Tampere
26 May, Sunday
13° C

Proakatemian esseepankki

Hups, huijasin!



Kirjoittanut: Sari Kämäräinen - tiimistä Flyyna.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Huijarisyndrooma: Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä)
Tiina Ekman
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Oletko koskaan miettinyt mitä tapahtuu, kun huijari jää kiinni? Niin jännittävää kuin olisikin puhua myös niistä tosi elämän aidoista huijareista, niin tällä kertaa tarkoitin huijarisyndroomaa ja itsensä sen määritelmän mukaisesti huijariksi tuntevia. Tälläkin hetkellä jossain päin maailmaa, luultavasti yllättävänkin lähellä, on tällaisia huijareita, jotka pelkäävät alati jäävänsä kiinni. 

Tutkimuksissa arvioidaan, että jopa 70% ihmisistä kokee elämänsä aikana huijariuden tunteita. Huijarisyndroomaksi kutsutaan siis ilmiötä, jossa henkilö kokee, ettei hän osaa mitään vaan on feikki ja huijari, joka odottaa milloin muu maailma huomaa heidän osaamattomuutensa. Huijari kokee onnistumisten johtuvan hyvästä tuurista tai ylettömän suurista ponnisteluista taidon sijaan. Lisäksi huijari vähättelee onnistumisiaan ja uskoo epäonnistumisten olevan todiste heidän kyvyttömyydestään. Huijarille on voimavaroja kuluttava taakka piilotella omaa salaisuuttaan eli osaamattomuutta sekä olla jatkuvasti omalla epämukavuusalueella. Mikäli huijarin vaalima salaisuus paljastuu, on sen seurauksena häpeä, mikä vaikuttaa syvästi henkilön persoonaan ja tunteisiin; jopa kokemukseen, ettei kelpaa. Häpeän kokonaisvaltainen epämiellyttävä tunne voi aiheuttaa sen, että ihminen alkaa vältellä häpeää tuottaneita tilanteita sekä häpeää häpeämistä. (Ekman 2017.) 

Piilottelu ja paljastumista seuraavan häpeän välttely voi virittää huijarille erilaisia ajattelu- ja toimintatapoja, kuten esimerkiksi työriippuvuus, korostunut vaatimattomuus, sosiaalinen miellyttäminen ja ylimukautuminen. Huijarille on myös ominaista imitointi ja matkiminen, jolloin huijari varmistaa tulevansa hyväksytyksi ja toisaalta suoriutuvansa riittävän hyvin, kun toimii ja on samanlainen kuin muut. Tällä tavoin ei herätä huomiota ja erotu joukosta eikä siten joudu paljastetuksi. (Ekman 2017.)  

Kevät oli tiimimme ensimmäinen yhteinen (luku)kausi tiiminä ja löysin yhtäkkiä itseni useammasta näkyvästä vastuun paikasta, mikä ei ollutkaan ihan helppoa. Koko kevätlukukausi meni kaukana omasta mukavuusalueestani ja päällimmäiseksi jäi tunne, että nyt tämä huijari paljastui. Huijarisyndrooman huijarit ovat kyllä tietoisia siitä, että jokainen epäonnistuu joskus, mutta huijari ei sovella tätä tietoa itseensä (Ekman 2017). Usein sitä itsekin on erittäin ymmärtäväinen muiden virheiden edessä ja pyrkii luomaan toiselle tunteen, ettei ole syytä huoleen tai soimata itseään. Kuitenkin itse itseään ruoskii aivan samalla tavalla, kun epäonnistuminen sattuu omalle kohdalle. On ollut myös mielenkiintoista elämän varrella huomata ihmisten kanssa keskustellessa, kuinka yleistä huijarius ja sen kokemukset oikeasti ovat. 

Kuluvan syksyn mittaan tiimissämme on usein nostettu esiin erilaisia pohdintoja siitä, mitkä asiat voivat estää tekemistä ja usein vaihtoehdoksi on nostettu epäonnistumisen pelko. Jos ei yritä lainkaan niin ei voi epäonnistuakaan, kätevää, eikö! Toisaalta jossain yhteydessä olen kuullut myös sanottavan, että on parempi tehdä ja epäonnistua kuin olla tekemättä mitään. Ihmiset kaipaavat onnistumisen tunteita totta kai, se on inhimillistä ja harva haluaa tahallaan epäonnistua tai toimia huonosti. Valitettavan totta lienee kuitenkin se, että ensin on riittävän kauan tehtävä jotain vähän huonosti ennen kuin siinä alkaa kehittyä ja voi onnistua. Välttämättä aina et itse huomaa tekemisen laadun olevan niin sanotusti huonoa, ennen kuin olet kehittynyt asiassa ja reflektoit matkaasi taaksepäin, mikä onkin hyvä juttu. Vaatii nimittäin sinnikkyyttä ja resilienssiä jatkaa matkaa epäonnistumisten jälkeen eteenpäin yhä uudelleen ja uudelleen.  

Resilienssillä tarkoitetaan psyykkistä selviytymiskykyä, joustavuutta sekä uudelleen orientoitumista arjen haasteissa ja se ilmenee kohtuullisena pärjäävyytenä haasteista tai muutoksista huolimatta. Resilienssi syntyy vuorovaikutuksessa ja muiden ihmisten tuki onkin osoittautunut resilienssiä merkittävästi ylläpitäväksi asiaksi. (Mieli 2022.) Onkin hyvä pohtia, miten tiimissä kohdataan epäonnistumisia ja mikä tärkeämpää, saako tiimiltä tukea virheen sattuessa. Kohdataanko epäonnistuminen hyväksyen ja lämmöllä vai jääkö mokaaja kiinni ikään kuin rysän päältä. Kokemus riippunee täysin siitä, keneltä tiimissämme asiasta kysyy ja suhtautuminen mokiin saattaa vaihdella myös riippuen asiasta sekä kulloinkin vastassa olevasta henkilöstä.  

Tiimillämme on vielä matkaa siihen, että jokainen voisi luottaa koko tiimin tukeen vaikean tilanteen tullessa eteen mutta toivon mukaan suuntamme on sitä kohti. Tärkeintä mielestäni on, että jokaisella olisi kuitenkin ne omat tukiverkostot sekä ne omat paikat onnistumisille, vaikka ne olisivatkin oman tiimin ulkopuolella. Jos haetaan kuvainnollisesti vauhtia muualta, niin haluan uskoa, että se tuo positiivista vaikutusta myös omaan tiimiin tavalla tai toisella. 

 

Lähteet 

Ekman, T. 2017. Huijarisyndrooma. Minerva-kustannus. E-kirja. Vaatii käyttöoikeuden. https://www.bookbeat.fi/kirja/huijarisyndrooma-54076  

Mieli ry. 2022. Resilienssi auttaa selviytymään. Artikkeli. Verkkosivu. Viitattu 25.10.2023. https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mita-mielenterveys-on/resilienssi-auttaa-selviytymaan/  

Kommentoi