Tampere
23 May, Thursday
23° C

Proakatemian esseepankki

Tavoitteella vai ilman?



Kirjoittanut: Jonna Satama - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Fasilitoin Roiman pajan KPI-mittareista ja OKR-mallista. Nämä ovat tavoitejohtamisen työkaluja. Nämä innostavat itseäni, koska niiden avulla tavoite ja tekeminen konkretisoituu seurattaviksi mittareiksi ja toimenpiteiksi, joiden avulla suuri kaukainen visio tai unelma pilkkoutuu pienemmiksi stepeiksi. KPI-mittarit ovat seurattavia mittareita, kuinka asiat toimivat tällä hetkellä ja ne ovat ikään kuin auton mittaristo. OKR puolestaan on kuin auton navigaattori, joka näyttää mihin ollaan menossa ja mitä välietappeja matkalla on. (Glad 2023) Tässä esseessä en keskity näihin mittareihin ja malleihin tarkemmin vaan ennemminkin näiden tuomiin oivalluksiin itsestäni ja omasta tavastani toimia.

Itse rummutan tavoitteiden nimeen ja siitä syystä en ostanut lainkaan Tommin ajatusta pajassa siitä, että jos prosessi on selkeä, niin tavoitetta ei tarvita. Tässä vertaukseksi esitettiin esimerkki lenkkeilystä, jonka sivutuotteena kunto kehittyy ilman että se on tavoitteena. Se on totta, että sivutuotteena syntyy asioita, mutta mikä on se syy lähteä toistuvasti lenkille? Joku sisäistetty syy sille täytyy olla, etenkin jos se jatkuu säännöllisesti pitemmän aikaa.

Itselläni kaikki tekeminen muuttuu tavoitteelliseksi, jos se jatkuu vähänkin pidemmän aikaa. Lenkkeilystä esimerkki löytyy viime keväästä, jolloin vuosien tauon jälkeen aloitin lenkkeilyn. Syy siihen oli se, että olin päästänyt itseni hälyttävän huonoon kuntoon monessa mielessä. Aluksi lenkillä tavoitteena oli pidentää juosten tehtävää matkaa ja ihan vain liikkua. Muutaman viikon lenkkeilyn jälkeen painelin kauppaan ostamaan älykellon, jotta lenkkini pituus ja sykkeet tallentuvat, jolloin pystyn seuraamaan matkan pituuksia ja siinä kehittymistäni. Näin lenkkeilystä tuli koko ajan tavoitteellisempaa. Tavoitteena oli kunnon parannuksen myötä painon pudotus, joka yhdistettynä ruokavalio muutoksiin alkoi synnyttämään tuloksia kohti yllättäen asettamiani tavoitteita. Seuraavaksi kun olinkin jo paremmassa kunnossa aloin miettimään seuraavaa tavoitetta. Punnitsin erilaiset uudet urheilu lajivaihtoehdot ja lopulta päädyinkin aloittamaan uuden urheiluharrastuksen, salibandyn. Näin ne tilanteet aina omalla kohdallani kehittyvät, kohti tavoitetta.

Olen oppinut itsestäni sen, että olen hyvin tavoite-orientoitunut ihminen, joka tarvitsee saavutettavia välietappeja ja deadlinejä matkalla kohti päämäärää. Jotta saan itsestäni mitään irti, täytyy tavoitteen syvällinen syy eli why, olla hyvin sisäistettynä. Ilman näitä itseäni ohjaavia tekijöitä, en tee mitään. Siis en kerrassaan mitään. En mene lähellekään mukavuusalueen ulkoreunaa ellen löydä sille syvältä sisältäni syytä ja tarkoitusta, miksi sinne täytyisi mennä. Jos ilman tällaista syytä astun askeleenkin mukavuusalueeni lämpöisestä ja turvallisesta pesästäni, alkaa pääni sisältä kuulumaan taukoamaton miksi kysymysten tulva. Tätä jatkuu kunnes luovutan ja totean, että en oikeastaan tiedä. Olen siis oppinut itsestäni, että minussa asuu myös luovuttaja. Sitä ei ole aikaisemmin tullut hirveästi esiin, koska elämääni ovat aina ohjanneet tavoitteet, deadlinet ja projektimaiset suoritukset. Niiden merkitys on ollut niin syvälle iskostettuna, että pystyin itseni viemään vuosikausia niin henkisesti kuin fyysisestikin aika äärirajoille. Tällä hetkellä sellainen työmäärä viikkoa kohden tuntuisi ainakin pitkässä juoksussa täysin mahdottomalta. työviikot saattoivat hyvinkin olla 80 tuntisia, joskus ylikin, jos deadlinet lähestyivät. Sain itsestäni irti aivan älyttömän määrän enkä liiemmin pysähtynyt miettimään, että jaksanko tai kuinka voin niin kuin omasta mielestä. Sama on pätenyt projektiluonteisiin kausiin urheilun parissa. Kun syy ja tavoite on kirkkaana, pusken kohti tavoitteita ja visoita sietäen epämukavuutta hyvin paljon.

