Tampere
29 May, Wednesday
22° C

Proakatemian esseepankki

Onko lyhyempi työviikko avain onneen?



Kirjoittanut: Jenni Rupponen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Utopia for Realists
Rutger Bregman
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Muistan ehkä noin vajaa kymmenisen vuotta sitten, kun kiinnitin huomiotani otsikoihin, joissa puhuttiin 30-tuntisesta työviikosta. Kun nyt kirjoitin Googlen hakukenttään ”yle 30 tuntia työviikko”, aiheesta löytyi paljon tuoreempiakin artikkeleita.

 

Vuonna 2019 kirjoitetussa artikkelissa kerrotaan, että kuusituntista työvuoroa on esitetty useita kertoja 2000-luvun aikana. Suomessa kokeiltiin kuusituntista työvuoroa 90-luvun laman aikana vajaan kolmen vuoden ajan. Motiivina oli nostaa työllisyyttä ja jakaa työtä useammalle tekijälle. 8-tuntisista aukiolo- ja tuotantoajoista siirryttiin 12-tuntisiin aikoihin, jotka jaettiin kahteen kuuden tunnin vuoroon. Kuinka kävi? Tuottavuus nousi niin, että kuuden tunnin työpäivistä voitiin maksaa sama palkka kuin aiemmin 8-tuntisista päivistä. Työssä jaksaminen parani. Työpaikkoja oli tarjolla enemmän ja samaan aikaan työssäkäyvillä oli enemmän vapaa-aikaa. (Strömberg 2019.)

 

Kirjassaan Utopia for Realists (2016) Rutger Bregman kertoo työviikon lyhenemisen historiasta ja tulevaisuudesta sekä lyhyemmän työviikon eduista. 1870-luvulta 1980-luvulle vuosittaisten työtuntien määrä on laskenut merkittävästi. Esimerkiksi Alankomaissa työskenneltiin 1870-luvulla keskimäärin 3300 tuntia vuodessa. 1980-luvulle päästessä vuosittaisten työtuntien määrä oli sukeltanut 1600 tuntiin, eli yli puolittunut. Tämä trendi ei 80-luvun jälkeen ole kuitenkaan jatkunut, vaan työskentelemme jopa yhä enemmän. Lisäksi esimerkiksi brittiläisen tutkimuksen mukaan keskimääräinen työntekijä työskentelee älypuhelimensa vuoksi 460 lisätuntia vuodessa, mikä on siis noin kolmen viikon ajan! (Bregman 2016, 40–41.)

 

Suomessa 90-luvulla toteutettu kokeilu kuusituntisesta työpäivästä ei suinkaan ollut ensimmäinen. Yhdysvalloissa suuren laman aikana 1930-luvulla esimerkiksi Ford ja Kellogg kokeilivat lyhyempää työviikkoa. Tulokset olivat molempien tuottavuuteen nähden merkittävät. Jälleen lyhyemmän työviikon tekijöille pystyttiin maksamaan sama palkka, mikä aiemmasta pidemmästä työviikosta. Kellogg pystyi jopa palkkaamaan 300 uutta työntekijää ja onnettomuuksien määrä väheni jopa 41 %. Lyhyempi työviikko oli siis kyseisille yrittäjille vain hyvää bisnestä! Samaan aikaan työntekijöillä oli ensimmäistä kertaa aitoa vapaa-aikaa. Vanhemmilla oli aikaa lapsilleen, ihmiset saivat aikaa lukemiseen, puutarhan hoitoon sekä urheiluun. Yhteisölliset tilat kuten kirkot alkoivat täyttyä, kun ihmisillä oli enemmän aikaa toisilleen. (Bregman 2016, 41–43.)

