Tampere
25 May, Saturday
18° C

Proakatemian esseepankki

Ensimmäinen pitchaus (12H)



Kirjoittanut: Tilda Tamminen - tiimistä Hurmos.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Hurmoksen 12H -innovointihaaste

Hurmoksella oli muutama viikko sitten ensimmäinen 12 tunnin mittainen innovointihaaste. Haasteen ideana on, että tiimi saa toimeksiantajalta jonkin ongelman ratkaisun tai idean innovoitavaksi. Aikaa tähän on 12 tuntia, johon sisältyy toimeksianto, innovointi, raportin kirjoitus sekä lopullisen tuotoksen pitchaus toimeksiantajille. Tämän jälkeen toimeksiantajat arvioivat tuotokset ja antavat arvioinnin tiimille. Koska Hurmos on melko iso tiimi, meidän kohdalla jaoimme tiimimme kahteen ryhmään ja innovoimme eri toimeksiantoja.

Meidän ryhmämme oli aluksi melko hukassa ja emme oikein tiennyt mistä lähteä liikkeelle, mutta lopulta pääsimme vauhtiin ja saimme melko hyvän tuotoksen aikaiseksi. Itse pitchauksen suunnittelu jäi mielestäni liian vajavaiseksi ja sen harjoitteluun olisi myös pitänyt käyttää enemmän aikaa. Pitchaamaan päädyin lopulta itse, vaikka olin ryhmästämme ainoa, joka ei ollut koskaan ennen sitä tehnyt. Kävimme läpi jokaisen kokemuksen ja päädyimme siihen, että tämä olisi hyvä harjoituksen paikka, mitä se olikin. Toki olisimme voineet käyttää enemmän aikaa myös tämän miettimiseen. Esimerkiksi pitchaamisen olisi voinut tehdä myös kaksi henkilöä.

 

Millainen on hyvä Pitchaus?

Pitchauksessa idea on tiivistetty mahdollisimman selkeäksi ja mielenkiintoiseksi hissipuheeksi. Pitchaus kestää vain muutamia minuutteja, jonka jälkeen esitetään yleensä kysymyksiä. Pitchauksen on tarkoitus herättää reaktio, joten, vaikka aika on lyhyt, siihen kannattaa kerätä kaikki tärkeä ja oleellinen info. Esityksen on hyvä olla mahdollisimman selkeä ja mahtipontinen. Koska pitchauksen kesto on niin lyhyt, kannattaa sitä harjoitella huolella. (N.d. Pitchaus.fi)

Hyvän pitchaamisen opettelu on yrittäjälle tärkeää omaa yritysideaa myytäessä tai rahoitusta hakemassa. Hyvin esitetty pitch on paras tapa vakuuttaa esimerkiksi rahoittajat siitä, että ideasi on hyvä ja siihen kannattaa lähteä mukaan. Olemalla hyvin valmistautunut ja itsevarma pystyt vakuuttamaan kuuntelijat. Hyvään pitchaukseen kuuluu:

-Itsensä esittely

-Ongelma, johon haetaan rakaisua esittely

-Keitä ovat potentiaaliset asiakkaat

-Oman ratkaisun esittely.

(N.d. Nordea.fi)

 

Miten ensimmäinen pitchaukseni meni?

Kun päätimme, että olisin pitchaamassa, aloin hiukan jännittämään tilannetta. Minulta löytyy paljon esiintymiskokemusta musiikin saralla ja pystyn luottamaan itseeni lavalla, mutta tietysti uusi kokemus jännitti. Toimeksiantomme oli sen verran vaikea, että pitchaamaan mentäessä, olin hiukan epävarma olimmeko tehneet oikeita asioita.

Ennen pitchausta olimme käyneet tiimiläiseni kanssa läpi mitä kaikkea voisin sanoa ja yritimme luoda pienessä paniikissa jonkinlaista järkevää kokonaisuutta. Itse googlasin mitä hyvään pitchaukseen kuuluu ja yritin imeä mahdollisimman paljon tietoa lyhyessä ajassa. Aikaa valmistautumiseen oli todella vähän. Samalla, kun itse harjoittelin tiimiläiseni kanssa pitchausta, toinen puoli ryhmästämme vielä viimeisteli diaesitystämme sekä raporttia valmiiksi. Loppujen lopuksi en kerennyt käymään koko esitystä läpi huolella ennen sen pitchaamista. Tämä tietysti lisäsi jännitystä.

