Tampere
28 May, Tuesday
14° C

Proakatemian esseepankki

Pelot



Kirjoittanut: Iiris Ryhänen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
miksei kukaan ole kertonut minulle tätä aiemmin
dr Julie Smith
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Tässä esseessä käsittelen joitain omia pelkojani ja miten olen käsitelly niitä.

Mikä minua pelottaa esiintymisessä, miltä se tuntuu?  

Odotin vuoden ensimmäisen singleni julkaisusta, ennen kuin esitin sen julkisesti. Välttelin keikkojen hankkimista ja siirsin sitä vain pidemmälle ja pidemmälle. Olen esiintynyt elämässäni todella paljon, joten tämä välttely yllätti vähän. Olen tajunnut, että minua on pelottanut menestyminen musiikkiurallani, vaikka se on sitä, mitä olen pienestä asti halunnut. Keikkailussa on pelottanut eniten epäonnistuminen. Mitä jos pilaan mahdollisuuteni sillä, että mokaan kerran? Tämähän on todella eparealistinen pelko. Olen nyt vasta ymmärtänyt, kuinka myös se on jännittänyt, että jos keikkoja alkaisikin tulla enemmän ja urani lähtisi lentoon, kai siinä on pelko kontrollin puutteesta tai etten olisi valmis. Huomaan, että itseluottamukseni on todella alhainen, vaikka tiedän, että osaan ja olen hyvä, niin silti kuvittelen, etten esiintymistilanteessa kontrolloisi itseäni ja menettäisin hallinnan.  

Minua pyydettiin esiintymään erääseen tapahtumaan, suostuin kaikkien järjestelyiden jälkeen ja sitten suuri ahdistus iski. Sen sijaan, että olisin ollut innoissani ja iloinen, päässäni liikkui vain ajatuksia siitä, kuinka en osaa mitään, kaikki muut ovat parempia, minusta ei koskaan tule mitään, voisin lopettaa yrittämisen, nolaan vain itseni. En yleensä vertaile itseäni muihin, mutta huomaan, että nyt olen alkanut vertailemaan itseäni muihin artisteihin. Päivää ennen esiintymistä tuntui, etten kaikista hengitysharjoituksista huolimatta saanut syvään henkeä. Esiintymispäivän kohdatessa, yritin kuvitella, että kehoni reaktiot ovat innostusta ja yritin kääntää ajatusmaailmaani. Päästessäni esiintymispaikkaan, jännitykseni lähti, olin aivan rauhallinen, jopa pelottavan rauhallinen. En ajatellut enää liikoja, uskoin että tästä selvitään, olin oikeastaan innoissani. Esiintyminen meni todella hyvin, pieniä virheitä sattui, mutta ne kuuluu asiaan. Osasin puhua biisien väleissä, vaikka pelkäsin, että aivoni jumiutuisivat täysin, enkä unohtanut sanoja, vaikka olin siitäkin erittäin varma. Rakastin olla lavalla ja laulaa. Ääneni oli kontrollissani, enkä epäonnistunut. Olisin halunnut jäädä siihen pidemmäksikin aikaa. Tuntui kun iso kivi olisi vierähtänyt sydämeltä, kun vihdoin olin tehnyt sen, ensiesitykseni. Nyt haluan vain lisää ja tiedän, että selviän haasteista. 

Miten voi pienentää omia pelkoja? 

”välttely ei ainoastaan ylläpidä pelkoa, se myös syventää sitä ajan myötä” (Smith Juliet, 2022,s.190). Kun jokin asia ahdistaa tai pelottaa minua, niin välttelen sitä. Käyn myös läpi kauhuskenaarioita päässä, kaikista asioista mitkä voi mennä pieleen. Tänä päivänä osaan jo tunnistaa hieman välttelemistäni ja pyrin, etten antaisi pelkojen ja ahdistuksen haitata elämääni niin paljon. 

Kävin ensimmäistä kertaa tanssitunnilla moneen vuoteen ja vielä korkokengillä. Tanssitunnit ovat aina olleet tilaisuuksia, jotka ovat ahdistaneet hurjasti, vaikka aina onkin ollut joku kaveri tukena. Olin jo ensimmäisen tunnin jälkeen huojentunut, en kaatunut, en nolannut itseäni täysin, pysyinkin mukana paljon paremmin, kun itse olisin koskaan osannut uskoa. Vaikka aluksi olinkin huojentunut, niin juuri ennen seuraavaa kertaa iskikin ahdistus. En enää ollenkaan halunnut mennä, halusin välttää ikävien tunteiden kohtaamisen sillä, etten olisi mennyt toiselle tunnille. Jos en olisi mennyt, niin pelko olisi jäänyt ja tanssitunnille meno olisi aina tulevaisuudessa ollut silti pelottavaa ja asia, jota välttelisin. Onneksi kuitenkin sain itseni tsempattua sinne, sillä sen jälkeen pelot ovat lähteneet ja olen nyt pystynyt nauttimaan harrastuksesta, vaikkei se kovin säännöllistä ole ollutkaan. Kävin juuri myös ystäväni polttareissa twerk tunnilla. Jos en aikaisemmin olisi kohdannut pelkojani, niin pystyn hyvin kuvittelemaan millainen ahdistukseni olisi ollut tässäkin tilaisuudessa. Olin kuitenkin itsevarma ja hyvässä seurassa ja nautin tanssimisesta suuresti. Nämä kokemukset ovat osoittaneet minulle, kuinka pelkojen kohtaaminen auttaa pienentämään niitä. 

