Tampere
26 May, Sunday
14° C

Proakatemian esseepankki

Liikaa velkaa, sinunkin toimillasi on merkitystä!



Kirjoittanut: Leila Ali - tiimistä Ropina.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Mikään ei riitä, pitää olla uusimmat vaatteet, hienot asusteet, vaikuttaa ja näyttää tyypiltä kenellä on rahaa, vaikka muille jakaa. Kun alkaa näyttämään siltä, että rahat ei riitä edes tarpeellisten asioiden hankintaan, niin ei hankita elantoa välttämättä töiden kautta vaan mieluummin yritetään hyödyntää nopeita erinäisiä keinoja oman rahatilanteen parantamiseen; kuten pikavippiä, tutuilta rahan lainaamista ja omien tai jopa muiden tavaroiden panttausta.

Puuttuvat taidot nopeasti muuttuvassa maailmassa

Mistä se johtuu, että nuoret elävät yhä useammin omien varojensa yli? Yksi iso syy on se, että oman talouden hallintaa ei opeteta tarpeeksi koulussa eikä aiheesta siis puhuta riittävästi. Moni peruskoulusta valmistunut ei tiedä miten veroasiat hoituvat tai miten budjetti laaditaan. Sosiaalinen media vaikuttaa myös vahvasti siihen millaisia mielikuvia ja ajatuksia nuorille syntyy rahasta ja sen käyttökohteista. Sosiaalisen median vaikuttajien pitäisi kantaa vastuu siitä, että millaista elämäntapaa he markkinoivat nuorille seuraajillensa.

Se, että rahan kanssa on ongelmia nuorena, heijastuu ihmisten tulevaisuuteen. Tilastollisesti on paljonkin dataa nuorten aikuisten velkaantuneisuuden kasvusta, esim. STT infon sivuilla julkaistussa artikkelissa (2023). Siinä esitetään havainnollistava tilasto siitä, kuinka vuosien 2019 ja 2022 välissä, on tapahtunut hurja muutos erityisesti juuri nuorten aikuisten (18–24-vuotiaat) keskuudessa. Vuonna 2019 perinnän kohteena olevista nuorista aikuisista vaikeasti velkaantuneita oli 9 prosenttia kun taas vuonna 2022 osuus oli noussut jo 22 prosenttiin.

Artikkelissa haastateltu perintäpalvelun osastopäällikkö Reetta Lehessaari toteaa, kuinka kehityssuunta on huolestuttava; velat kasaantuvat yhä enemmän jo entuudestaan velkaantuneille henkilöille ja taloudellisesti heikommassa asemassa oleville. Hän myös heittää ilmoille sen kuinka oman talouden suunnittelussa ei olla välttämättä osattu ottaa huomioon inflaation ja korkojen nousun vaikutusta.

Taloutesi lisäksi jaksamisesi, mielenterveytesi ja työkykysi heikkenee

Käytännössä ylivelkaantuminen tarkoittaa tilannetta, jossa henkilön tulot ja menot eivät ole tasapainossa. Pitkässä juoksussa se johtaa tilanteeseen, jossa rahat eivät riitä enää perusasioihin. Ylivelkaantuminen on jatkuvassa nousussa, koska velaksi ostaminen on niin helppoa nykyään. Jos haluaa olla enemmän kärryillä omasta rahallisesta tilanteesta, olisi hyvin järkevää aloittaa budjetointi. Se lisää helposti ymmärrystä siitä, kuinka paljon on menoja ja tuloja, viikko-, kuukausi- tai vuositasolla.

Yli varojen eläminen on stressaavaa ja se heikentää merkittävästi elämänlaatua. Velkaongelmat vaikuttavat myös arjessa jaksamiseen, mielenterveyteen ja työkykyyn. Tämä huolestuttaa minua, koska mielestäni jokaisen nuoren tulisi ymmärtää tai ainakin kuulla erilaisista mahdollisuuksista ja riskeistä aiheeseen liittyen. Haluan lähitulevaisuudessa pitää aidosti mielenkiintoisen workshopin aiheessa, jossa nuoret saisivat itse oivaltaa miten he voivat vaikuttaa omaan taloudelliseen tilanteeseensa.

