Tampere
23 May, Thursday
13° C

Proakatemian esseepankki

Motivaatio hukassa, hetkellisesti



Kirjoittanut: Sami Sipari - tiimistä Hurmos.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Valonöörit, sisäisen motivaation käsikirja
Martela, Frank
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Motivaatio hukassa, hetkellisesti

 

Syksyllä, kun toisen vuoden opinnot alkoivat Proakatemialla, olin valmis jättämään leikin kesken ja siirtymään takaisin tuttuun ja turvalliseen työelämään. Haluan pohdiskella ja jakaa nyt, miten onnistuin kääntämään oman motivaation äärimmäisestä paskasta, innostukseen tulevaisuudesta.

Motivaation puute lähti edellisessä esseessäni kirjoittamasta Pati Finlandin epäonnistumisesta. Kun on vuosia haaveillut jostain, miettinyt ja kehittänyt ideaa päässään ja lähtenyt työstämään sitä kuin unelmien täyttymys mindsetillä ja homma kaatuukin useamman kuukauden sitoutuneen työskentelyn jälkeen, niin fiilis on paska. Olin masentunut ja surullinen useamman viikon, ehkä jopa kuukauden ajan. Ajattelin että ei helvettiläinen sentään. Ei tämä ole mun juttu. Lopetan leikin kesken ja palaan takaisin entisiin töihin.

Kesän aikana Team Hurmos osk. oli täysin lässähtänyt ja sen entinen ”haippi” oli kadonnut. Tiimi laittoi korkeintaan pari viestiä koko kesän aikana ja sovittu tiimin tapaaminenkin kuivui kasaan (suurimmaksi osaksi minun vuokseni). Ei huvittanut järjestää tapahtumaa, kun oli mahdollisuus ”hyvin perustein” myös peruuttaa se. Entinen loistelias opiskelupaikka Tampereen keskustassa oli muuttunut Tampereen ammattikorkeakoulun tiloihin. Tulevaisuus näytti ja tuntui siltä, että istuskellaan pulpetin ääressä muutama vuosi, että saadaan sitten joku tradenomin todistus käteen.

 

Aloin pohtia motivaatiota ja ymmärsin erilaisten motivaattorien merkityksen. Sisäinen motivaationi tehdä asioita oli muuttunut ulkoiseksi muiden toiveita ja odotuksia myötäileväksi yrittämiseksi. Jos sisäinen motivaatio perustuu yksilön sisäisiin haluihin, arvoihin ja omiin tavoitteisiin, se tarkoittaa, että henkilö tekee asioita omasta tahdostaan ja nauttii niistä, ilman merkittäviä palkkioita tai pakottavia tekijöitä. Sisäisesti motivoitunut henkilö tekee jotain siksi, että hän kokee sen itselleen merkitykselliseksi, mielenkiintoiseksi tai palkitsevaksi. Sisäinen motivaatio ohjaa yksilön toimintaa pitkäaikaisesti ja auttaa saavuttamaan henkilökohtaiset tavoitteet. Silloin asioita toteutetaan sydämestä ja niiden tekeminen ja valmiiksi saaminen tuottaa tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

Ulkoinen motivaatio sen sijaan viittaa tilanteisiin, jossa henkilö motivoituu tekemään jotakin ulkopuolisten tekijöiden, kuten palkan, rangaistusten välttämisen, hyväksynnän tai muiden ulkoisen vaikutteiden vuoksi. Tällöin siis teet asioita ei niinkään siksi, että olisit asiasta kiinnostunut tai innostunut vaan saadaksesi jonkin hyödyn tai välttääksesi suuremman haitan. Esimerkiksi jos suoritat tehtäväsi työpaikalla vain palkan vuoksi etkä nauti itse työstä, on motivaatio ulkoista motivaatiota. Ulkoinen voi olla tehokas tapa saada itsensä suorittamaan tehtäviä tietyissä tilanteissa, mutta johtaa helposti siihen, että menetät kiinnostuksen ja innostuksen koko asiaa kohtaan, joka johtaa lopulta työpanoksen ja tuottavuuden laskuun. ”Työ on nälän aiheuttamaa pakko-oireilua” -Sipari Sami

Frank Martela antaa tästä mahtavan esimerkin. Martela kuvaa perheen 12-vuotiasta lasta, joka kesän koittaessa isänsä innostamana hurahtaa ruohonleikkuuseen. Hän leikkaa innostuneena (sisäisesti motivoituneena) ja vanhemmat ovat asiasta hyvin mielissään. Tietenkin vanhemmat haluavat tukea tätä toimintaa ja lupaavat maksaa pojalle palkkaakin: ansaitseminen on tärkeää ja hyvää kokemusta tulevaisuuden työelämää varten. Näin vanhemmat aktivoivat ulkoisen motivaation mekanismin sisäisen vierelle. Mitä tapahtuu, jos palkanmaksu myöhemmin pysähtyy? Lapsi on oppinut leikkaamaan ruohon rahaa vastaan eikä todennäköisesti enää lähde hikoilemaan, ellei saa siitä enää korvausta, eli palkkaa. Lapsi on myös oppinut miten tehdä työ mahdollisimman ripeästi ja pienimmällä vaivalla. Saman rahan saa joka tapauksessa. Todennäköisesti työn laatu on kärsinyt ja tulevaisuuden toivon sisäinen motivaatio on hiipunut.

