Tampere
29 May, Wednesday
24° C

Proakatemian esseepankki

Mitä opin harjoittelusta nuorisopsykiatrialla?



Kirjoittanut: Iina Klemi - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kirjoitin kevään fysioterapiaharjoittelustani Taysin nuorisopsykiatrialla raportin, jota ei julkaistu esseepankissa sen henkilökohtaisuuden sekä salassapitovelvollisuuden vuoksi, mutta päädyin julkaisemaan raportista muokattuna osion, jossa kerron harjoittelussa oppimistani asioista. Harjoittelupaikkana Tays nuorisopsykiatrian poliklinikka sekä osastot on ainutlaatuinen, ja poikkeaa hyvin paljon muista harjoittelupaikoista. Nuorisopsykiatrian potilaat ovat 12–18-vuotiaita nuoria, joilla on jokin mielenterveyden diagnoosi/diagnooseja ja joita ei pystytä perusterveydenhuollossa hoitamaan. Fysioterapia nuorisopsykiatrialla on psykofyysistä fysioterapiaa ja fysioterapeutti on mukana potilaiden hoidossa tehden fysioterapia-arvioita sekä osana moniammatillisissa tiimeissä.

Harjoittelussani pääsin näkemään hyvin paljon erilaisia nuoria. Vaikka useimmilla nuorisopsykiatrian potilailla on melko samansuuntaisia diagnooseja ja haasteita, ovat kaikki kuitenkin omalla tavallaan haastavia. Potilaiden haasteita on joskus vaikea nähdä ulos päin, tai joskus ulos päin muille näkyvä selkeä haaste ei myöskään välttämättä ole potilaan itsensä mielestä ongelma ollenkaan. Psykofyysisessä fysioterapiassa tärkeää on havainnoida potilaan sen hetkistä vointia ja vireystilaa, mutta myös kartoittaa arjessa olevia haasteita esimerkiksi ahdistuneisuutta, paniikkikohtauksia, takaumia, syömisen ongelmia ja sosiaalisten tilanteiden haasteita. Olen saanut huomata, että nuoret eivät kerro oma-aloitteisesti näistä paljoa. Alkuhaastattelu menee usein fysioterapeutin yksinpuheluksi ja kyselemiseksi. Yleensä tarkoilla kysymyksillä ja hieman ehkä jopa arvailemalla vähien rivien välistä saadaan vastauksia nuoren kokemiin haasteisiin, joita voitaisiin lähteä fysioterapiassa työstämään. Nuoren haasteita pystyy havainnoimaan myös elekielestä ja yleisestä olemuksesta, mutta kuten mainitsin, aina se ei kerro voinnista.

Nuorisopsykiatrian potilaiden fysioterapiassa yksi tärkeimmistä asioista on olla läsnä tilanteessa ja kuunnella tarkoin, mitä nuorella on sillä hetkellä mielen päällä. Tärkeää on havainnoida ja aistia potilaan vastaanottavaisuutta ja vireystilaa tässä hetkessä. Jos potilas on yksinkertaisesti liian väsynyt, energiavajeessa tai liian ahdistunut, fysioterapian työskentelystä ei ole hyötyä. Yllättävää olikin se, että monille nuorille käytiin kesken vastaanottokäynnin hakemassa välipalakeksi tai mehua, jotta heidän energiatasoaan saatiin hieman nostettua ja fysioterapiaa jatkettua. Joskus puolestaan tehtiin ennen syvempää keskustelua jokin rauhoittumisharjoitus tai liikeharjoitus, jos potilas oli kovin jännittynyt ja ahdistunut.

