Tampere
26 May, Sunday
18° C

Proakatemian esseepankki

Must on tullu, (vähän) urheiluhullu!



Kirjoittanut: Jeena Kantosalo - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen viimeisen kolmen vuoden aikana innostunut seuraamaan urheilua, vaikka ennen urheilun katsominen oli minulle suoraan sanoen jopa vastenmielistä. Olen kuitenkin alkanut ymmärtämään urheilun hienoutta, ja sitä miten se yhdistää ihmisiä sekä herättää tunteita. On mielestäni mielenkiintoista, kuinka paljon urheilu ja yritysmaailma sisältävät samanlaisia aiheita, sekä kuinka paljon yrittäjät voivatkaan urheilusta saada hyödyllisiä oppeja.

 

Pettymysten käsittely

 

Monissa urheilulajeissa kilpaillaan joukkueena ja tiimien välinen tunnelma välittyy usein myös tv-ruudun välityksellä kotikatsomoihin. Esimerkiksi tällä hetkellä käynnissä olevissa jalkapallon MM-kisoissa on nähtävillä maiden joukkueissa niin suuria tunteita, että niitä voi olla vaikea käsittää. Tiimit tekevät kaikkensa toimiakseen parhain mahdollisin tavoin, ja saavuttaakseen parhaan mahdollisen tuloksen. Joukkueiden hetkissä on näkynyt niin niitä käsittämättömiä ilon ja onnistumisen tunteita, kuin sydäntä riipiviä pettymyksiä ja epäonnistumista. Urheilijat joutuvat siis hyvin usein käsittelemään myös negatiivisa tunteita esim. hävityn ottelun jälkeen. Urheilupsykologian asiantuntijat ovatkin kertoneet, että urheilijoiden tulisi aikaisesta vaiheesta alkaen harjoitella, miten pettymyksen tunteita käsitellään (Mielen ihmeet, 2017).

 

Myös yrittäjänä pettymyksiä ja hankalia aikoja tulee väistämättä. Moni unelmoi omasta yrityksestä mutta pelko epäonnistumisesta estää unelman toteutumisen (Mennala, 2020). Olisi kamalaa jättää toteuttamatta jokin suuri unelma epäonnistumisen pelon vuoksi. Mielestäni pitää uskaltaa epäonnistua ja ottaa se vastaan niin urheilussa kuin yrittäjyydessä. Epäonnistumalla voi oppia, todeta että jokin asia ei toimi tai saada ideoita jatkoa varten (Mennala, 2020) Vaikka tunne onkin niin järkyttävän voimakas pettymyksen jälkeen, pitää yrittää pitää pää pystyssä ja jatkaa eteenpäin, sekä ottaa kokemus eritäin merkittävänä oppimisen mahdollisuutena.

 

Tiimityöskentely

 

Tiimityöskentelyn merkitys näkyy myös monissa eri urheilulajeissa. Hyvänä esimerkkinä toimii mielestäni F1 maailma, jossa tallit ja siellä toimivat tiimit kilpailevat toisiaan vastaan. Tällä kaudella on nähty malli esimerkki siitä, miten huonosti yhteen pelaava tiimi voi koitua kohtaloksi. Tallimestaruuden sijoilla 1 & 2 olleet RedBull racing sekä Scuderia Ferrari näyttivät tällä kaudella todellisen tiimityöskentelyn merkityksen. Siinä missä RedBull tiiminä onnistui kerta toisensa jälkeen, Ferrari onnistu mokailemaan mitä ihmeellisimmissä asioissa. Milloin varikolla ei ollut oikeita renkaita, ja milloin tiimin tiedon kulku ei vaan kerta kaikkiaan onnistunut ollenkaan. Kunnon kommunikaatiolla ja yhteen hiileen puhaltamisella monista näistä tilanteista olisi selvitty ilman suurempia kommelluksia.

 

Täällä akatemialla olemme opiskelemassa tiimiyrittäjyyttä ja tiimityöskentely on siis meillä mukana jokapäiväisessä arjessa. Tiimityöskentely ei aina ole niin yksinkertaista, sillä kun monet ihmiset laitetaan työskentelemään yhdessä, syntyy väärinkäsityksiä, konflikteja sekä eriäviä mielipiteitä. Kuitenkin näistä olisi jotenkin päästävä eteenpäin, ja kohdata asiat avoimesti sellaisinaan eli asioina, jotta samoihin hankaluuksiin ei tarvitse montaa kertaa kompastua. Esim. tuossa Ferrarin tapauksessa samat ongelmat toistuivat useampaan otteeseen, joten uskon että tapahtuneita ongelmia ei tiimin kanssa käsitelty kovinkaan onnistuneesti.

 

Sitoutuminen

 

Ammattiurheilijalta vaaditaan paljon kurinalaisuutta ja sitoutumista siihen mitä tekee. Esimerkiksi ammattitason vapaaottelijat ottelevat usein vain muutamia otteluita vuodessa, mutta elävät silti kurinalaisesti treeniohjelmiaan noudattaen ympäri vuoden voittaakseen seuraavan ottelun. Kun tavoite on niinkin korkea, kuin esimerkiksi vapaaottelun mestaruus vyö, on intohimo tekemiseen oltava kohdillaan. Tämä pätee mielestäni hyvin myös yritysmaailmaan. Uskon, että yrittäjänä sinun tulee todella tuntea intohimoa tekemääsi liiketoimintaa kohtaan, jotta voit saavuttaa parhaat mahdolliset tulokset. Suunnitelmallisuutta ja sitoutumista täytyy lähtökohtaisesti olla tekemisessä, jotta tavoitteisiin on edes mahdollista päästä. Intohimo ja todellinen usko omaan ideaan tuleekin usein puheeksi myös menestysyrittäjien suusta.

 

Pohdinta

 

Tämä essee oli vain hetkellinen päähänpisto aiheesta, josta voisin kirjoittaa, ilman sen kummempaa suunnittelua. Kokeilin kirjoituksen flow-tilassa tehdä esseen minulle jopa hieman oudosta aiheesta. Huomasin kuitenkin tekstiä kirjoittaessa, että aihe on itseasiassa hyvin mielenkiintoinen ja voisin tästä paremmalla ajalla kirjoittaa pidemmän ja enemmän aiheeseen lähteiden kera syventyvän esseen.

 

Lähteet:

Mennala, H. 2020. Yrittäjän onnistuminen syntyy usein epäonnistumisten kautta. Viitattu 8.12.2022. https://esignals.fi/kategoria/yrittajyys/yrittajan-onnistuminen-syntyy-usein-epaonnistumisten-kautta/#4178f0fe

Mielen ihmeet. 2017. Pettyminen voi olla hyödyllistä. Viitattu 8.12.2022. https://mielenihmeet.fi/pettyminen-voi-olla-hyodyllista/

 

 

 

Kommentoi