Tampere
29 May, Wednesday
27° C

Proakatemian esseepankki

Opiskeluiden aloitus stressaavana huoltajana



Kirjoittanut: Jeremias Seppänen - tiimistä Ropina.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

2 pisteen essee

 

Johdanto

Tässä esseessä käymme läpi asioita, jota mietin ja stressasin ennen kuin aloitin Proakatemiassa. Näitä asioita ovat isyys opiskelujen ohella sekä raha-asiat opiskellessa, kun joutuu jättämään vakituisen palkkatyön pois. Kuinka olen päässyt yli näiden aiheuttamasta stressistä yli, vaikka stressaavat ihmiset aina keksivät uutta stressattavaa.

 

Stressi

Kun sain tietää, että pääsin opiskelemaan Proakatemiaan, olin tietenkin todella innoissani. Soitin heti minun vanhemmilleni, vaimolleni, sekä parhaille ystävilleni. Vaikka olin innoissani siitä, että pääsin juuri Proakatemiaan, niin olin myös erityisen innoissani siitä, että pääsisin pois rakennusalan töistä. Vihdoinkin voisin tehdä jotain joka oikeasti kiinnostaa, sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa oikeasti viihdyn.

 

Aloin kuitenkin melkein heti stressaamaan erilaisista asioista, kuten esimerkiksi raha-asioista ja siitä kuinka paljon pystyn olemaan koulussa läsnä, kun opiskelemme kummatkin vaimoni kanssa täyspäiväisesti. Nämä asiat ovat kuitenkin myös sellaisia asioita, joita voisin stressata ihan työelämässäkin, mutta se kuitenkin osui juuri tuohon ajankohtaan.

 

Ylen artikkelissa ”Vanhemman stressillä voi olla lapseen elinikäiset seuraukset” kerrottiin siitä, kuinka vanhemman stressi vaikuttaa lapseen. Se, että se voi vaikuttaa äidinmaidon kautta stressihormoneista liittyy myös minuun, vaikka ei vaikuttaisikaan suoranaisesti. Voin kuitenkin vaikuttaa myöskin vaimoni stressiin omalla toiminnallani sekä läsnäolollani. Se, että vietän lapseni kanssa aikaa edes hetken aikaa päivässä ilman mitään häiriötekijää, esimerkiksi puhelinta, niin auttaa sekä häntä että minua olemaan miettimättä mitään muuta sillä hetkellä, ja se on tärkeintä meidän kummankin puolesta. (Pelo, 2018)

 

Opintoraha

Asiat eivät välttämättä voisi olla tällä hetkellä kuitenkaan kovinkaan paremmin, jos oikein alkaa miettimään. Vaikka raha-asiat voisivat olla aina jonkun mielestä paremmin, niin minulle se ei paljon merkitse loppupeleissä. Aina voisi olla enemmän rahaa, mutta siitä ei oikein voi valittaakaan, jos ei halua tai ole aikaa käydä päivätöissä koulun ohella. Suomessa kun on todella hyvät tuet opiskelijalle, vaikka siitä välillä leikataankin.

 

Ennen kun alkoi stressaamaan asioista, niin olisi kannattanut lukea Kelan sivuilta vähän tietoa siitä, että kuinka paljon niitä tukia sitten tulee. En itse esimerkiksi silloin vielä tiennyt, että opintorahaan tulee vanhemmuuslisä, jos on lapsen vanhempi. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos olet alle 18-vuotiaan lapsen vanhempi, niin voit saada 279,38 euron opintorahan lisäksi 141,63 euron opintorahan huoltajakorotuksen. Tämä tekee siis yhteensä 421,01 euroa kuukaudessa vain yhdelle henkilölle. Kun meitä asuu samassa taloudessa kaksi opiskelevaa vanhempaa, tekee tämä 842,02 euroa kuukaudessa. (Kela, 2024)

 

Loppupäätelmät

Kuitenkin kaikkine asioineen olen oppinut vähän paremmin olemaan stressaamatta asioista, varsinkin niistä, johon en pysty vaikuttamaan. Suomessa on opiskelijoilla asiat mielestäni jopa liian hyvin, ja ihmiset ovat tottuneet saamaan liikaa. Jos opiskelija tulee toimeen hyvin pelkillä tuilla, niin mielestäni ei tarvitsisi valittaa jos joskus vähän leikkaillaankin.

Lapsen isyyteen pystyn taas vaikuttamaan vain olemaan läsnä hänelle, sekä olemaan hyvä ja turvallinen isä. Vaikka stressaavat asiat vähenevätkin, niin silti stressaavat keksivät aina lisää stressattavaa, tai ottavat uudestaan ja uudestaan stressattavaksi samat asiat.

 

Lähteet:

 

Kela. 2024. Opintoraha. Kela. Verkkosivu. Viitattu 22.3.2024. https://www.kela.fi/opintotuki-opintoraha#huoltajakorotus

 

Pelo, M. 2018. Vanhemman stressillä voi olla lapseen elinikäiset seuraukset. Yle artikkeli 9.11.2018. Viitattu 22.3.2024. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/09/vanhemman-stressilla-voi-olla-lapseen-elinikaiset-seuraukset-neuropsykologi-ole

Kommentoi