Kohta vuosi sitten elämästäni jäi pois urheiluvalmennus sekä tavoitteellinen täysipäiväinen yrittäminen. Tilalle tuli oleilu, harrastaminen ja opiskeluksi kutsuttava puuhastelu. Aikaa vapautui reippaasti ja alkuun se tuntui vapaudelta. Kuin pitkä loma, jossa ei tarvitse stressata mistään eikä viedä itseään äärirajoille. Kivaa oli niin kauan, kunnes iski tylsyys. Entisestä tekijä-minästä oli tullut vetelehtivä nahjus. tiimissäni en ole syvällisesti sisäistäni mitään varsinaista tavoitetta, ja opiskelussa ylipäätäänkin tavoite on enemmänkin hopsin täyteen saaminen ja valmistuminen. Olen tottunut tekemään asioita kovalla vauhdilla ja tekemisellä tarkoitan nimenomaan fyysistä työtä. Proakatemialla kaikki tapahtuu niin hitaasti. Ison tiimin dialogi ja innovointi ovat hidasta ajattelutyötä, ja niissä ei tunnu välillä tapahtuvan mitään tai ainakaan mitään sellaista mistä minä mitään ymmärtäisin. Tuntuu että keskustellaan välillä pitkäänkin yhdentekevistä asioista ja ylipäätään monista yksinkertaisista asioista tehdään kovin hankalia. En näe pajoissa tai innovoinneissa mitään selkeää tavoitetta tai unelma onnistumista, joten en syty niihin nimeksikään. Olen vain mukana. Se ei tarkoita, etteikö siinä sivutuotteena olisi tullut oivalluksia tai kehittymistä. Ehkä se on sitä, mitä Tommi tarkoitti, että ei tarvitse olla tavoitetta, jos prosessi on kunnossa. Sivutuotteena voi syntyä jotain odottamatonta. Ongelma on siinä, että innostuminen ja sata lasissa tekeminen on hävinnyt kokonaan pois ja se on alkanut vetämään olotilaa veltoksi ja mieltä synkäksi jopa turhautuneen alakuloiseksi.

Sitten otin oivalluksestani kiinni ja ymmärsin että tarvitsen tavoitteellisen projektin, johon sytyn. Tarvitsen jotain, mistä innostua ja jolla täyttää ajatukseni. Tarvitsen vision, johon rakennan välietapit ja niiden saavuttamiseksi toimenpiteet, aivan kuten OKR-mallissa. Ja pian tämän oivalluksen myötä sain puhelun, jossa tarjottiin valmentajan pestiä urheilun parista. Puhelussa kieltäydyin, koska en ollut varma haluanko luopua tästä kaikesta vapaa-ajastani ja vapaista viikonlopuista. Tällaista vapauden täyteistä vuotta ei itselläni ole ollut 20-vuoteen. Puhelusta on nyt muutama viikko ja siitä asti nälkä ja innostuminen takaisin urheilullisen projektin pariin on vain kasvanut. Päätös valmentamisen pariin palaamiseen oli syttynyt ja syntynyt. Seuraavaksi mietin, että miten viedä itseäni valmentamisessa seuraavalle tasolle? Mitkä ovat lyhyen ja pitkän aikavälini tavoitteet? En halua vain palata prosessiin ja samoihin entisiin asioihin, vaan haluan tavoitteellisen tien kohti uutta tasoa. Olisi helppo tie tarttua tarjottuun mahdollisuuteen, mutta se tuntuu paluulta tietyllä tavalla vanhaan. Sitä en ensisijaisesti halua vaan haluan jollain tasolla viedä itseäni pois valmentajana hiukan mukavuusalueesta, jotta pääsen jälleen haastamaan itseni. Ensimmäinen askel kohti mukavuus alueen ulkokehää oli tarttuminen puhelimeen ja tavoite mielessä soitin sinne, missä näen oman mahdollisuuteni siirtyä jollekin uudelle tasolle. Ja se ovi on nyt raotettu. Katsotaan minne se johtaa.

Entäpä sitten tavoitteet akatemian loppuajalle ja Roimalle? Rehellisesti sanottuna en tiedä. Näen itseni tällä hetkellä vahvasti jatko-opiskelemassa. Tällä hetkellä ne työt, joita tavoittelen tulevaisuudessa vaativat jatko-opintoja. En siten koe, että mikään varainhankinta tai laskutuksella tehty työ vie itseäni millään tavalla lähemmäksi tavoitetta. Toki, kyllä nekin sivutuotteena varmasti jotakin uutta ja odottamatonta voisi tuottaa. Vaikeus on vain siinä, että ilman sisäistä paloa, pakkoa tai syvällistä syytä en saa itseäni tekemään mitään. Koska miksi tekisin? Ne eivät ole välttämättömiä valmistumiseni kannalta, koska asiat ovat siinä mielessä hyvällä mallilla.

Luin reilun vuoden takaisen esseeni aiheesta ajatuksia tavoitteesta tiimissä. Huolestuttavaa on se, että ajattelen edelleen samalla tavalla. Toivo sen kirkastumisesta on sammunut, mutta sen hyväksyminen on vahvistunut, että tiimin tavoite voi osaltani jäädä ikuisesti ymmärtämättä. Mutta se olkoon sitten niin. Ja jos siitä täytyy maksaa, jotta ei joudu tekemään töitä, joista en innostu, niin sekin olkoon sitten niin. Onhan tämä akatemia aika ja Roima kuitenkin avannut aivan uuden vaiheen elämässäni ja siitä voi vähän maksaakin.

 

 

Lähteet:

 

Glad, J. 2023, KPI vs. OKR -miten mallit eroavat toisistaan? blogi. Viitattu 6.4.2024. Saatavissa https://taskmill.fi/kpi-vs-okr/

 

Roiman paja, 3.4.2024. KPI-mittarit ja OKR-mallit

 

Satama, J. 2023, Ajatuksia tavoitteesta tiimissä. Essee. viitattu 6.4.2024. Saatavissa https://esseepankki.proakatemia.fi/ajatuksia-tavoitteesta-tiimissa/

Kommentoi