Miten toimin jatkossa, kun jokin asia pelottaa? 

En halua tulevaisuudessa miettiä ja katua menneisyyttäni ja ajatella ”olisimpa uskaltanut tehdä tätä ja tuota”. Haluan pystyä tuntemaan pelkoni ja tehdä asioita niistä huolimatta, kuitenkin samalla ollessani itselle armollinen. En halua viedä itseäni ja ahdistustani äärirajoille, siitä ei seuraa mitään hyvää, mutta mukavuusalueelta poistuminen ja sinne palaaminen hyvässä tasapainossa kuulostaa hyvältä. On tärkeää poistua mukavuusalueelta ja myös palata sinne, sitä kasvattaen. En suosittele, että jatkuvasti olisi stressitilassa voittamassa uusia pelkoja, pitää olla tyytyväinenkin ja tuntea olonsa turvalliseksi. Hyvän tasapainon löytö tässäkin, niin kuin muissakin elämän osa-alueissa on kaiken A ja O. 

En ole aina ihan ymmärtänyt pelkojani ja rohkeuttani. Toki suurin osa peloistani on lähinnä ahdistusta, joka on ollut jo lapsesta pitäen. Kuulen nimittäin usein, kuinka rohkea olen, kun olen esimerkiksi muuttanut yksin ulkomaille jo kaksi kertaa tai esiintynyt suhteellisen isoille yleisöille, vaikka minulle niissä ei ole mitään pelottavaa, päinvastoin ne on saaneet minut innostumaan. Kun on ollut hetki, jolloin pitää lukea luokassa ääneen, tai puhua bussikuskille, olen ollut kauhusta kankeana. Kauas muuttamiset ja esiintymiset ovat tietysti jännittäneet, mutta ei ahdistaneet tavalla, joka olisi estänyt minua tekemästä noita asioita. Isoimmat yleisöni ovat olleet musikaali esiintymisissäni, joissa en jännittänyt lähes ollenkaan, ehkä siksi koska en esiintynyt omana itsenäni, vaan näyttelin. Pyrin luomaan itselleni pientä alter egoa, jonka avulla esiintymisjännitys helpottuisi, kun esiinnyn itsenäni, sillä silloin en voi sanoa samaa ahdistuksen ja pelkojen puutteesta, kuten aikaisemmin on tullutkin ilmi.  

Ei siis kannata antaa omien pelkojen ja ahdistuksen antaa vaikuttaa omaan elämään liikaa. Jos tuntuu, että ne estävät kokemasta asioita elämässä, niin niitä kannattaa lähteä käsittelemään mielellään terapeutin kanssa, jos siihen on mahdollisuus, varsinkin jos on todella hallitsevia pakkoajatuksia. Smithillä oli hyviä keinoja, jota käyttää ikävien ajatusten tullessa, yksi niistä oli käyttämällä eräännyttävää kieltä. Hän suositteli siirtämään omat ajatukset tulkinnoiksi, ilman että ne kuvastavat totuutta siitä, millainen on. Esimerkkeinä omiin mahdollisiin tilanteisiini voisi olla se, että sen sijaan että ajattelisin ”Olen varmasti naurettava ja huono lavalla” niin ajattelisinkin ”kuvittelen olevani naurettava ja huono ja huomaan, että nämä ajatukset aiheuttavat minussa ahdistuksen tunteita. Nämä esimerkit pohjautuvat Smithin kirjoittamiin esimerkkeihin (s.201). Toinen keino oli kirjoittaa ajatuksista, se auttaa saamaan etäisyyttä ja purkamaan tunteita, tämä keino toimii ainakin itsellä ja monella muulla todella hyvin.  

 

Lähteet: 

Smith, J. Miksei kukaan ole kertonut minulle tätä aiemmin. 2022. WSOY. 

Kommentit
  • Anni Pylkkänen

    Tämä essee kolahti syvälle. Pystyn peilaamaan tunteitasi omaan tilanteeseen tatuointiartistina. Jatkuva vertailu muita ”parempia” artisteja kohtaan ja omien kykyjen aliarviointi on myös itselleni tuttua. Kuten mainitsit, on tärkeää oppia tunnistamaan pelon tunne ja mistä se johtuu. Itse olen erittäin hyvä välttelijä. Kaikki, mikä aiheuttaa vähänkin ahdistusta tai pelkoa onnistun jotenkin keksimään keinon, miten pystyn välttämään tilanteen. Oli ihanaa lukea jonkun toisen sanoittamana hyvinkin samaa tunnetta mitä itse koen. #vertaistuki <3 Mukavuusalueelta poistuminen olemalla samaan aikaan itselleen armollinen on hyvä oivallus.
    Minun on vaikeaa erottaa, mikä on ahdistusta ja mikä pelkoa. Onko niitä edes mahdollista erottaa? Kiitos kun jaoit omia kokemuksiasi ja keinojasi, miten olet kohdannut ahdistavat ja pelottavat tilanteet. Ja kuten mainitsit, pelkoa tai ahdistusta ei selätetä heti ensimmäisellä eikä varmaan toisellakaan kohtaamisella, vaan se on pitkä prosessi, joka vaatii hyvää itsetuntemusta. Esseetä oli ihana lukea sen pohtivan kirjoitustyylin takia.

    27.2.2023
Kommentoi