Tampere
26 May, Sunday
24° C

Proakatemian esseepankki

En tahdo olla enää uupunut



Kirjoittanut: Niklas Eskelinen - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Uuvuksissa-Kirja sinulle joka tahdot voimasi takaisin
Liisa Uusitalo-Arola
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kuulen ajoittain uupumuksesta ja väsymisestä. Se on yleinen puheen aihe, jota kuulee usein varsinkin viimeisen vuoden aikana. Koen että jokainen on enemmän tai vähemmän käsitellyt väsymystä koronan aikana. Muista itse uupuneeni viimesyksynä. Olin juuri aloittanut opiskelut, työttömyys ajanjakson jälkeen. Tarkastelin koulua ja sen omaavaa maailmaa hyvin stereotyyppisellä lähestymistavalla. Tapasin uusia ihmisiä, nukuin huonosti nukuttuja öitä koulutehtävien vuoksi ja pyrin olemaan kaikessa jollain tapaa mukana. Aluksi kaikki tuntui menevän hyvin, kunnes ymmärsin, ettei kehoni saatikka sitten mieleni ollut samassa vauhdissa uuden elämäni kanssa. Kaikki oli yksinkertaisesti liikaa, ja sen läpikäynti alkoi vuodenvaihteessa 2021. Ensiksi sängystä nouseminen oli haasteellista. Tuntui, kun koko kehoni olisi ollut suuri magneetti, jota sänky veti puoleensa. Tämän jälkeen koin ärsyyntymistä pienistäkin arkisista asioista, kuten vaikka koiran haukkumisesta tai puolison kysyessä ”onko kaikki hyvin”. Piilotin kaikki tunteet ja kehonkielen tuomat eleet koulun taakse. En ollut missään vaiheessa ajatellut, että olisin voinut olla uupunut.

 

Talven tuoma pimeys vain lisäsi väsymyksen tasoa. Herätessä oli pimeää, ja kahdeksan tuntia tietokoneella päivässä toi ainoan valon päivään. Tiimiyrityksien aloituskausi tasoitti tilannetta. Sain uutta voimaa, kun laitoimme uuden projektin aluilleen. Tällöin kutsuimme sitä ”paita projektiksi”. Idea, joka oli kertaalleen kuopattu viime vuoden syksyllä, mutta nyt se oli nostamassa jälleen päätään. Päivät kuluivat nopeasti.

Työtä oli paljon, ehkä enemmänkin kuin koulun alkaessa. En vain käsitellyt sitä enää samalla tavalla. Olin virkeämpi ja pääsääntöisesti hyvän tuulinen. Kasasin ympärilleni nelihenkisen tiimin, jonka yhteisvoimin lähdimme viemään myöhemmin kutsutta Sau-maa eteenpäin. Töiden määrä siis jakautui ¼ osaan ja koin saavani tilaa hengittää. Meillä kaikilla oli aluksi vaikeuksia löytää omaa paikkaa ja tehtävien jako määräytyi niin, että jokainen teki mitä parhaiten osasi. Itse otin kopin yhteistyökumppaneiden ylläpidosta ja hallinnollisista tehtävistä. Kaikki oli siis hyvin, ainakin hetken.

 

Tänä keväänä, koen olevani jälleen uupunut. Kuten arvata saattaa, koulutyöt ja Sau-ma ovat vieneet suuren osan arjesta. Onnistumisen tunteet ovat olleet latteita, ja joskus tuntuu tyhjältä lähteä rakentavaan kalenteria uutta viikkoa varten. Päätin että en aio tehdä samaa virhettä, ja saattaa itseäni taas sängyn pohjalle. On pakko toimia nyt, eikä siinä vaiheessa, kun seinä tulee vastaan. Se seinä on ollut hyvin lähellä, mutta vielä olen onnistunut pitämään itseni siitä irti. Olen päättänyt, että en kosketa päätyä enää. Tahdon olla virkeä silloin kuin myyn ensimmäisen oman vaatemerkkini tuotteen. Tahdon seistä omilla jaloillani, kun vietän kesällä vapaapäivän. En tahdo enää uupua.

