Tampere
26 May, Sunday
23° C

Proakatemian esseepankki

Onnellinen arki



Kirjoittanut: Johanna Rita - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
EXIT
Matias Mäenpää
Anssi Kiviranta
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Olen työskennellyt vuosia sitten paikassa, jossa paikan johtavat kohtelivat alaisiaan todella huonosti ja epätasa-arvoisesti. Tuo paikka on toiminut minulle esimerkkinä siitä lähtien; irtisanoutuessani sieltä vannoin itselleni, että jos minulla itselläni tulisi vielä joskus olemaan alaisia, en ikimaailmassa kohtelisi heitä samalla tavalla. Vaikka töissä vietettäisiin vain muutama tunti päivässä, ahdistava työilmapiiri vaikuttaa myös vapaa-aikaan, enkä minä todellakaan halua olla pilaamassa kenenkään elämää sillä tavoin.

Mutta mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen hyvästä työpaikasta, jossa kaikilla on kivaa? Onko se työpaikan pikkujoulut ja virkistyspäivät sekä vapaatoiveiden huomioon ottaminen? Kaikki nuo asiat ovat tärkeitä, mutta pikkujoulut ja virkistyspäivät eivät varsinaisesti liity itse työaikaan. Olemme Revenan sisällä puhuneet tänä syksynä paljon siitä, kuinka tehdä arjesta hauskempaa. Onko hauskuuden oltava ikään kuin irrallaan normaalista arjesta; onko sen oltava erillisinä, rentoina pajoina ja usean päivän mittaisina, tiimin yhteisinä lomareissuina? Vai voisiko maanantaista, tiistaista, keskiviikosta, torstaista ja perjantaina ainakin yrittää tehdä yhtä hyviä päiviä, kuin lauantaista ja sunnuntaistakin?

 

Luin Matias Mäenpään ja Anssi Kivirannan Exit-kirjan, johon oli kerätty 15 tarinaa yrityksistä, jotka olivat tehneet exitin. Monista hienoista yritystarinoista huolimatta kirja jäi minulle hieman etäiseksi, enkä oikein kokenut saavani siitä mitään kunnolla irti. Yhdestä kertomuksesta jäi kuitenkin mieleen työntekijöiden erityislaatuinen sitoutuminen – johtajien innostus oli onnistuttu tartuttamaan myös alaisiin, ja se näkyi suoraan heidän työskentelyssään. Loistava esimerkki tästä on mm. se, että kun toimitusjohtajan täytyi yllättäen mennä tapaninpäivänä toimistolle valmistelemaan tulevaan yrityskauppaan liittyvää due diligenceä, kuusi työntekijää tulivat auttamaan häntä ilman, että hän edes pyysi heitä (Kiviranta & Mäenpää, 137, 2019). Kyseessä oli kirjan toisen kirjoittajan, Matias Mäenpään tarina ajalta, kun hän toimi toimitusjohtajana Pappila Penkkala Goupissa. Hänen yrityksensä menestykseen tuntui vaikuttavan hyvin paljon nimenomaan se, että kaikki vetivät yhtä köyttä ja olivat ikään kuin samalla viivalla.

Samoihin aikoihin luin Helsingin Sanomista artikkelin Lena Nelskylästä, jonka elämänfilosofiana oli nauttia arjesta sen sijaan, että odottaisi kaikkien hauskojen asioiden tapahtuvan vain viikonloppuna (Helsingin Sanomat, 16.9.2021). ”Koska arkea kuitenkin on valtaosa elämästämme, niin siihenhän kannattaisi nimenomaan panostaa” (Nelskylä, Helsingin Sanomat, 16.9.2021)

