Tampere
29 May, Wednesday
12° C

Proakatemian esseepankki

Myynnin oppimissopimus



Kirjoittanut: Sini-Maaria Aho - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Omien kokemuksien vaikutus nykyhetkeen

 

Olen tehnyt myyntiä ensimmäisiä kertoja jo 12 vuotiaana kesätöissä, mutta ensimmäiset kokemukset ovat enemmän olleet asiakaspalvelua. Kunnolla perehtyminen myyntiin alkoi toisella asteella kauppiksessa 6 vuotta sitten.

 

Eniten omia myyntitapoja on muokannut kokemukset työelämästä. Olen tehnyt pääasiassa f2f myyntiä myymälöissä, joten varmin myynti tapahtuu tänä päivänäkin kasvotusten asiakkaiden kanssa varmasti ihan siksikin, että siitä on eniten kokemusta. Multa löytyy luontainen kiinnostus ja uteliaisuus perehtyä tuotteisiin/palveluihin joita olen myymässä. Niiden kautta tuotetietoisuus ja varmuus myyntivalteista on vahvuutena myynnissä. Olen tehnyt paljon enemmän asiakaspalvelutyötä ja kassamyyntiä kuin varsinaista myyntiä minkä vuoksi kasvotusten myydessä nykypäivänä koen varmuutta tuotteiden esittelyssä ja asiakkaan kysymyksiin vastatessa, mutta kaupan päättäminen vaatii vielä harjoitusta.

 

Olen työelämässä tehnyt myös puhelinmyyntiä sekä kuluttajille että yrityksille. En ole saanut missään vaiheessa perehdytystä tai myynninkoulutusta puhelimessa myyntiin ja siksi se on aina ollut tosi epävarmaa ja pelottavaakin. Työelämässä asiakasyrityksille puhelimessa myynti oli jonkin verran helpompaa myydessäni pt-palveluita, koska silloin palvelu oli todella selkeä ja sen myyminen tyky- ja tyhy tarkoitukseen helpotti asiakkaalle myymistä, sillä myin niin sanotusti hyvään tarkoitukseen ja tarpeeseen.

 

Uskon kuitenkin että suurin vaikeus tämän hetken myynnissä puhelimitse tulee siitä että olen joutunut tekemään puhelinmyyntiä ilman perehdytystä suoraan syvään päätyyn hyppäämällä. Siitä jäänyt epäonnistumisen pelkoja sillä suurin osa puhelinmyynnistä on ollut vain epäonnistumisia ja vaikeita kokemuksia. Tämä näkyy edelleen omissa asenteissa ja rohkeuden puutteessa tehdä puhelinmyyntiä, pelko ja oletus epäonnistumisesta on vahvempi kuin usko onnistumiseeni.

 

En ole koskaan tykännyt puhua puhelimessa, nuorempana ihan pelkästään mummolle soittamista välttelin viimeiseen asti eikä lääkärille soittaminen nykyäänkään mieluisaa ole. Meillä on myös perheessä ja koko suvussa paljon samaa, meistä ei oikeastaan kukaan ole kovin puhelias ja luontainen puhelimessa puhuja. Varmasti lapsuudesta asti, kun olen tottunut näkemään omien vanhempien epävarmaa ja vähäistä puhelimessa puhumista olen omaksunut niitä ominaisuuksia myös itseeni. Meidän suvussa ei myöskään myyntityö ole ollut kovin vahvasti läsnä, joten en ole tottunut käymään keskusteluita tai seuraamaan sivusta myyntikokemuksia.

 

Myös ujo ja hiljainen luonne on vaikuttanut paljon rohkeudenpuutteeseen puhelimessa puhumista kohtaan. Olen kuitenkin saanut viimevuosina hirveästi lisää rohkeutta ja myös luottoa omiin puhetaitoihin menemällä tilanteisiin joissa olen puhunut yleisön edessä tai soittamalla kaikenlaisia puheluita eri asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Harjoitus ja toistot ovat siis tuoneet varmuutta ja olen huomannut kehitystä myös puhelinmyynnissä näiden asioiden kehittyessä. Edelleen puhelinmyynti jännittää, mutta nykyään luurin nostaminen luonnistuu paljon paremmin eikä se tunnu ylitsepääsemättömältä.

 

Tulevaisuuden myynti-minä

Yritysmyyntiä tehdessä, niin kasvotusten kuin puhelimessakin huomaan usein ajattelevani, että häiritsen kesken työpäivää toista ihmistä. Tästä syystä asiakkaan kontaktimainen tuntuu usein haastavalta. Pyrin oppimaan muuttamaan omaa asennetta niin, etten ajattele häiritseväni toista ihmistä vaan ennemminkin luomaan työpäivä keskelle mukavan hetken tarjoamani tuotteen/palvelun myynnin ohessa.

 

Kehityskohteita mulla myynnissä on eniten kaupan päättämisessä ja sen harjoitteluun haluan tulevilla myyntipäivillä ja muissakin tulevissa myyntitilanteissa panostaa. Haastan itseäni menemällä epämukavuusalueelle ja ennen kaikkea vain tekemällä myyntiä, sillä uskon että tämänhetkiset suurimmat haasteet ovat harjoituksen, toistojen ja kokemuksen puutetta.

 

Koen myös oppivani paljon epäonnistumisista ja pyrin kääntämään asennettani epäonnistumisia kohtaan niin, että niistä oppii enemmän kuin lamaantuu. Toivon saavani myös hyviä onnistumisen kokemuksia myynnistä joiden avulla tulen varmemmaksi myyjäksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi