Tampere
18 May, Saturday
19° C

Proakatemian esseepankki

Kansalainen osana yhteiskunnan tuotantokoneistoa



Kirjoittanut: Elisa Ilottu - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Oletko koskaan ajatellut itseäsi vain osana yhteiskunnan tuotantokoneistoa etkä arvokkaana kansalaisena? Olet varmasti kuullut Putouksesta tutun sanonnan: “Ei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, ettei kukaan käy töissä”, jota Armi Toivasen näyttelemä “Ymmi Hinaaja” käyttää toistamiseen Putouksen 5. kaudella vuonna 2014. Hyvinvointivaltion pääasiallinen rahoitustapa ovat erilaiset verot. Samalla ne ovat kuitenkin keskeisin menoerä kansalaisille. Viime vuosina ansiotulojen verotuksessa on nähty selkeää progressiota, mikä ei mielestäni kannusta palkkatyöläisiä lisätulojen hankkimiseen tai ylipäätään palkkatöihin hakeutumiseen. Miksi vaivautua menemään töihin, jossa niin monet uupuvat, kun rahaa voi tehdä paljon helpomminkin? Viro on ratkaissut motivaatiopulan tasaverolla, mutta onko tällainen matalatuloisempia syrjivä verotusjärjestelmä ratkaisu Suomen uuvuttavalle työkulttuurille?

Suomen yhteiskuntajärjestelmä on parlamentaarinen demokratia, jossa valtion yli 18-vuotiaat kansalaiset saavat valita eduskunnan ja presidentin erillisillä vaaleilla. Eduskunta ja hallitus ovat muodostuneet useiden eripuolueiden edustajista, jotka yhdessä säätävät lait, päättävät valtion budjetista, hyväksyy Suomea koskevat kansainväliset sopimukset ja toteuttaa päätöksiä. Hallitusta johtaa pääministeri, joka yhdessä presidentin kanssa käyttää suurinta päätösvaltaa Suomessa. Suomen talous on sekatalous, jossa sekä julkinen että yksityinen sektori vaikuttavat talouden toimintaan. Lisäksi Suomi on hyvinvointivaltio, joka käytännössä takaa kansalaisilleen taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet sekä laajan palvelutarjonnan. Julkisten palveluiden edullisuuden tai jopa maksuttomuuden mahdollistamiseksi verotus maassamme on kireää. Suurin osa kansalaisista ovat ennemmin järjestelmän nettosaajia kuin nettomaksajia eli he esimerkiksi saavat enemmän tukia valtiolta kuin maksavat veroja sille.

Suomen mielenterveyspalvelut ovat hyvin kuormittuneet ja voidaan puhua jopa mielenterveyskriisistä. Ongelman ratkaisemiseksi tulisi tietää kriisin taustalla olevat juurisyyt. Aiheesta on puhuttu paljon yksilötasolla: kuormittuneisuudesta, uupumuksen lisääntymisestä, digitalisaatiosta ja somesta jne. Mutta mitä jos ongelma ei olekaan yksilöissä, vaan yhteiskunnassa? Yksilöiden mielenterveyden haasteiden lisääntymisen juuri syitä voivat olla yhteiskunnan arvot, odotukset, vaateet ja rakenteet sekä koulu- että työelämässä. Mielestäni parantaakseen yksilöiden mielenterveyttä, täytyy edellä minituissa tapahtua muutosta. Yksilöiden mielenterveyden tueksi tarjotaan kyllä onneksi jo nyt monenlaisia palveluita alkaen vapaaehtoisten tukipalveluista valtion kustantamiin psykoterapioihin, mutta tämä ei kuitenkaan riitä. Tarvittaisiin lisää yhteiskunnallisia tekoja ja päätöksiä, jotka edistävät mielenterveyttä yksilöiden auttamisen rinnalle.

