Tampere
25 May, Saturday
13° C

Proakatemian esseepankki

Rahan arvoinen vinkki matkustaville



Kirjoittanut: Rasmus Janakka - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Pappani mukaan rikkaaksi ei tulla isoilla tuloilla vaan pienillä menoilla. Toki tulojakin tarvitaan, mutta myös monen rahan kulutus yleensä kasvaa samaa tahtia tai jopa lähtee käsistä. Tahdonkin nyt jakaa yhden vinkin, joka koskee lentokoneella matkustavia henkilöitä eli esimerkiksi kun lähdette tiimin kanssa Final Camp reissuun voitte parhaimmassa tapauksessa säästää sievoisen summan.

 

Tiesitkö, että jos lentosi peruuntuu tai myöhästyy voit saada suhteellisen merkittäviäkin hyvityksiä. On olemassa vakio korvauksia, joihin olet oikeutettu tietyn luokittelun mukaan. Mikäli lentosi myöhästyy hieman yli 2 h aikataulusta ja lentomatkaa on alle 1500 km voit saada jopa 250 € korvauksen hakemalla sitä jälkikäteen lentoyhtiöltäsi. Toinen esimerkki on, jos lentosi on yli 3 h myöhässä ja matkaa on yli 1500 km vakio korvaus onkin jo 400 €. Parhaimmillaan korvaus voi olla jopa 600 € mikäli matkaa on yli 3500 km, lento tulee tai lähtee EU:n ulkoa ja lento on myöhässä yli 4 h verran. Eikö kuulostakin hyvältä?

 

Mikäli lentosi perutaan ja saat seuraavan lennon esimerkiksi seuraavalle päivälle, olet oikeutettu yöpymään hotellissa, saamaan ruokaa sekä kyydit hotellille ja kentälle tietyin ehdoin. Tarkempiin ehtoihin kannattaa tutustua lehtoyhtiön nettisuvuilta.

 

Kun oma lentoni peruttiin en ollut moksiskaan. Pääsin hienoon hotelliin nauttimaan kylpylä palveluista, söin hyvää ruokaa ja sain kyydin lentokentälle. Tämän lisäksi sain vielä tuntuvan korvauksen, joka oli huomattavasti enemmän kuin koko reissuuni käyttämä raha summa ostokset mukaan lukien. En olekaan ennen ajatellut, että parhaimmillaan matkustamisella voi jopa tienata rahaa. Monet ovat valmiita maksamaan isojakin summia lomailusta niin  eikö tämä olekin paljon parempi vaihtoehto?

 

Lähde: https://www.traficom.fi/fi/asioi-kanssamme/liikematkustaja-tee-valitus-myohastyneesta-tai-peruuntuneesta-lennosta?toggle=Lennon%20viiv%C3%A4styminen&toggle=Lennon%20peruuntuminen

 

Kommentoi