Toinen ryhmä pitchasi ennen meitä. Oli ihan hyvä nähdä ensin miten toinen ryhmä oli valmistautunut ja ottaa heidän suorituksestaan myös oppia irti ennen omaa vuoroa. Oman vuoron kohdalla kohtasimme ensin teknisiä ongelmia, koska emme meinanneet saada diaesitystä näkyviin, mutta onneksi pienen sählingin jälkeen onnistuimme. Tämän aikana juttelin hiukan toimeksiantajille ja kevensin tunnelmaa kertomalla, että en ole ennen pitchannut ja hiukan jännittää. Kun saimme lopulta esityksen näkyviin, pääsimme aloittamaan.

Aloitin pitchauksen esittelemällä itseni ja, että mitä tiimiä edustan, mikä oli toimeksiantomme ja sitten kerroin mitä olemme päivän aikana tehneet ja innovoineet. Pitchaus sujui yllättävän hyvän. Huomasin itse, että toistin jotkut asiat pari kertaa, kaikki lauseet eivät oleet mietittyjä ja saatoin hiukan jaaritella liikaa ylimääräistä, mutta palautteen perusteella esitys sujui hyvin ja luontevasti. Itselläni on välillä hankaluuksia katsoa ihmisiä silmiin, kun puhun, mutta se tuntui sujuvan tällä kertaa ihan hyvin. Pitchaamisen jälkeen kiitin ja toimeksiantajat esittivät kysymyksiä. Mielestäni osasimme vastata heidän kysymyksiin hyvin ja kyllä huomasi, että olimme ottaneet asioista selvää. Tämän jälkeen toimeksiantajat menivät arvioimaan tuotoksemme.

 

Missä parantaisin?

Kuten aikasemmin mainitsin, pitchauksen suunnitteluun jäi liian vähän aikaa ja diaesitys ei ollut paras mahdollinen. Saimme esitykseen kaiken tarvittavan, mutta siihen olisi voinut käyttää enemmän ajatusta. Toisin sanoen, ryhmämme aikataulutus meni pieleen. Oli ihanaa, että tiimiläiseni auttoi minua harjoittelemaan pitchaamista ja pysyi rauhallisena, vaikka aikaa oli todella vähän. Jos aikaa olisi ollut riittävästi, olisin opetellut pitchauksen ulkoa ja tehnyt siitä vielä luontevamman. Minulla oli käytössä muistiinpanot, mutta en oikeastaan paljon hyödyntänyt niitä ja luultavasti jotain jäi puuttumaan. Koska esitys oli keskeneräinen annettu aika ylittyi pitchissä. Aikaa oli annettu 5 minuuttia, mutta sitä kului noin 8 minuuttia. Lisäksi teknisetongelmat olivat melko ärsyttäviä ja niihin olisi pitänyt varautua ennakkoon. Mielestäni oli kuitenkin hyvä, että hiukan odotellessa juttelin toimeksiantajien kanssa, mutta heitä olisi pitänyt huomioida vielä paremmin. Pohdin, että olisiko minulla pitänyt olla pari pitchaamassa kanssani, mutta toisaalta ajan puitteissa oli ehkä selkeämpää, että vain yksi puhui. Pitchauksen jälkeen tosin, olisi ollut hyvä, että olisimme menneet ryhmänä toimeksiantajien eteen yhdessä vastaamaan kysymyksiin, jotta he olisivat nähneet ketä kaikkia tiimiin kuului.

Lopputulemana voin sanoa, että 12 tunnin innovaatiomme sujui hyvin ja sen lopuksi pidetty pitchaus meni todella hyvin, ottaen huomioon lähtökohdat. Tämä oli itselleni ja tiimille loistava kokemus ja saimme tästä paljon oppia. Omalta osalta olen iloinen, että pääsin pitchaamaan ensimmäistä kertaa näin turvallisessa ympäristössä ja minulla oli tiimin tuki taustalla. Toimeksiantajien antama arvostelu oli 4/5 eli ei yhtään pöllömpää!

 

 

 

Lähteet:

Mitä on pitchaus, entä hissipuhe. N.d. Pitchaus.fi. Verkkosivu. Viitattu 27.11.2023

http://www.pitchaus.fi/

Pitchaa eli myy bisnesideasi. N.d. Nordea.fi. Verkkosivu. Viitattu 27.11.2023.

https://www.nordea.fi/yritysasiakkaat/yrityksesi/yrityksen-perustaminen/pitchaus.html

 

Kommentoi