Tampere
19 May, Sunday
15° C

Proakatemian esseepankki

MITÄ EROA ON NÄYTTELIJÄLLÄ JA ASIAKKAALLA? 



Kirjoittanut: Jetro Sukkela - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Vastauksia kysymykseen on vähän, kun on kyse ohjaavasta työstä. Opiskelen sosionomiaa ja luin jostain, että sosionomia on kutsuttu joskus sosiaaliohjaajaksi, joka on nykyäänkin yksi työnimike. Sosionomin työ on paljon asiakkaiden ohjaamista löytämään omat voimavaransa. Teen opinnäytetyökseni toiminnallisen prosessin luovia menetelmiä, tarkemmin sanottuna sosiaalista teatteria, käyttäen, joten näin oleelliseksi lukea kirjan ohjaamisesta. Teos on Judith Westonin Näyttelijän Ohjaaminen. Teen kvalitatiivisen tutkimuksen sosiaalisen teatterin vaikutuksesta yksilöihin voimavaroja etsiessä ja omia tarinoita esille tuodessa.  

Näyttelijöitä ohjataan tekemään toivottu lopputulos, mutta sosionomin työssä asiakkaan tahdolla ja kokemuksella on suurin merkitys. Ihannetilanteessa asiakkaalla on voimavaroja ja tahtoa edetä tiettyyn suuntaan. Tämä vastaa kokeneen näyttelijän työtä, jossa hän tahtoa ja tietoa tehdä paras jälki omatoimisesti. Kokematon näyttelijä haluaa enemmän ohjausta, mikä on verrattavissa hukassa olevaan asiakkaaseen. Hän vain tarvitsee liikkeelle saavia sysäyksiä alkuun. 

 

KOKENUT JA KOKEMATON TEKIJÄ 

Ohjattava pitää oppia tuntemaan. Näyttelijöillä on tapansa toimia, ja jos on kokematon näyttelijä, sopeutumiskyvyt ovat vähäisemmät. Kokeneet näyttelijät saavat viestin paremmin perille ja osaavat toimia tarjotuissa puitteissa. Jos asiakasta lähtee ohjaamaan tuntematta häntä, voi prosessia ohjata enemmän ohjaajan omat ambitiot. Asiakkaan kokemuksilla ja mielipiteillä on painoarvoa, mutta hukassa oleva asiakas tarvitsee suunnan. Tästä päästään Westonin väitteeseen “ohjattava haluaa vaatimuksia”. Ryhmänohjauksessa, oman kokemukseni mukaan, ohjattavat ovat halunneet selvät ohjeet ja tekevät mitä pyydetään. Jotkut haluavat ohjeita elämään, kun he lilluvat sosiaalisessa tyhjiössä. Tällöin tarvitsee potkia asiakasta vähän alkuun, jos asiakas halutaan itseohjautuvaksi. 

 

“KILL YOUR DARLING” 

Jos ohjaajalla on tarkkaan laadittu suunnitelma, pitää hänen olla valmis hylkäämään koko ennakkotyö roskiin, jos tilanne niin vaatii. Olen viime aikoina halunnut olla tilanteen äärellä valppaana ja tahdon valita joka hetki parhaan mahdollisen ratkaisun. Se on kuluttavaa, mutta kukapa keskusteluaankaan etukäteen miettii valmiiksi? Minä. Jos jokin ajatus tai teko ei sovi asiakkaan tai näyttelijän mieleen, on hänelle löydettävä ominainen tapa toimia ja jatkaa prosessia. Dialoginen työ on jatkuvaa oppimista, jossa myös ohjaaja oppii ohjattavalta hänestä itsestään, vuorovaikutuksesta ja näkemyksistä. 

Kuitenkin analysoidaksemme eri ratkaisuja joudumme viemään huononkin valinnan loppuun asti, jotta voimme todeta toisen ratkaisun olevan parempi. Yrityksen ja erehdyksen kautta voimme rajoittaa toimimattomia käytäntöjä tehokkaasti jatkossa. Kun vähäisellä tietämykselläni vertaan sosiaalityötä tiimikavereideni alaan fysioterapiaan, voin kuvitella, että fysioterapiassa on enemmän lainalaisuuksia ihmisen fysiologian takia, vaikka eri kehoissa on variaatioita, poikkeuksia ja erilaisia vaurioita. Asiakkaiden kohtaamisessa molemmat kuitenkin joutuvat havainnoimaan asiakasta tarkasti ohjatakseen häntä. 

Jotkut sanovat, että ohjaamista ei voi opetella, mutta Weston sanoo, että kyllä voi. Pitää vain antautua inspiraatiolle. Mitä se on? Onko se ajan antamia impulsseja? Yksi näyttelijälle annettu neuvo oli “uskalla olla ikävystyttävä”. Kun antaa itselleen aikaa pakottamatta itseään mihinkään, ennen pitkää inspiraatio tuo jotain oleellista mieleen. On vain hereillä ja antaa tilanteen näyttää olemassa olevat suunnat, joita kohti voi mennä. 

 

OIKEIN TEKEMISEN PAINE 

Riskinoton suurin vihollinen on oikein tekemisen paine. Tämä aiheuttaa näyttelijöille sensuuria ja samaa tapahtuu yhteiskunnassa. Yksi keino tuhota kasvavan ihmisen toimeliaisuus ja itseohjautuvuus on rangaista vähäisin tai olemattomin perustein. Silloin ihminen ei aikuistuessaan uskalla tehdä enää mitään, kun on pysyvä tunne vääryydestä ja rangaistuksesta. Tämän korjaaminen on yhteiskunnalle kallista mutta välttämätöntä, jos kaikki halutaan vielä yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi. 

Tee väärin. Tarvitsemme kuitenkin tilaa väärin tekemiselle, jotta voimme oppia. Näitä tiloja ovat lapsuuden koti ja koulu, mutta jos niistä ei saa malleja tekemisilleen, tarvitaan tiloja lisää. Uskallan väittää, että maailman huolet ja murheet johtuvat siitä, että oppimattomat lähtevät yhteiseen maailmaan tekemään väärin. Jos he ovat valta-asemassa tuloksena on Putinin kaltaisia hupsuja. 

 

LÄHTEET 

Weston, J. 1999. Näyttelijän ohjaaminen. Helsinki. Nemokustannus. 

Aihetunnisteet:
Kommentoi