Tampere
24 May, Friday
22° C

Proakatemian esseepankki

Mietteitä tästä syksystä sekä keväästä 2024



Kirjoittanut: Suna Mikkola - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Ajattelin vähän kirjoittaa ajatuksiani ylös tästä syksystä ja loppu vuodesta. Ajattelin myös vähän avata mietteitäni ensi keväästä ja viimeisestä kevätlukukaudesta akatemialla. Hui!

 

Miltä viimeisen kokonaisen vuoden aloittaminen akatemialla tuntui elokuussa. Ovatko ajatukseni muuttuneet kolmatta vuotta kohtaan tämän alku syksyn aikana. En tiedä vielä itsekkään, mutta toivottavasti tätä esseetä kirjoittaessa minulle itsellenikin avartuu omat ajatukseni aiheesta, näin olisi myös helpompi jatkaa syksyä eteenpäin.

 

Elokuussa akatemian aloittaminen tuntui nihkeältä, jos vertaan viime vuoden syksyyn niin toki paljon helpommalta ja kevyemmältä. Toisen vuoden aloittaminen viime syksynä tuntui silloin siinä hetkessä niin ahdistavalta ja raskaalta. Toki silloin pääsin ahdistuksesta eroon syksyn mittaan ja kun oli muutama viikko arkea kulunut, niin kaikki tuntui oikeastaan ihan hyvältä. Ehkä tänä syksynä osasin varautua siihen raskaaseen oloon aluksi ja tiesin, että vaikka olisi ahdistava ja raskas olo eikä yhtään huvittaisi akatemia arki eikä muun muassa nämä esseet niin tiesin, että kun vaan pääsee alun yli niin muutaman viikon päästä on jo helpompaa. Ja niinhän siinä kävi. Syksy on lähtenyt omasta mielestäni oikein hyvin käyntiin niin minun osalta kuin koko Roiman osalta.

 

Syksyyn asennoituminen tuntui hankalalta. Mitä nyt oikeinkuuluisi tehdä? Vieläkö kerkeän tekemään projekteja? Kohta pitäisi jo valmistua? Siinä missä viime syksynä tuntui, että aikaa on loputtomiin niin nyt meinaa iskeä paniikki siitä, että kohta pitäisi valmistua ja olla valmiina jotkut oikeat merkit ja suuntaviivat akatemian jälkeiseen elämään. Siihen olin varautunut syksyn osalta, että Secondhand tapahtumaa tuskin järjestettäisiin ainakaan nyt syksyllä, joten minulle ei ollut valmista suuntaa sille, mitä käytännössä alkaisin tekemään ja mihin panostaisin tämän syksyn. Alku tuntui tästä syystäkin hieman hämyiseltä, kun ei ollut tarkkaa suuntaa tekemiselle. Toisaalta taas kesän aikana oltiin päätetty, että toteutetaan Donitsi projekti Ratinassa uudestaan syyskuussa ja näin tehtiin. Tämä projekti tuli aika nopeasti vastaan syksyllä, kun vaan muutama viikko oltiin keretty olemaan akatemialla kesäloman jälkeen. Tämä oli hyvä, sillä pääsimme nopeasti käytännön hommiin ja näin ollen arkeen kiinni.

 

Final Camp ja valmistuminen ensi syksynä on pyörinyt mielessäni todella paljon. Roima piti ensimmäisen finalcamp pajan tänä syksyn ja olin silloin jo innoissani koko projektin alkamisesta.  Sain kopin toisen Final Camp pajan vetämisestä ja siitä sitten innostuneena päätin olla vapaaehtoinen projektipäälliköksi vetämään koko hommaa maaliin. Olen roolistani todella innoissani ja aion keskittyä ottamaan kaiken ilon irti siitä. Haluan oppia nimenomaan projektijohtamista ja johtamista ylipäätään. Tähän astisen syksyn aikana ainakin se on varmistunut minulle, että haluan oppia vielä enemmän johtamisesta, tiimidynamiikasta sekä tiimin motivoimisesta ja yhteisen tavoitteen saavuttamisesta. Onhan tässäkin jo projektia kerrakseen nyt kun sen näin ylös kirjoittaa. Tavoitteenani on tehdä syksyn aikana ainakin yksi essee projektijohtamisesta ja syventyä aiheeseen enemmän.