Nelskylän sanat saivat minut oikeasti miettimään, kuinka itse pystyisin tekemään arkipäivistäni parempia. Entä kuinka voisin tulevaisuudessa olla sellainen pomo, jonka alaisia ei maanantaisin vituta tulla töihin? Kuinka sitouttaa työntekijät niin vahvasti, että he olisivat Matias Mäenpään alaisten tavoin valmiita auttamaan viikonpäivään katsomatta? Vaikka koenkin olleeni ahkera ja tunnollinen työntekijä aikaisemmissa työpaikoissani, en silti olisi todellakaan tullut yhteenkään noista työpaikoista vapaaehtoisesti joulunpyhinä. Olin työntekijä, en yrittäjä, ja yrittäjänä motivaatio on tyystin erilainen. Yrittäjänä olen huomannut olevani iloinen tullessani kipeäksi viikonloppuna arkipäivien sijasta, jotta minun ei ole tarvinnut ottaa sairaslomaa töistä. Yrittäjänä olen valmis tekemään töitä kelloon katsomatta, oli kyseessä sitten perjantai-ilta tai maanantaiaamu. Mutta vaikka olenkin osakas Herkkä Snacksissa, työskentelen silti toimitusjohtajan alaisuudessa – minullakin on siis pomo, jonka nakkihommia teen. Miksi se silti on kivaa? Miksi minua ei vituta maanantaisin, vaikka olen jo vuosia sitten ravintola-alasta tarpeeksi saaneena tehnyt päätöksen, etten enää koskaan astuisi teollisuuskeittiöön? Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, mikä on se syy, että olen osakkaana Herkkä Snacksissa, vaikka elintarvikeala ei todellakaan ole intohimoni.

Miksi minä pidän työskentelystäni Herkkä Snacksilla?

Syy on lopulta hyvin yksinkertainen; minä tykkään todella paljon ihmisistä, joiden kanssa teen töitä. Eniten työskentelen toimitusjohtajamme Eetun kanssa, ja se, että me olemme myös ystäviä, on todella iso tekijä siihen, miksi työnteko hänen kanssaan on hauskaa. Totta kai jokaisen naama ärsyttää joskus, mutta kun toisen ihmisen tuntee myös työpaikan ulkopuolelta, häntä on helpompi lukea ja ymmärtää hänen käytöstään. Meillä on muutakin puhuttavaa kuin Herkkä, ja se itsessään tekee työnteosta mielekkäämpää. Kun meillä on töiden lisäksi muutakin yhteistä, voimme puhua lounastauoilla, tukkureissuilla tai paistovuoroissa muustakin, kuin niistä iänikuisista linsseistä. Mökkipajoja ei järjestetä akatemialla turhaan – on huomattavasti vaikeampi työskennellä tuntemattomien ihmisten kanssa kuin sellaisten, jotka tunnet muualtakin kuin työpaikan kahvihuoneesta. On huojentavaa, että sinun ei tarvitse esittää mitään muuta, kuin olet. Vaikka päivät joskus venyvätkin, nauramme paljon ja jos vituttaa, olemme vittuuntuneita yhdessä.

Toinen syy, miksi olen mukana Herkässä, on se, että minä todella uskon meihin. Uskon siihen, että Herkkä Snacksin tunnettuus kasvaa vielä valtavasti, tuoteperheemme laajenee ja Herkkä Snacks on jonain päivänä kaikkien huulilla yhtä paljon, kuin vaikkapa Taffel ja Estrella. Vaikka joskus onkin kiire ja ongelmia kasaantuu, uskoni ei horju.

Kolmas, ja todella iso syy on se, että minuun luotetaan. Se taas saa minut yrittämään vielä enemmän, jotta olisin luottamuksen arvoinen. Vaikka olen hypännyt Herkkä Snacksin porukkaan myöhemmin kuin Eetu ja Janne, olen silti osa porukkaa ja koen, että minun mielipiteeni on tärkeä. Minun panostani arvostetaan ja minun sanoihini luotetaan. Minua myös ymmärretään; kun keväällä sanoin, että olin uupunut ja tarvitsisin hetken lomaa, se ei ollut ongelma.

Minä yksinkertaisesti tunnen kuuluvani Herkkä Snacksiin. Jos yksikin edellä mainitsemani asia puuttuisi – ihanat ihmiset, usko, luottamus ja ymmärrys – en luultavasti tekisi töitä Herkälle.

Kuinka saada muut pitämään työskentelystä Herkkä Snacksilla?

