Tampere
25 May, Saturday
21° C

Proakatemian esseepankki

Kuoriutumisen syksy



Kirjoittanut: Susanna Mäkelä - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Syksyllä 2022 Samoassa yhtenä kirkkaana teemana oli johtaminen – tuo mähmäinen käsite, joka aiheuttaa välillä harmaita hiuksia, mutta antaa myös paljon hyvää. Johtaminen oli niin tapetilla, että päätimme pitää johtajuusoppimissopimukset vielä tämän vuoden puolella. Olen kerännyt tähän esseeseen johtamisen neljä aarretta, jotka olen halunnut kerätä talteen. Ne kumpuavat puhtaasti omasta havainnoinnista sekä Samoassa käydyistä keskusteluista.

 

Aarre numero 1: Älä keskity niihin, ketkä eivät ole paikalla vaan niihin, jotka ovat

Samoan alkutaipaleella käytimme paljon aika sen pohtimiseen missä kukakin on. Onneksi olemme vihdoin heränneet siihen tosiasiaan, että poissaoleviin ei kannata käyttää energiaa. Käytetään energia mielummin heihin, ketkä ovat paikalla. Koen, että tämä murehtiminen on vaikuttanut Samoan tekemiseenkin. Tai no, väistämättähän se on vaikuttanut, jos osa käyttää työaikansa miettimiseen miksi henkilö X ei tänään tullut paikalle. Se kaikki on pois tekemisestä, se kaikki on pois tuloksesta.

12H-innovointipäivä oli minulle merkittävä, sillä ensimmäistä kertaa en miettinyt sekuntiakaan missä joku muu on ja miksi. Tosiasiassa myös tiesin, että moni oli kipeänä, joten varaa spekuloinnille oli vähän. Joka tapauksessa, kun sain keskittää kaiken energiani niihin, ketkä olivat innovoinnissa, ei päivä tuntunut kamalan raskaalta. Ja tämä uudenlainen suhtautuminen kantoi läpi syksyn. Huomasin nauttivani tilanteista enemmän, kun keskityin vain läsnä oleviin henkilöihin.

 

Aarre numero 2: Mikä saa sinut triggeröitymään ja miksi?

Triggeröityminen lukeutuu johtajan ”huonoihin” puoliin, mutta ihmisenähän sitä on melko vaikea kokonaan välttää. Se, että ei triggeröidy, vaatii harjoittelua. Kirjailija Julia Thurén testasi Yleltä katsottavissa olevassa ohjelmassa ”Julia Thurén vihan valtatiellä”, kuinka negatiivisilla nettipalstoilla notkuminen vaikuttaa palautumiseemme. Thurénin sydäntä tarkkailtiin yhdessä työpsykologin kanssa, ja selvisi, että triggeröiytyminen vaikuttaa kehoomme vielä tunteja itse tapahtuneen jälkeen. Thurén oli muun muassa törmännyt naisvihaan yöllä selaillessaan nettipalstoja, ja tämä vaikutti häneen uneensa niin, että palauttava uni oli alkanut vasta viiden aikaan aamulla. (Yle Areena 2022.) Tästä päätellen voisi sanoa, että säästät myös itseäsi, kun valitset olla triggeröitymättä asioista. Se, että suhtautuu tunteita herättäviin asioihin rauhallisesti, ei tarkoita, ettetkö välittäisi. Triggeröidymme varmasti helpommin silloin, kun kyse on meidän arvomaailmaamme uhkaavasta asiasta, tai kun oma egomme on uhattuna. Silloin vedämme muurit eteen – katsemme kapenee, emme päästä muita lähelle, emmekä luo tilaa muiden kohtaamiselle. Kehon tuntemuksia on hyvä tunnustella. Kun joku sanoo jotain, mikä saa sinut triggeröitymään, miltä se tuntuu kehossa? Voiko kehoa ensin rauhoittaa, jolloin voisi olla helpompaa vastata. Tai vaikka jättää vastaamatta.

 

Aarre numero 3: Ongelmat näyttäytyvät itsen ulkopuolella olevilta, mutta suurin vastuu itsellä

Aarre numero 3:n otsikko kiteyttääkin jo kaiken. Huomattavan suuri osa vastuusta on meillä itsellä, halusimme sitä tai emme. Joskus voi olla turhauttavaa todeta, että itseasiassa ainoa henkilö, joka voi tehdä tälle asialle jotain, olen minä. Mutta toisaalta, se luo myös paljon vapautta ja mahdollisuuksia. Vastuun kantamiseen vaikuttaa toki moni eri asia. Jos ei ole sellaisessa mielentilassa, että itsensä kehittäminen on mahdollista, on myös haasteellista kantaa vastuuta itsestä ja omista teoista. Silloin on myös vaikea nähdä, miten itse vaikuttaa muihin eri tilanteissa. Tähän ei kuitenkaan auta klassinen lause ”katso peiliin”, vaan ennemminkin ajatus kohdata muut ihmisinä. Olen hoksannut, että Proakatemialla kehitetään paljon itseä olemaan parempi ajattelija, keskusteluälykkäämpi sekä tiimityökykyinen. Tärkein oppi minulle kuitenkin on ollut se, että annetaan toisten olla sellaisia kuin he ovat. Opitaan sietämään omaa ja toisten keskeneräisyyttä, ja katsomaan sen yli.

 

Aarre numero 4: Vielä on aikaa kokeilla

Vaikka meillä abiturienteilla alkaakin viimeinen opiskeluvuosi, on meillä vielä hyvin aikaa kokeilla. Jos nyt tuntuu siltä, että vähän kutittelee antaa jollekin idealle mahdollisuus, tee se. Kokeile jossain uudessa porukassa, tarkastele missä ympäristössä sinä kukoistat parhaiten, karsi jotain pois ja ota jotain uutta tilalle. Vielä ei ole liian myöhäistä. Ja vaikka et Proakatemialla ehtisikään kokeilla ihan kaikkea, ei hätää. Elämää on Proakatemian jälkeenkin.

 

Lähteet: Yle Areena. 2022. Julia Thurén vihan valtatiellä. Altistin itseni öyhötykselle – mitä ihmiskoe paljastaa? Julkaistu 25.1.2022. Katsottu 7.12.2022.

Kommentoi