 

Olen jonkin verran ellen liikaakin miettinyt valmistumisen jälkeistä aikaa. Mitä oikein haluan tehdä? Minne jatkan tammikuussa 2025? No en tiedä. Siinä vastaus nyt. Uskon ja toivon, että kun keksityn nyt täysillä ottamaan kaiken mahdollisen irti jäljellä olevasta akatemia-ajasta niin tämänkin kysymyksen vastaus muotoutuu minulle vielä tarkemmaksi. Toivon myös, että opinnäytetyöni antaisi minulle taas hieman vastauksia siitä, mitä kohti haluan valmistuessani mennä.

 

Sitten muutama asia mistä olen erityisen innoissani ja toiveikas tästä tulevasta kolmannesta vuodesta. Ensinnäkin jo mainitsemani projektipäällikkyyteni Roiman Final Camp projektissa. Odotan, mitä kaikkea voinkaan oppia, kun otan täysillä kiinni tuosta roolista. Toisena, esiintymisen ja juontamisen harjoitteleminen konkreettisesti sekä yksin, että yhdessä Avan kanssa. Toivottavasti saamme yhdessä alulle tuon pienen projektin, jossa molempien intohimomme roikkuvat. Haastavaa se voi olla ajan käytön suhteen, mutta katsotaan mitä siitä voi vielä muotoutua.  Kolmanneksi Roimassa on tällä hetkellä erittäin hyvä meininki. Syksyn alusta asti on tuntunut hyvältä olla tiimin nimeltä Roima jäsen ja olen ylpeydellä katsonut, mitä kaikkea roimalaiset saavat aikaan. Odotan innolla vielä mitä vastoinkäymisiä ja konflikteja Roima eteensä saa vai saako mitään. Voiko olla niin, että tämä loppu aika akatemialla olisi pelkkää Roimalaisten keskinäistä ilotulitusta ja säkenöintiä. Sen oikeastaan näyttää meille vaan tuleva vuosi ja sitä odotan.

 

Olen pohtinut paljon sitä, miten opinnäytetöiden aloittaminen tulee näkymään tiimissä ja tiimiläisissä. Teemme ja aloitamme kukin oppareita eriaikaan, teemme niitä kaikki eri tahtiin ja erilaisista aiheista. Miten tiimi osaa tukea kaikkia yksilöitä tuossa isossa urakassa mikä on varmasti monelle stressaavakin koettelemus. Itseäni opparin aloittaminen ja sen tekeminen ahdistaa hieman. Tavoitteeni on tehdä siitä kuitenkin mahdollisimman hyvä ja haluan priorisoida keväällä tarpeeksi aikaa sen tekemiseen. Tavoitteeni sen suhteen tällä hetkellä on, että että sen tekeminen tukisi jollain tapaa akatemian jälkeistä aikaani esimerkiksi, työllistymisen tai siitä saamieni oppien suhteen.

 

Tämä vuosi tulee olemaan vielä täynnä aivan mahtavia asioita mitä tulemme Roimana kokemaan, mutta myös yksilöinä. Alku syksystä minua ahdisti enemmän tuleva vuosi ja mietin, miten priorisoin aikani, mitä haluan vielä tehdä akatemian aikana ja, mihin kaikkeen minun tulisi keskittyä tämän lukuvuoden aikana. Nyt on lokakuun puoliväli ja minusta tuntuu, että kaikki on melko selkeää sen suhteen millaisia asioita haluan oppia ja mitä oikeasti tarvitsee vielä tehdä ja kuinka paljon, jotta opintopisteet tulevat esimerkiksi täyteen ja ylipäätään valmistuu.

 

Tästä vuodesta tulee huikea ja haluan muistaa viimeisen opiskeluvuoteni akatemialla vielä pitkään ja muistella hauskoja hetkiä sekä mokia vielä monen vuoden päästä.

Kommentoi