Se, että minä tykkään olla Herkällä töissä, ei tietenkään vielä riitä. Sama innostus olisi saatava siirrettyä myös Herkän työntekijöille. Linssien paistaminen ei todellakaan ole mitään kovin ruusuista puuhaa; keitinkorit ovat painavia, seisomatyö voi tuntua raskaalta siihen tottumattomalle ja joka ikisen työpäivän päätteeksi lemuat rasvalta.

Matias Mäenpää kuvailee arkeaan toimitusjohtajana näin: ”Kun toimitusjohtajakin oli alaisilleen helposti lähestyttävä ja laittoi itsensä likoon, lujitti se koko henkilöstön yhteenkuuluvuuden tunnetta.” (Kiviranta & Mäenpää, 133, 2019).

Olen täysin samaa mieltä Mäenpään kanssa. Jos toimitusjohtaja vain huutelee norsunluutornistaan, herättää se lähinnä ärsytystä. Me Herkällä emme pysty taatusti vielä pitkään aikaan irtautumaan linssinpaistosta ja jättämään sitä ainoastaan tuotantotyöntekijöiden vastuulle, mutta toivon, että tulemme vielä vuosienkin päästä viettämään keittiössä aikaa edes joskus. Mielestäni on elintärkeää, että johto tietää myös sen, kuinka alaisten päivät käytännössä kuluvat. Heidän haasteitaan ja toiveitaan on helpompi ymmärtää, kun käy säännöllisesti itsekin paistamassa linssejä. Matias Mäenpää kertoi myös, kuinka alaiset pääsivät ennen pitkää valitsemaan itse itselleen esihenkilön. Tällöin tiimillä oli myös vastuu siitä, kuinka hyvin he lähtisivät uutta johtajaansa tukemaan (Kiviranta & Mäenpää, 2019, 133).

Idea on mielestäni loistava. Tässä tiimi saa myös kokea sen, että heihin luotetaan, ja oman kokemukseni mukaan luottamus lisää motivaatiota. Ja kun motivaatio on kunnossa, työnteosta saa aivan uuden otteen.

Mielestäni Herkkä Snacksilla on kaikki edellytykset siihen, että arki meidän kanssamme olisi hauskaa. Vaikka Lena Nelskylästä tehty artikkeli painottikin enemmän yksilön omiin valintoihin, joilla tehdä arjesta parempaa, suosittelen jutun lukemista myös kaikille, jotka toimivat johtotehtävissä. Muutosten ei todellakaan tarvitse olla suuria, sillä pienetkin asiat voivat olla hyvin merkityksellisiä. Itseäni ainakin piristi kummasti se, että Eetu osti edellisen tuotannon aikana keittiön jääkaappiin valikoiman vichyjä, joita paistajat saivat vapaasti juoda. Niin pieni asia, joka toi niin hyvää mieltä! Eräs työntekijä taas toi yhtenä päivänä töihin karkkia ilman sen kummempaa syytä. Hyvän mielen saamiseksi ei myöskään aina tarvita rahaa; spontaanit kehut toiselle ja toisten onnistumisista iloitseminen ovat mielestäni avainasemassa siinä, kuinka hyvin työntekijät työtehtävissään viihtyvät. Tulevaisuutta varten olemme myös suunnitelleet tekevämme tuotantoa useammassa vuorossa, jotta raskaan työpäivän jälkeen energiaa jäisi muuhunkin. Tuotantoa tehdään tällä hetkellä aina muutama viikko kerrallaan parin kuukauden välein, ja haluamme tehdä kaikkemme sen eteen, että saisimme edellisen tuotannon työntekijät palaamaan meille aina uudelleen ja uudelleen. Hyvä palkkaus on varmasti monelle tärkeää, mutta se yksistään ei riitä – työstä on saatava muutakin mielihyvää, kuin raha.

 

Lähteet:

Kiviranta A. & Mäenpää M, 2019. Exit. Leap Investors Oy. EU.

Jokinen J. 2021. Taianomainen arki. Luettu 16.9.2021. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008223882.html

Kommentoi