 

Olen silloin tällöin pohtinut, miten lyhyemmän työviikon tekeminen vaikuttaa omassa arjessani. Lisäksi välillä työuupumuksesta toipuessani mietin, olenko koskaan valmis työskentelemään 40 tuntia viikossa jatkuvasti. Tähän syksyyn olen löytänyt itselleni miellyttävän työrytmin arkisin klo 9–16. Olen huomannut, miten paljon paremmin jaksan, vaikka työpäivä on vain sen seitsemän tuntia. Tämä antaa mukavasti myös hieman joustavuutta, jos on jokin asia mikä venyttää päivää jommastakummasta päästä. Vielä paremmin jaksan, mikäli teen vain neljä päivää lähityötä ihmisten kanssa ja viidennen päivän työskentelen kotona hieman lyhyemmän päivän kirjallisten hommien parissa.

 

Yksi oivallus lyhyemmän työviikon tehokkuudesta nousee myös Bregmanin (2016, 101–102) puheista liittyen perustuloon. Silloin, kun jokin asia ”on kortilla” – esimerkiksi raha tai aika – se saa ihmisen keskittymään vain välittömiin tarpeisiin tähän resurssiin liittyen. Tätä kutsutaan henkiseksi kapasiteetiksi tai kaistaksi (”mental bandwith”). Kun aikaa tai rahaa on vähän, sen ajatteluun hukkuu helposti ja se saa tekemään huonoja päätöksiä. Näkisin tämän vaikuttavan niin, että kun meillä on yleisesti elämässä aikaa tehdä meille tärkeitä asioita, se auttaa meitä myös työelämässä paitsi jaksamaan, myös tekemään viisaita ja tietoon perustuvia valintoja – eli olemaan tehokkaita.

 

Lyhyempi työviikko voidaan nähdä ratkaisuna myös useaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Työskennellessämme vähemmän, olemme tyytyväisempiä. Tutkimusten mukaan hiilidioksidipäästöt vähenevät maissa, joissa työviikko on lyhyempi. Työskennellessämme vähemmän sijoitamme enemmän vapaa-aikaamme kuin tavaran kuluttamiseen. Lyhyt työaika vähentää onnettomuuksien riskiä – Bergmanin mukaan ylityöt ovat tappavia. Voimme myös taklata työttömyyttä jakamalla työtä useammalle henkilölle. Lyhyempi työviikko on myös mahdollisuus lisätä tasa-arvoa. Miesten työskennellessä vähemmän, on heillä aikaa osallistua myös kodinhoitoon ja naisten tehdä siten enemmän myös palkallista työtä. Yhä vanhemmat ihmiset voivat työskennellä halutessaan, mikäli lyhyempi työviikko on mahdollinen – tämä tulee meille vastaan, kun suuret ikäluokat ikääntyvät ja syntyvyys laskee. Lyhyempi työviikko tarjoaa myös työkaluja kasvavien tuloerojen ehkäisemiseen ja taloudellisen tasa-arvon lisäämiseen. (Bregman 2016, 44–47.)

 

Tämä kaikki saa lyhyemmän työviikon kuulostamaan omaan korvaani melko kestävältä toiminnalta. Yleinen lyhyt työviikko ei toki ole jotain, mikä tapahtuisi tuosta noin vain, vaan se tarvitsee tuekseen sopimuksia ja rakenteita – esimerkiksi universaalin perustulon, jonka hyödyistä voi lukea lisää Bergmanin teoksesta. Itse aion kuitenkin jatkossa pitää edelleen kiinni kohtuullisista työajoista – myös yrittäjänä.

 

 

LÄHTEET

Bregman, R. 2016. Utopia For Realists. The Case for a Universal Basic Income, Open Borders and a 15-hour workweek. Amsterdam: The Correspondent.

Strömberg, J. 2019. Kuusituntista työpäivää kokeiltiin Suomessa jo 1990-luvulla ja kaikki tuntuivat hyötyvän siitä – miten ihmeessä kokeilu ei jatkunut tähän päivään? Artikkeli YLE Uutiset -verkkosivulla. Luettu 12.10.2022. https://yle.fi/uutiset/3-10933517

Kommentoi