Olennaista vakavasti sairaiden potilaiden kanssa työskentelyssä on sensitiivisyys. Koskaan ei voi tietää mihin nuori tarttuu puheessa, ja siksi on oltava erityisen sensitiivinen. Hyvä esimerkki eräästä syömishäiriöpotilaasta, jolle fysioterapiakäynnistä jäi mieleen vain kalorimäärä, jonka ihminen tarvitsee levossa ollessaan elintoimintojen ylläpitämiseen (sekin määrä kuulosti isolta hänestä). Sanojen merkitys on siis valtava ja siihen tulee kiinnittää huomiota. Tämä osaltaan nosti minulla kynnystä tarttua omatoimisesti fysioterapiatilanteisiin, koska pelkäsin jatkuvasti sanovani tai tekeväni jotain väärää. Tuntui, että vaikka kuinka yritin suunnitella etukäteen, miten ja mitä voisin sanoa, oli niissä aina parannettavaa sensitiivisyyden suhteen. Omien vuorovaikutustaitojen arviointia ja epäilemistä tulikin harrastettua harjoittelun aikana paljon. Yhtenä tavoitteenani oli rakentaa luottamusta ja löytää potilaan motivaatiota psykofyysiseen fysioterapiaan. Tämä tuntui erittäin haastavalta, koska keskusteleminen oli niin vaikeaa vähäsanaisten nuorten kanssa. Positiivisena puolena huomasin, että potilaat kuitenkin luottivat opiskelijaan sen verran, että sain olla mukana kaikkien potilaiden fysioterapiassa. Potilaat, joiden kanssa itse keskustelin ja tein harjoituksia rohkeasti kokeilivat kaikkia ehdottamiani harjoituksia. Osaltaan uskallus tehdä harjoitteita vieraan ihmisen kanssa on jo osoitus luottamuksesta, joten jossain määrin tässä tavoitteessa onnistuinkin.

Vireystilan säätely on yksi eniten pinnalla olevista teemoista Taysin nuorisopsykiatrian psykofyysisessä fysioterapiassa. Yksi tavoitteistani olikin, että osaan kertoa vireystilan säätelystä ja ohjata siihen liittyviä harjoitteita nuorelle. Pääsin tekemään tätä enimmäkseen rentoutusryhmiä ohjatessa. Ennen rentoutusharjoituksen alkua kerroin nuorille, että vireystila tarkoittaa kehon ja mielen tilaa, sitä kuinka valmiina elimistö on reagoimaan ärsykkeisiin ja liikkumaan (Hietakangas, 2019) ja että siihen pystyy itse vaikuttamaan esimerkiksi hengityksen, ajatusten ja liikkeen avulla (Nyyti Ry, n.d). Kerroin yli- ja alivireyden merkeistä, joita voi tunnistaa itsestään esimerkiksi sykkeen, hengityksen ja kehon tuntemusten kautta. Puhuin myös siitä, että vireystilan säätelyn oppiminen vaatii harjoittelua ja sopivimmat keinot itselleen löytää vain kokeilemalla. (Nyyti Ry, n.d.) Nuorille oli hyvä myös korostaa sitä, että rentoutusharjoituksessa ei aina onnistu ja se on ihan normaalia, päivästä ja hetkestä riippuvaista. Opin harjoituksia ohjatessa, että nuoret tarvitsevat hyvin selkeät raamit harjoituksen kulkuun, jotta he voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Ennen harjoitusta tuli kertoa mitä tehdään, kuinka kauan ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Rentoutusharjoituksissa vaikeinta oli lopetus ja herättelyvaihe. Aluksi herättelin liian nopeasti, mutta pikkuhiljaa opin tekemään sen lempeämmin.