Suomalaisiin arvoihin kuuluvat muun muassa demokratia, tasa-arvo ja ihmisten yhdenvertaisuus. Nykyinen verojärjestelmämme ei kuitenkaan tue näitä arvoja vaan on enemmänkin kasvattanut ihmisten välisiä tuloeroja huolimatta siitä, että tuloverotuksen lähtökohtana on nimenomaan tuloerojen tasaus. Pienet tuloerot ylläpitävät yhteiskunnan rauhaa ehkäisemällä riitojen syntymistä eri yhteiskuntaluokkien välille. Korkea veroprosentti ei kuitenkaan kannusta ihmisiä opiskelemaan ja korkeakouluttautumaan; Tekemällä enemmän töitä käteen ei jää enempää. Toisaalta voidaan ajatella yhteiskunnallisen vastuun olevan nimenomaan rikkailla; He voivat maksaa enemmän veroja, koska heillä jää kuitenkin rahaa. Progressiivinen verotus houkuttelee kuitenkin lähinnä pienituloisia, sillä hyvätuloisten korkeampi veroprosentti ei kannusta kovaan työntekoon. Tämä on aiheuttanut muuttoliikettä ulkomaille, kuten Viroon ja muihin maihin, joissa on käytössä tasavero. Tasavero kannustaa työntekoon ja yrittäjyyteen, sillä veroprosentti ei nouse, vaikka tulot kasvaisivat. Talouskasvun mahdollistamiseksi yhteiskunnassamme on toteuduttava taloudellinen tasa-arvo. Talouskasvukeskeinen aatemaailma, jota esimerkiksi kokoomus ja perussuomalaiset edustavat, antaa enemmän painoarvoa talouden kuin ympäristön hyvinvoinnille.

Kuvitellaan tilanne, että progressiivinen verotus lopetettaisiin. Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä? On selvää, että jos progressiivista verotusta kevennettäisiin, jouduttaisiin julkisista hyvinvointipalveluista ennen pitkää leikkaamaan. Koko verotusjärjestelmän lopettaminen koko hyvinvointivaltion rahoitusperusta murenisi, toimeentuloerot lisääntyisivät ja sitä kautta yhteiskuntamme talouskasvu kääntyisi laskusuuntaan. Verot ovat siis valtion välttämätön paha – tai oikeastaan hyvinvointivaltion pelastus.

”Pelkkä oleskelu ei yhteiskunnassa ole sallittua, vaan kansalaisen on tehtävä töitä hyvinvointinsa eteen”. Tähän viittasi tasavallan presidentti Sauli Niinistökin eräässä uudenvuodepäivänpuheessaan. Onnistuneen yhteiskuntapolitiikan kannalta ratkaisevaa on se, miten ihmisiä voidaan kannustaa tuottamaan yhdessä hyvinvointia ja jakamaan sitä oikeudenmukaisesti. On pohdittava juurisyitä sille, mikä saa ihmisen vain jättäytymään oleilemaan. Mielestäni syy oleilulle on sekä yksilön kokemus omasta merkityksettömyydestä yhteiskunnalle että omien arvojen kanssa ristiriitainen työkulttuuri. Ihminen saattaa ajatella, ettei hänelle löydy arvokasta tai mielekästä työpaikkaa. Haluaisin itse ajatella optimistisesti, että jokaiselle löytyy kyllä paikka toimia yhteiskunnan tuotantokoneistossa.

Nykypäivän suorituskulttuuri syrjäyttää työkykyisiä ihmisiä työelämästä ja tekee monille arjesta ankaran selviytymistaistelun. Karu työkulttuurimme tuottaa olosuhteita, joissa työntekijät uupuvat, ja kadottavat intressinsä toimia markkinatalouden tehokkuuskoneiston osana ja samalla työhön kelpaamattomien reservi kasvaa. Työntekijä, johon ei luoteta, vaan joka ajetaan loppuun palamisen partaalle, joutuu herkästi työyhteisön ulkopuolelle. Uupumuksen jälkeinen paluu työyhteisöön sen täysivaltaisena jäsenenä on yhä vaikeampaa, eivätkä osa-aikaiset työsuhteet ole työnantajien suosiossa.  Siksi hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen ja työurien pidentäminen vaatii inhimillisempää työelämää, jossa on aitoja kannustimia sekä mahdollisuus joustavuuteen ja tarvittavaan tukeen yksilöllisesti.

Kommentoi