Tampere
28 May, Tuesday
21° C

Proakatemian esseepankki

Pakkaa mukaan kurahousut.



Kirjoittanut: Elias Hämäläinen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Miksi? Johtajan suurin kysymys.
Patrick Lencioni
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Miksi haluat johtaa?

 

Tämän kysymyksen Lencioni esitti lukijalleen tarinan jälkeen, jossa kuljettiin hetken yhtä matkaa kahden toimitusjohtajan kanssa.

Johtajia on kahdenlaisia. Tai ainakin karkeasti kahdenlaisista motiiveista käsin.

  1. heitä, jotka pitävät johtajan asemaa palkintona kovasta työstä.

Pohjalla on uskomus siitä, että työn tulisi olla helppoa, mukavaa ja kivaa. Onhan asema ansaittu kovalla työllä ja aiemmin on todistettu se, että tähän riittää paukut. Miksi enää hikoilla, kun voi delegoida ne työt, joista ei pidä ja keskittyä siihen, mitä osaa ja mistä nauttii?

  1. Heitä, jotka näkevät johtajan aseman vastuuna ja palvelutehtävänä.

Pohjalla on uskomus siitä, että työ on mahdollistamista muille ja sisältää tehtäviä ja vastuita, joita kukaan muu ei voi hoitaa. He ymmärtävät, että vaikka jotkut tehtävät ovat epämiellyttäviä, todellinen johtaminen edellyttää tiettyä kärsimystä ja vastuun ottamista niistä asioista, joista vain johtaja voi ottaa vastuun.

Lukiessani pohdin paljon nöyryyttä. Ja sitä kuinka tunnistin nähneeni paljon sitä samaa ylpeyttä ja pelkoa niin itsessäni, kuin monessa muussakin johtajassa, mitä tarinan päähenkilö edusti.

Miksi on niin vaikea olla avoin ja myöntää omat virheensä tai olla kyseenalaistettuna? Tai tarkemminkin kokea olevansa kyseenalaistettuna. Aina tarkoituksena ei edes ole kyseenalaistaa. Tunteemme vain tekevät tepposet ja saavat meidän tarrautumaan hullun lailla taistelun tai pakenemisen kaavaan. Kumpi ikinä luonnollisemmalta tuntuukaan.

Loppujen lopuksi, ainoa tie kestävään kasvuun ja menestykseen käy sitä polkua pitkin. Kun katsomme itseämme ilman aseita ja puolustuslinnakkeita ja toteamme tilanteen rehellisesti. Kuten joku viisas on sanonut, matka voi aina alkaa vain siitä pisteestä, missä todellisuudessa on ollut.

Todellisuuden kiistäminen, piilottaminen tai pakeneminen saa meidät ehkä tuntemaan olomme hyväksi, mutta sen tuoma turvallisuuden tunne on valheellinen. Lopulta todellisuus aina paljastuu ja kuvitelmat ympäriltä sortuvat maahan. Silloin paljastii kuka on kulkenut todellisen matkan kosketuksissa todellisuuteen, ja ketkä ovat pyrkineet olevansa jotain, jota todellisuudessa ei koskaan ollutkaan.

Molemmat vaihtoehdot sisältävät epämukavuutta. Toisessa hintaa maksetaan nykyhetkessä, toisessa summa yllättää lopussa. Toisessa lopussa useimmiten seisoo kiitos, toisessa palavat rauniot.

Luin hiljattain kortin, jonka ystäväni oli kirjoittanut. Siinä puhuttiin siitä, kuinka pienissä asioissa oikein toimiminen lienee samaan aikaan sekä vaikeinta että tärkeintä. Miksi toimimme niin kuin toimimme? Mitä teemme silloin, kun kukaan ei katso? Olemmeko johtajina valmiita kantamaan sen vastuun, joka tehtävän mukana tulee, vai hyödynnämmekö asemaamme voidaksemme nauttia muiden kustannuksella?

Tämä voi näkyä esimerkiksi haastavien keskustelujen välttelynä tai ulkoistamisena. Johtaja suojelee omia tunteitaan sen kustannuksella, että tiimi ei koskaan pääse kasvamaan täyteen potentiaaliinsa. Aikuisten ihmisten holhoaminen tuntuu typerältä ja raskaalta. Tilanne vaikuttaa kiusalliselta.

Siitä huolimatta, juuri se on johtajan työ. Johtaa. Käydä niitä epämiellyttäviä keskusteluja, joita muut eivät voi käydä, koska eivät ole johtajan asemassa. Pystyäkseen tähän kuitenkin on ensin osattava hallitsemaan omat tunteensa. Muuten ulkoistamme oman rationaalisen ja loogisen ajatteluamme limbisen järjestelmän käsiin ja sallimme sen ohjata toimintamme taistele ja pakene reaktion vietäväksi. Meidän on osattava hallita tunteemme ja katkaista tämä kierre, ennen kontrollin menettämistä. Helppoa se harvoin on. Tai miellyttävää.

Kuitenkin on erittäin hankala rakentaa tiimiä tai organisaatiota, jos se ei toimi. Paljon puhutaan luottamuksesta ja psykologisesta turvallisuudesta. Usein sitä on tarpeeksi kysyttäessä. Kuitenkaan ei silloin, kun pohditaan sitä, uskaltaako kaikki ajatella ääneen ja sanoa sellaisiakin mielipiteitä, jotka saattavat olla epäsuosittuja.

Jos johtajat eivät esimerkillään aseta standardeja muille, miksi odotettavissa olisi muiltakaan sen parempaa tai ylevämpää toimintaa?

Miksi kukaan ylipäätään haluaa johtaa? Sitä yleensä kysyn itseltäni.

Kommentoi