Toinen fysioterapian sisältöön liittyvistä aiheista, josta halusin oppia, oli nuoren kehonkuvan kartoittaminen. Koska suurin osa potilaista kävi fysioterapiassa ainoastaan arviossa, ei mihinkään asioihin voitu mennä kovin syvälle. Kehonkuva-asiat usein ulottuvat todella syvälle ja pitkälle ihmisen taustoihin. Tämän takia kehonkuvan kartoittaminen jäi melko pinnalliseksi useimpien kohdalla. Selvää oli kuitenkin lähes kaikkien kohdalla, että kehonkuva oli hyvin negatiivinen ja vääristynyt. Kehonkuva tuli ilmi melko selvästi, kun keskusteltiin siitä, miten oman kehonsa kokee ja millainen haluaisi olla. Joskus auttoi myös vertaaminen muihin ihmisiin, kuten kysymys: ”Mitä sellaista muissa ihmisissä on, mitä haluaisit itsellesi?”. Tähän kysymykseen vastaus oli usein jotakin muuta, kuin ulkonäköön liittyvää. Sitä kautta saatiin nuorta oivallutettua siihen, että hänessäkin on näitä piirteitä, joita muissa arvostaa, joten miksi hän ei opettelisi arvostamaan myös itseään. Kehoarvostus ja itsemyötätunto ovat myönteisen kehonkuvan muodostumisen kulmakiviä (Burychka, D., Miragall, M., & Baños, R. M. 2021), joten niitä pyritään psykofyysisessä fysioterapiassa tuomaan potilaan ajatuksiin ja pikkuhiljaa alkaa vahvistamaan niitä.

Yhden potilaan kanssa ehdimme nähdä useamman kerran, ja hänen kanssaan teimme kehonkuvan kartoittamiseen muutamia harjoituksia. Teimme naruharjoituksen, jossa nuori sai arvioida omaa kokoansa ja sen jälkeen hänelle näytettiin todellinen kokonsa. Tätä harjoitusta käytimme parille muullekin nuorelle, ja kaikkien kohdalla tulos oli suurin piirtein sama; he arvoivat itsensä huomattavasti isommiksi, mitä olivat. Syömishäiriöajatukset olivat myös kaikilla lopulta sitä mieltä, että vaikka todellinen koko oli paljon pienempi, olisi se voinut olla vielä pienempi heidän mielestään. Muita harjoituksia, joita teimme kehonkuvan kartoittamiseksi, olivat kuvaharjoitus, jossa nuori sai kuvista näyttää, millaiseksi kokee itsensä ja millainen haluaisi olla sekä liikeharjoitus, jossa koetettiin tunnistaa kehon rajoja ja tunteita kehossa.

Kaiken kaikkiaan oppimiskokemuksena harjoittelu oli antoisa niin ammatillisen kuin ihmisenä kasvun näkökulmasta. Se antoi työkaluja ja uskallusta kohdata nuoria ja vakavasti sairaita potilaita sekä opetti ennen kaikkea itsestäni paljon. Opin tunnistamaan, minkälaisia tunnereaktioita potilaat saavat minussa aikaan ja miten voin sanoittaa niitä myös potilaalle. Psykofyysinen fysioterapia on edelleen kiinnostava suuntaus, jota mahdollisesti voisin opiskella lisää. Psykofyysistä näkökulmaa joka tapauksessa haluan käyttää omassa työssäni fysioterapeuttina tulevaisuudessa, työskentelin sitten tuki- ja liikuntaelinsairauksien tai mielenterveyspotilaiden kanssa.

Lähteet:

Burychka, D., Miragall, M., & Baños, R. M. 2021. Towards a Comprehensive Understanding of Body Image: Integrating Positive Body Image, Embodiment and Self-Compassion.

Hietakangas, A. 2019. Millainen on sinun stressinsietoikkunasi? Aivojen käyttöopas vireystilan hallintaan. Blogiteksti. Finla Työterveys. Julkaistu 25.2.2019. luettu 4.5.2023. https://finla.fi/blogi/millainen-on-sinun-stressinsietoikkunasi-aivojen-kayttoopas-vireystilan-hallintaan/

Miten säädellä omaa vireystilaa? n.d. Nyyti Ry. Luettu 4.5.2023. https://www.nyyti.fi/hankkeet/takaisin-opintoihin-hanke-2019-2021/opintoihin-palaajan-paketti/vireystilan-ja-tunteiden-saately/miten-saadella-omaa-vireystilaa/

Kommentoi