Tampere
26 May, Sunday
24° C

Proakatemian esseepankki

Tarinallistaminen markkinoinnissa, mikä on sinun tarinasi?



Kirjoittanut: Saura Pohjonen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Tarinallistaminen markkinoinnissa; Mikä on sinun tarinasi?

 

Tarinallistaminen ja tarinankerronta markkinoissa on erittäin tärkeää brändisi menestymisen kannalta, koska sillä muodostetaan aitoja yhteyksiä ihmisiin ja aidon yhteyden voimaa ei koskaan kannata aliarvioida. Aidot yhteydet rakentavat uskollisuutta ja luottamusta, eikä niitä voi ostaa mistään (Karvonen, N.d.)

Ei ole ihan sattumaa, että Elisa mainoksissaan käyttää hintasaarnaajien tarinaa tai monissa mainoksissa kerrotaan yrittäjän, kuluttajan tai työntekijän tarinaa. Kun tarkastelee ympärillä pyöriviä mainoksia, niin huomaan todella monessa viitteitä tarinallistamisteta. Käytimme myös jääkahvilan markkinoinnissa osittain tarinallistamista, tarina oli että, keitä olemme, ja mistä ajatuksemme on lähtenyt. Tätä olisi pitänyt vielä enemmän käyttää ja hioa osaksi markkinointia, mutta toisaalta kohtasimme päivittäin ihania asiakkaita, joiden kanssa rupattelimme ja kerroimme tarinamme.

Seuraavissa projekteissa otamme kuitenkin markkinointi strategiaan tarinallistamista vielä enemmän. Saimme kertomamme tarinan kautta monia vakio asiakkaita, ketkä kävivät lähes päivittäin. Nämä olivat niitä aitoja ja ihania kohtaamisia ja toivon, että osaan siirtää myös tämänkaltaisen aitouden markkinointiin. Haluan muutenkin olla mahdollisimman läpinäkyvä yritys toiminnassani, joten avoin keskustelu markkinoinnin kautta asiakkaisiin tuntuu hyvin luontevalta. Yritys kulttuuri tänä päivänä mielestäni on aika pintojen silottelua ja mattojen alle lakaisemista, tuoko se jotenkin huonoa mainetta, jos on rehellinen liiketoiminnastaan, sekä siitä kuka on ja mitä tavoittelee. Haluankin seuraavassa projektissani hoitaa markkinoinnin ja luoda siitä oman näköiseni. Sillä keneltä muultakaan se pitäisi näyttää?

Karvonen kirjoittaa myös artikkelissaan, että liiketoiminnassa tarinallistaminen ja tarinankerronta auttaa kasvattamaan myyntiä ja liikevaihtoa, mutta brändin tarinallistaminen on strategiana maratoni, ei pikajuoksu. Eli tarinallistamisen tarkoitus on enemmänkin rakentaa itse brändiä, kehittää luotettavuutta ja uskottavuutta, sekä vaikuttaa ihmisiin pitemmällä tähtäimellä. Meillä kaikillahan on jokin tarina kerrottavana, joten valitse omasi. Jokainen saavutus, brändin konsepti-ideasta siihen suuntaan, mihin brändi on kulkemassa nyt, kaikki sisältävät jonkinlaisen tarinan. Apukysymyksinä on esim. miten yritys sai alkunsa? Miten brändisi koskettaa ihmisten elämiä? Millaiset ovat brändin ydinarvot ja -uskomukset ja miksi? Miten tuote/palvelu syntyi? Mikä on tarinasi? (Karvonen, N.d.)

Itselläni on yrityksien markkinointi ähky, jokainen tuuttaa joka suunnasta, jos jonkinlaista mainosta osta sitä ja tätä ja kaikista kyllästyttävimpiä ovat mielestäni postaukset yhteistyöstä yrityksien kanssa missä kerrotaan vain alennus koodi ja kuinka mainostama tuote on lempparein kaikista. Yleensä skippaan tämänkaltaiset postaukset saman tie. Jos kuitenkin yhteistyön taustalla on jokin mielenkiintoisempi efekti, kuten tarinaa milloin yhteistyö on alkanut tai mitä tarinaa on yhteistyön taustalla. Jos solmit yrityksesi kanssa vaikuttaja yhteistöitä, niin kannattaa miettiä näihinkin jonkinlaiset speksit, että vaikuttaja vahvistaa brändiäsi ja jopa jatkaa tarinallistamista ja että yhteistyöllä on merkitys. Pelkkä myynti ei enää liikuta ostajia yritykseesi ja ei ainakaan minussa herätä luottamusta.

Tarina vahvistaa brändiäsi ja vahva brändi on jo mielestäni aikamoinen saavutus. Mikä on siis sinun tarinasi?

 

Lähteet

Karvonen, J. Tarinallistaminen markkinoinnissa. Luettu 31.3.2022. https://ideamarkkinointi.com/tarinallistaminen-markkinoinnissa/#:~:text=Tarinallistaminen%20markkinoinnissa%20Tarinallistaminen%20ja%20tarinankerronta%20markkinoinnissa%20on%20eritt%C3%A4in,ja%20aidon%20yhteyden%20voimaa%20ei%20koskaan%20kannata%20aliarvioida.

Kommentoi