Tampere
19 May, Sunday
22° C

Proakatemian esseepankki

Eka kesä isänä



Kirjoittanut: Samuli Viitanen - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kesä – se aika vuodesta, jolloin aurinko paistaa kirkkaimmin, päivät ovat pidempiä ja luonto herää eloon. Tämä kesä oli minulle erityinen, sillä se oli ensimmäinen kesäni isänä. Oli monia uusia haasteita, mutta samalla myös monia ilon ja onnen hetkiä, joita en vaihtaisi mihinkään.

Tein lyhennettyä viikkoa töissä, mikä antoi minulle mahdollisuuden viettää enemmän aikaa lapsen kanssa. Koska puolisoni oli viikonloput töissä omien töideni lisäksi, meillä ei ollut paljoa yhteistä aikaa. Koimme silti yhdessä monta ihanaa hetkeä perheenä. Olemme käyneet mökkeilemässä, lentokentällä monta kertaa, Tarjanteella risteilyllä ja vietimme jopa kaksi yötä Hangossa teltassa.

Yksi suurimmista iloista oli seurata päivittäin lapsen kasvua ja kehitystä. Jokainen hymy, jokainen uusi liike ja ääni toi suurta onnea. Vauva on kasvanut ja kehittynyt jo niin paljon. Kuitenkin, kuten useimmat tuoreet isät tietävät, isyyden mukana tulee myös väsymys. Unettomia öitä, kun vauva itkee tai kun haluaa tarkistaa, onko kaikki hyvin, kun vauva nukkuu ”liian” hyvin. En muista, milloin viimeksi olisin saanut nukkua kahdeksan tuntia putkeen. Välillä myös vähän harmitti, kun ulkona oli ihanat helteet ja itse istuin sisällä ilmalämpöpumpun alla vauvaa viilentämässä. Ne, kun kestää aika huonosti kuumuutta…  Vaikka väsymys oli ja on osa arkea edelleen, se ei vähentänyt rakkauttani tai haluani olla paras mahdollinen isä.

Aamut olivat erityisen vaikeita. Oli niin vaikeaa lähteä töihin, kun katsoo pientä nukkuvaa lastaan. Aiemminkin lähdöt on ollut vaikeita, kun tarvitsee lähteä puolison vierestä, mutta nyt siinä oli vielä ihana vauvakin. Siinä hetkessä, työ ja muut vastuut tuntuivat merkityksettömiltä verrattuna isän rooliin.

Tämä kesä opetti minulle paljon. Olen oppinut kärsivällisyyttä, joustavuutta ja ennen kaikkea, mitä tarkoittaa olla isä. Vaikka olimme erossa puolisoni kanssa suurimman osan viikonlopuista, olemme molemmat kasvaneet vanhempina ja ymmärtäneet, mitä perhe todella tarkoittaa. Koko ajan tämä perhe-elämä on tuntunut tosi luonnolliselta ja oikealta ja se on tehnyt minut todella onnelliseksi. Ja vaikka päivät ja yöt välillä tuntuivat pitkiltä, on viikot ja kuukaudet kuluneet tosi nopeasti.

Vaikka kesä on nyt ohi, muistot ja kokemukset jäävät. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jokaisesta hymystä ja jopa jokaisesta unettomasta yöstä, sillä ne ovat tehneet minusta sen kuka nyt olen: Isä.

Kommentoi