. Koen muutenkin oman elämäni olevan jatkuvaa itseni etsimistä, ja toivon mukaan myös samanaikaisesti itseni löytämistä, luonnollisesti merkityksettömäksi muuttuvista asioista irrottamista ja itseni kehittämistä, kasvua.  

Oma ajatteluni pohjautuu vahvasti siihen, että tulen olemaan aina jollain tasolla keskeneräinen projekti, joka johtuu varmasti siitä, etten ole elämässäni kokenut missään kohtaa myöskään olevani millään tasolla valmis ihmisenä. Näen tämän pelkästään hyvänä asiana, sillä se asenne tulee pitämään jalkani maassa ja katseen edessä.  

Itsensä löytäminen ei ole yksi loppuetappi, vaan se on jatkuva matka. Kuinka sitten itseään pystyy kehittämään jatkuvasti tuloksia nähden? Henkilökohtaisesti sanoisin epämukavuusalueelle menemisen yhdeksi tärkeimmistä seikoista oman kehityksen kannalta. Koen, että epämukavuusalueelle mentäessä kyse on valloittamisesta. Uusia taitoja oppiessa nämä taidot saa haltuunsa, ja oma mukavuusalue kasvaa uuden osaamisalueen verran. Mukavuusalueen kasvaessakaan sinne ei kannata kuitenkaan jäädä, sillä osaamista hankitaan nimenomaan sitä varten, että seuraavia aluevaltauksia on helpompi tehdä omatessa laajan taitokokoelman jo entuudestaan. Epämukavuusalueelle mentäessä myös itsetuntemus kasvaa kovaa vauhtia. Omat vahvuudet ja heikkoudet selviää parhaiten asioita tehdessä, eikä omalla mukavuusalueella oman osaamisen rajoja saa testattua tai haastettua, ainakaan yhtä laadukkaasti kuin epämukavuusalueella. Yksi heikkouksistani, joka kehittyy joka kerta, kun haastan itseni, on resilienssi. Resilienssi kuvaa psyykkistä palautumiskykyä. Sen kehittyminen näkyy itselläni kasvaneessa sinnikkyydessä yrittää uudelleen kohdatessani vastoinkäymisiä tai uusien ratkaisujen löytämisessä umpikujan tullessa vastaan. Vastoinkäymisten hyväksyminen on ratkaiseva tekijä näissä asioissa. Ei ole myöskään epäselvää, että oppiessa hyväksymään vastoinkäymiset ja epäonnistumiset nopeammin, elämä onkin aika paljon onnellisempaa. Myös tiimissä toimiminen saattaa välillä viedä jopa huomaamatta epämukavuusalueelle, ja tiimissä uutta tehdessä myös saatavan opin määrä on suuri, sillä prosessin aikana voi antaa ja saada palautetta usealta erilaiselta ajattelijalta. Epäonnistumisen jälkeen myös palautteen saaminen voi tuntua epämukavalta, mutta koen niissä hetkissä sen olevan tarpeetonta, sillä se mitä on ollut tehtävissä, on jo tehty, ja jäljellä on vain virheiden tai oikeastaan paranneltavien seikkojen tunnistaminen ja niistä oppiminen. Itselleni on ollut myös hyödyllistä tiedostaa maailman muuttuvan jatkuvasti samanlailla kuin mitä itsekin muutun. Omien saatujen oppien tai aiemmin tiedostamien asioiden ottaminen ehdottomina totuuksina nyt tai tuelvaisuudessa ei ole realistista. Olen oppinut näistä asioista paljon musiikkituottaja Rick Rubinia lukiessa ja kuunnellessa, ja hänen reflektionsa ovat auttaneet toteamaan hänen ajatuksiansa mukaillen, että se mikä toimi minulle tänään, ei välttämättä toimi enää huomenna, ja se on täysin hyväksyttävää.

Oppimissopimuksen ohjaavat kysymykset olivat kaikesta pulmallisuudestaan huolimatta mielestäni olennaisia kysymyksiä, sillä ne nimenomaan saivat miettimään, mille asioille annan aikaani, ja sitä, miten nämä asiat määrittävät minua.
Minulla ei myöskään ole vastauksia, mikä olisi suoraan tätä meille annettua nykyhetkeä koskevaa kysymystä parempi vaihtoehto, sillä kysymyshän sai minut kirjoittamaan tämän esseenkin. 

Kommentoi