 

Kuvailen uupumusta piirrettynä viivana. Aluksi muste tarttuu paperiin vahvemmin, ja sen rajat ovat selkeämmät. Jossain vaiheessa, teemme pientä aaltoilevaa liikettä, jolloin se ei ole niin tasainen. Pidemmän ajan jakson jälkeen muste olisi hyvä vaihtaa, sillä tiedämme sen olevan loppumaisillaan. Pian huomaamme, ettei paperiin tartu enää mitään, sillä olimme liian myöhässä.

Kun väsymme, emme usein itse tunnista sitä. Saatamme elää normaalia tavanomaista arkea, emmekä koe poikkeavaisuuksia. Joskus aamut tuntuvat illoilta, ja ystävien näkeminen voi tuntua raskaalta. Mutta töiden tekeminen tai netissä pyöriminen menee samoilla raiteilla kuin ennenkin. Sisäiseen ohjelmaamme ei ole rakennettua stop-painiketta. Teemme ja suoritamme siihen saakka, kunnes joku muu sanoo, että on aika pysähtyä. Tämä on täysin luonnollinen ja yleinen käytäntö, varsinkin kun puhutaan työuupumuksesta. En olisi vähentänyt työni tahtia, ellei ympärillä olevani ihmiset olisivat sitä tehneet.

 

Tässä hetkessä mietin minkälainen ihminen tahdon olla, kun olen täysin toipunut. Mitä tahdon viestittää tekemisilläni ja minkälaisin silmin tahdon itseäni katsoa. Olen vuosien aikana uskotellut, että tahdon olla tai näyttää joltakin. Näin uupumisen ollessa käynnissä, pienetkin muutokset tuntuvat suurilta, joten siksi päätin aloittaa ulkoisesta minästäni. Halusin toteuttaa jotain pysyvää, mutta samalla hillittyä. En tahtonut aloittaa elämää puhtaalta pöydältä, vaan ennemminkin koristella sitä. Ystäväni varasi ajan lävistäjältä ja yhdessä puolisoni kanssa ajoimme naamani siistiksi. Nenäkoru ja viikset toivat jälleen aurinkoa pidemmäksi aikaa. Tämä on auttanut hahmottamaan, kuka minä olen ja vielä enemmänkin miksi olen se mitä olen. Väsymys tilassa, et hahmota, mitä kehollesi teet. Liikkuminen saattaa jäädä ja syömiseen ei kiinnitetä huomiota milten lainkaan. Huonompien ajanjaksojen tullessa, uudista jotain mitä et muuten tekisi. Täysin toimivana, emme tarvitse uudistamisen kohteita niin usein. Olemme tyytyväisiä siihen mitä olemme, ainakin suurimman osan aikaa. Stressi ja väsymys aiheuttaa muutoksen tarpeen, mutta sen toteuttaminen on haasteellista. Siksi kannustan kokeilemaan uusia asioita.

 

On löydettävä keinot, jolla auttaa itse itseään uupumisen partaalla. Itse olen huomannut, että jättäisin kaiken pois enkä tekisi mitään, ei olisi vaihtoehto. Täytyy hahmottaa omat voimavarat lähestulkoon kaikessa, aamupalasta alkaen. Aamuisin tunnustelen, ja kysyn itseltäni ” miten paljon tänään”. Miten paljon on valmis tekemään tänään, ja miten se vie minua eteenpäin ilman että jään jälkeen. Tämä toimintamalli auttaa viemään minua päivä päivältä lähemmäksi taas täysin jaksavaa minääni. Suurin kynnys on ollut aloittaa keinojen löytäminen. Luonteeni on ajoittain hyvinkin suoritus keskeinen, enkä tahtoisi jättää asioita kesken. Onneksi ulkopuoliset tekijät, kuten toiset tiilimäiset tai valmentajani ovat auttaneet oikeiden toiminta tapojen löytämiseen. Nyt olen menossa eteenpäin. Alan tunnistamaan omia rajojani, kunnioittaen omaa jaksamistani. Toivon että osaisimme olla itsellemme rehellisiä, ja hakea apua uupumuksen selättämiseksi. Väsyneenä emme jaksa, siis levätkäämme.

 

Kommentoi