 

”Motiivit kumpuavat arvoistamme – mitä pidämme tärkeänä elämässämme? Mitä haluamme saavuttaa? Elämämme mahtuu sekä pienempiä motiiveja, jotka säväyttävät arkeamme, että suurempia motiiveja, jotka antavat suunnan – elämämme ja merkityksen koko olemassaolollemme.”

Lukuvuoden ensimmäiset viikot, tai ehkä jopa ensimmäisen kuukauden olin hämilläni ja mitkä ovat minun tavoitteeni? Lähdin ratkomaan motivaation puutetta kysymyksellä: mitä minä haluan tehdä ja mitä haluan saavuttaa seuraavan muutaman vuoden aikana?

  1. Haluanko palata entiseen, eli mennä tuttuun ja turvalliseen työhön? – En halua! Lähdin tälle polulle, että oppisin yrittämisestä, saisin kehittää omaa osaamistani ja kasvattaa kannattavaa liiketoimintaa.
  2. Haluanko masistella Proakatemian nurkissa ja tehdä jotain pieniä prokkiksia, että opiskelun vaatimukset juuri ja juuri täyttyisivät? No ei helkkarissa. Nämä vuodet olisivat hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa, jos en saisi mitään käytännön oppia ja kokemusta.

Lähdin luomaan itselleni tavoitteita mitä haluan saavuttaa heti:

  1. Aikuiskoulutustuki päättyy omalta osaltani 1.12.2023 ja haluan edelleen tienata palkkaa. Tämä on ensimmäinen motivaattori, mitä itselleni loin. Tavoittelen ja kehittelen itselleni projekteja mistä tulen tienaamaan 1300 € kuukaudessa, alkaen 1.1.2024.
  2. Haluan johtotehtäviin ja olla yrityksen johdossa! Eli joko haen Hurmoksen business leaderiksi tai perustan osakeyhtiön. Haluan olla vastuussa yrityksen toiminnasta ja maksaa palkkaa työntekijöille.
  3. Haluan kehittää liiketoiminnan, missä pystyn jatkamaan opiskeluiden jälkeen ja mieluiten työllistää mahtavia kollegoita Hurmos ajalta.
  4. Haluan olla mukana toiminnassa, joka nostaa Proakatemian standardit uudelle tasolle. Keväällä epäonnistunut Pati Finland Oy ehkä meni perseelleen, mutta haave siitä, että kehittäisin Proakatemian aikana satojen tuhansien – ellei jopa miljoonan liikevaihdon – ei kuollut. Miksi en haluaisi saavuttaa sitä? Tietysti haluan.

 

Motivaation muutos ei tapahtunut heti. En edes onnistunut siinä yksin ja kaiken yllä olevan pohdinnan lomassa mahtavat kollegani Vili, Jesse ja Veeti olivat innostuneita minun korkealle tähtäävistä projekti ideoistani. He jakoivat omaa intoaan ja visioitaan, ja päädyimme yhdessä ostamaan OneStop Finlandin. Tulevaisuus on vielä mysteeri, mutta onneksi haaveet ja motivaatio ovat jälleen oikeilla raiteilla. Piittaamatta paskaakaan kirjassa kerrotaan, kuinka sinä et ole erityinen vaan todennäköisesti täysin keskiarvon jantteri, mutta silti juuri sinun elämäsi on niin epätodennäköistä, että olisi tyhmää elää se tehden vain minimin. Elä, koe, epäonnistu ja onnistu.

 

Lähteet:

Martela F. 2015. Valonöörit: Sisäisen motivaation käsikirja. Gummerus Kustannus Oy, Helsinki.

https://www.motivaatiota.fi/mika-motivaatio/ Viitattu 26.10.2023.

Chat GPT. Tekstistä noin 10 % tuotettu Chat GPT avulla.

https://www.terveysverkko.fi/tietopankki/terveysliikunta/motivaatio/ Viitattu 27.10.2023.

Manson, M. 2016. Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan. Atena Kustannus Oy.

https://mielenmahdollisuudet.fi/mihin-tyomotivaatio-perustuu-osa-1/ Viitattu 29.10.2023.

Kommentoi