Tampere
28 May, Tuesday
19° C

Proakatemian esseepankki

Istumisen vaarat



Kirjoittanut: Rosa Salminen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Raotan silmiä ja taustalla soi lintujen laulu. Herätys. Napsautan kahvinkeittimen päälle. Kahvin tippuessa vedän ulkovaatteet päälle. Kahvin porina kuuluu taustalla, pieni musta koira heiluttaa häntää ja odottaa innokkaana aamun ensimmäistä ulkoilua.  

Napsutan äänikirjan päälle ja lähdemme karvakaverin kanssa reippaana ulkoilemaan, satoi tai paistoi. Minun onnekseni aamu oli kirkas ja lokkien huuto sai minut hymyilemään.  

Kotiovea lähestyessäni huomaan haluavani jatkaa matkaa, enkä avata ovea. Hyvin aloitettu aamu alkaa kohtaamaan todellisuutensa. Ei ole syytä huonolle tunteelle, mutta miksi se alkaa ottamaan valtaa? Viimein, kun kotiovi aukeaa muistan sen. Seuraavat 12 tuntia vietän enemmän tai vähemmän istuen rakkaan puutuolini päällä. Minä, tietokone ja tuoli, kolmisin. 

Heräsin istumiseni määrään uuden viikon alkaessa. Huippuälykäs tietokoneeni ilmoitti minulle reippaana heti maanantai aamun alkuun, ruutuaikani lisääntyneen viime viikosta 13h 23 min. En edes halua tietää kokonaismäärää. Tämän ajan vietän istuen. 

Istumatyöskentely ei ole mikään koronan tuoma uusi asia. Aihe nousee tasasin väliajoin lööppeihin uusien mullistavien vinkkien kera. En kuitenkaan, koskaan huomaa artikkelien käsittelevän sen kummemmin, mikä siitä tekee niin vaarallista? Miten istuminen voi olla niin katastrofaalista kehollemme? 

Pienellä etsimisellä löysin liikuntafysiologin Arto Pesosen haastattelun istumisen vaaroista Ylen tekemässä artikkelissa. Pesosen mukaan istumisen vaarallisuus koostuu kolmesta asiasta: 

1) Ensimmäinen vaara: Istuessamme suuret lihasryhmät ovat passiivisena toisin sanoen ne ovat melkeinpä lepotilassa, koska asento on pitkään sama. Lihasten ollessa passiivisia ne kuluttavat vähän energiaa, millä on myös seurauksia aineenvaihdunnalle.  Energiaa kuluu vain hieman enemmän, kun makuulla ollessa, joten elimistön energiankulutus on hidastaYksinkertaisesti, kun lihakset eivät kuluta energiaa, jolloin ylimääräinen energia varastoituu elimistöön. Esimerkiksi jo yli kahden tunnin istuminen hidastaa merkittävästi rasvan kulutusta energiaksi. Kehoamme auttaa Lipoproteiini lipaasi entsyymi, joka auttaa elimistöä pilkkomaan rasvaa, mutta pidempi aikainen liikkumattomuus heikentää sen toimintaa. 

2) Toinen vaara: Vaikutus tuki- ja liikuntaelimetön rakenteisiin. Havahdun monia kertoja päivässä istuvani huonostihuono asento on todella suuri kuorma selälleSelän ollessa kumaralla selkärangan välilevyjen etureunat painuvat kasaan ja aiheuttaa painetta rangan takaosassa. Tällä on vaikutus välilevyjen aineenvaihdunnan heikentymiselle, joka voi johtaa pitkällä aikavälillä välilevyjen ja nivelien rappeutumiseen. Selkää ylläpitävät lihakset venyvät ja heikentyvät, jolloin huono istuma-asennon rasitus keskittyy entistä enemmän välilevyille ja nivelille. Pitkään paikoillaan oleminen ei tee nivelille hyvää. 

3) Kolmas vaara: Istuessa paine kasvaa alavartaloon ja keskikehon alueille. Tämä vaikuttaa alaraajojen aineenvaihduntaan. Paikallaan olo hidastaa aineenvaihduntaa ja suoliston toimintaa. Verenkierto ja nestevirtaus vaikeutuu alaraajoissa entisestään, jalkojen painuessa tuolia vasten.  

Tässä kohti kuuluisi varmasti jakaa kolme helppoa taukojumppa vinkkiäTässä minun ratkaisuni. En ajatellut istua enää yhtään ylimääräistä minuuttia. En anna kehoni kangistua virheelliseen istuma-asentoon enää tälle päivälle. Katkaisen istumakierteen tähän ja lähden ulos. Suosittelen sitä sinullekin! 

 

Lähteet 

Heiskanen, J. 2014. Mikä siinä istumisessa on niin vaarallista? Asiantuntija vastaa. Luettu 13.4.2021. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/20/mika-siina-istumisessa-niin-vaarallista-asiantuntija-vastaa 

Kuntoplus. 2017. 4 liian istumisen vakavaa haittaa. Luettu 13.4.2021. 

https://kuntoplus.fi/terveys/4-liian-istumisen-vakavaa-haittaa 

Syö hyvää. 2019. Jatkuva istuminen on katastrofi keholle. Luettu 13.4.2021. 

https://syohyvaa.fi/jatkuva-istuminen-on-katastrofi-keholle/ 

(Teksti on tarkastettu lääkärin toimesta) 

 

 

Kommentoi