Tampere
27 May, Monday
16° C

Proakatemian esseepankki

Päiväkirja osa 1



Kirjoittanut: Jesse Järvensivu - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Ensimmäisen vuoteni korkeakouluopiskelijana alkaa olemaan paketissa. Matkasta tuli kaikkea muuta, kuin mitä olin ajatellut. Oltuani työelämässä kiinni yhtä jaksoisesti monen vuoden ajan, ajatus opiskelusta alkoi toden teolla tuntumaan hyvältä. Seurattuani vuosia läheisten ystävien ja kavereiden opiskelua alkoivat työt tuntumaan entistä enemmän vastenmielisiltä. Keväällä 2020 oli monta asiaa päällä. Maailmalla jylläsi pandemia, joka jyllää edelleen. Työt ja ajatukset sakkasivat. Näiden asioiden lomassa tulin kuitenkin lähettäneeksi hakupaperit ja en voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen. Täyttäessäni hakulomaketta, mieleeni juolahti, että voisiko tämä olla se vuosi, kun onni oikein isosti potkaisee. Elettiin jo kesää, kun sähköpostiini kilahti ilmoitus, jossa ilmoitettiin minut hyväksytyksi opiskelemaan. Ihan uskomaton fiilis. Kaikki pystyvät varmasti samaistumaan, jotka ovat kyseisen sähköpostin saaneet. Lämmin aalto kulki päästä varpaisiin ja takaisin. Aivan, kuin olisi leijunut. Sillä hetkellä kaikki huolet olivat poissa. Ymmärsin, että työt, jotka ovat alkaneet maistua puulta, saavat väistyä. Irtisanouduin vielä samana päivänä.

 

Opintojen alku, syksy 2020. Rajoitukset olivat helpottaneet sen verran, että opiskelu pystyttiin aloittamaan lähiopetuksena. Siinä onkin se syy, että opiskelusta ylipäätään tuli yhtään mitään. Jo silloin alkaneet kaverisuhteet ovat sittemmin taittuneet jo orastavaksi ystävyydeksi. Matkaa sen saralla on vielä paljon, mutta niin on aikaakin. Orientoivien päivien aikana alkanut tutustuminen uusiin ihmisiin ja yhteisöön on näytellyt ainakin itselläni suurta roolia siinä, että motivaatio opiskelua kohtaan on säilynyt, edes osittain kiitettävällä tasolla. Elo- ja syyskuun aikana olleet tapahtumat nitoivat alusta alkaen porukkaa hyvin yhteen. Tapahtumien loppuminen kuitenkin toi asioihin hieman synkkyyttä. Tästä voisin katsoa itseäni peiliin. Ei elämä ole yhtä juhlaa, oltiin opiskelijoita, tai ei. Olen saanut ottaa osaa, jos jonkin näköisiin kissanristiäisiin, joten tapahtumien loppuminen, kuin seinään ei kauaa harmittanut. Suurimmaksi esteeksi muodostui etätyöskentely. Etätyöskentely on toki tuonut tullessaan paljon hyvää. Enää ei tarvitse sinkoilla paikasta toiseen ja palaverista palaveriin, vaan niihin voidaan ottaa osaa kotoa käsin. Paljon kaikkea ylimääräistä ja turhaa on karsittu. Ensin ajatus työskentelystä kotona tuntui hienolta. Mihinkään ei tarvitse lähteä ja saa vielä nukkuakin pitkään. Nopeasti kuitenkin huomasin, että se ei sovi itselleni. Ei sitten alkuunkaan. Ajoittain olen vaipunut sen tekosyyn taakse, että etäily sitä ja etäily tätä. Ei sitä loppuelämää voi käyttää selittelyyn. On kokeiltu aamutreenejä, lenkkejä, aikaisia aamuherätyksiä, etäaamiaisia ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Mikään ei kuitenkaan ole tuntunut auttavan asiaa.

 

Kaipuu entiseen elämään ja koronattomaan aikaan sai aikaan sen, että palaan osittain siihen kesän ajaksi. Päätin jo aikaisin keväällä, että lataan akkuja ja isken syksyllä kouluun sellaisella asenteelle, että mitä tahansa eteen tulee, siitä mennään yli niin, että heilahtaa. Elokuvia tuntevat voivat tässä kohtaa nauraa ja pyöritellä mielessään kuuluisaa suon yli- kohtaust. Arjen oltua yli vuoden täysin harmaata massaa muutos täytyy tehdä. Ja se muutos ei lähde mistään muualta, kuin omasta itsestä. Omaa ajatusmaailmaa ja toimintaa täytyy muuttaa. Enää en voi piiloutua etäilyn taakse. Alkoi syksyllä koulu, miten tahansa.

 

Viimeisiä kouluhommia puristaessa kasaan, herää ajatus siitä, että onpahan ollut vuosi. Paljon iloa, surua, onnistumisia ja epäonnistumisia. Suurin saavutus tästä vuodesta on kuitenkin ollut henkinen kasvu. Vaikka opiskelu on tapahtunut pääosin etänä, on kuitenkin onnistuttu elämään ja oppimaan, niin suurella tunteella ja aivan iholla, että en toista tällaista vuotta muista. Syksy, minä olen valmis.

Kommentoi