Omat taidot hyötykäyttöön

Olen aina nauttinut muiden ihmisten auttamisesta, erityisesti silloin kun minulla on jotain annettavaa. Koen, että minulla on hyvä ote nuoriin ja myös intoa kivalla tavalla tukea ja neuvoa. Niinpä ajattelin, että voisin järjestää aiheesta workshopin. Olenkin jo pitkään halunnut järjestää workshopin alusta loppuun asti itse, joten uskon, että tämä olisi oiva oppimistilaisuus minulle. Minulla on ympärillä paljon osaavia ihmisiä keiltä voin kysyä apua ja ajatuksia tähän liittyen, joten saisin varmasti oivan paketin suunniteltua.

Workshopin järjestäminen vaatii hyvän suunnitelman ja tasapainoisen sekä selkeän ohjelman. Mitään ei tapahdu ilman osallistujia, joten minun on erityisen tärkeä pohtia seuraavia kysymyksiä; mikä saa nuoret osallistumaan workshoppiin, mitkä asiat todella resonoivat heidän kanssaan eli mistä näkökulmasta aihetta kannattaisi avata sekä mitkä tekijät tuovat hyvää heille pitkässä juoksussa. Onnistumiseen tarvitaan ainakin aiheeseen herättelyä, käytännön vinkkejä ja luotettavia lähteitä, joihin voi perehtyä myöhemminkin.

Kohderyhmänä olen alustavasti ajatellut 13–17-vuotiaita. Tuon ikäisille nuorille on erityisen tärkeä käsitellä asiaa jonkun heille konkreettisen esimerkin tai skenaarion kautta. Voisimme hyödyntää, vaikka ajankäytön ja kesäloman suunnittelua aiheeseen tutustuessamme. Kaikki hyvät workshopit alkavat sillä, että kirkastetaan kaikille osallistujille workshopin tarkoitus ja jatketaan sitten joillakin ryhmäytymistä edistävillä ice-breaker aktiviteeteillä.

Haluan, että nuoret osaavat käyttää ja tehdä rahaa fiksusti sekä, että he ymmärtävät aidosti rahan arvon ja osaavat yhdistää taloussuunnittelun omiin arvoihinsa.  Tavoitteenani on lisätä tietoisuutta siitä, kuinka eri ihmisillä voi olla erilainen ymmärrys sekä suhde rahaan. Jonkun arvoihin esim. sopii oikein hyvin lainan ottaminen, kun taas toisen arvoja vastaan se sotii isosti. Koen tärkeäksi, että näitä arvokysymyksiä jokainen nuori miettii omalla kohdallaan. Jokaisen rahakäyttäytymiseen vaikuttaa vahvasti sosiaalisen median kulutuskeskeisyyden lisäksi se, miten oman elämän aikuiset ja kaverit toimivat ja puhuvat rahasta sekä millaisia arvoja heillä siihen liittyy.

Kannustan jokaista esseeni lukijaa, käymään aiheeseen liittyviä keskusteluja oman lähipiirin nuorten kanssa. Saatat oppia itsekin samalla jotain uutta, ainakin saat aikaan mielenkiintoisia keskusteluja ja kysymyksiä, joita et välttämättä ole itse edes ehtinyt ajatella.

 

Lähdeluettelo:

STT info. 22.5.2023. Viitattu 6.4.2024. https://www.sttinfo.fi/tiedote/69979451/nuorten-aikuisten-vaikea-velkaantuminen-kasvaa—tarvitaan-uusia-toimia-joilla-ongelmia-voidaan-ehkaista?publisherId=3328

ChatGPT. 2024. Hyödynsin rakenteen muodostamisessa. Viitattu 6.4.2024

 

Kommentoi