Tampere
21 May, Tuesday
8° C

Proakatemian esseepankki

Ajatusten kesä



Kirjoittanut: Milja Salo - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Pura rutiinit atomeiksi
James Clear
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Kulunut kesä on mennyt vauhdilla läpi. Aika on kulunut nopeasti ja viikot ovat vierineet eteenpäin työn touhussa. On ollut paljon kaikkea kivaa, mutta myös jonkun verran ahdistusta, pelkoa, epävarmuutta ja mielen sisäistä kaaosta. Olemme pyörittäneet tiimimme kanssa kesäkahvilaa, joka on tuonut mukanaan omat haasteensa, lisäksi olen tehnyt töitä tuttuun tapaan kosmetiikka myynnin parissa, ja välillä yrittänyt myös pitää vapaata ja rentoutua. Välillä kaiken hässäkän ja suorittamisen keskellä, mieleeni on juolahdellut ajatuksia siitä, kuinka itse suhtaudun kaikkeen työntekoon, asioiden aikaansaamiseen ja elämän suorittamiseen yleisesti. Olen kuunnellut kesän aikana muutamia podcasteja, sekä James Clearin kirjaa Pura rutiinit atomeiksi, jotka ovat sukelluttaneet minut syvällisiin ajatuksiin minuudesta, sen määrittelystä ja omasta identiteetistäni. Millainen olen ihmisenä ja mikä tekee minusta minut? Mitkä ovat sisälläni eteenpäin työntäviä voimia? Miksi soimaan itseäni, jos en tee tarpeeksi? Miksi täytän kalenterini täyteen ja väsyn, mutta en kuitenkaan osaa olla tekemättä mitään? Muun muassa näiden kysymysten äärellä olen pohtinut itseäni ja elämää yleisesti. Jaan tässä esseessä kohtaamiani oivalluksia ja ajatuksia.

 

 

Huono omatunto

Kesäkahvilayrittäjyys on ollut melkoista tunteiden vuoristorataa. On ollut paljon hoidettavia asioita, selvitettävää ja pohdittavaa, erilaisia päätöksiä, haastavia tilanteita, mutta myös paljon ylpeyttä ja onnellisuutta siitä mitä on saatu aikaan. Ei sitä oikeastaan vielä edes kunnolla tajua kaikkea mitä on tapahtunut. Ehkä sitten kun Café Seila on saatu tämän kesän osalta paketoitua kokonaan, voi pysähtyä miettimään kokonaisuutta tarkemmin. Kesän aikana omalle vastuualueelleni on päätynyt kahvilamme markkinointi ja työvuorojen suunnittelu. Näiden lisäksi olen parhaani mukaan pyrkinyt hoitamaan tarvittavia asioita kuten kaupassa käyntiä ym. juoksevia asioita. Varsinaista suorittavaa kahvilatyötä olen itse tehnyt vähemmän, toisen työni vuoksi. On ollut välillä tilanteita, etten ole useaan päivään päässyt käymään kahvilalla tai tekemään juuri mitään sen eteen, ja olen kokenut tästä huonoa omatuntoa. Se tunne siitä, että muut tekevät töitä yhteisen projektimme eteen, enkä itse pääse antamaan panostani sata prosenttisesti saa minut stressaantuneeksi. Otin tietenkin tietoisen riskin siinä, että valitsin tehdä myös toista työtä kahvilan ohessa, joka tulisi olemaan raskasta varmasti, mutta en uskonut tällaista henkisen tason ahdistusta tulevan. Tästä huomiosta omassa ajattelussani lähti liikkeelle kela, jota olen nyt kesän aikana pyöritellyt. Ajatuskela pyörii sen ympärillä, että en tee omasta mielestäni tarpeeksi asioita, piiskaan itseäni mielessäni, jos en ole saanut päivän aikana tarpeeksi aikaan, sitten välillä havahdun siihen, että teen liikaa ja väsyn. Sitten niinä päivinä, kun päätän olla tekemättä mitään tarkoituksena rentoutua ja palautua en pysty olemaan aloillani ja ahdistun siitä, etten tee mitään. Tämä pyörä on pyörinyt mielessäni ja olen yrittänyt päästä kiinni ajatuksiin tämän kaiken taustalla. Mistä kumpuaa tarve ja painostus kokoaikaiselle suorittamiselle, miksi en osaa tehdä asioita sopivaa määrää järkevällä aikataulutuksella, miksi koen huonoa omatuntoa ja miksi ahdistun ns. tilanteessa kuin tilanteessa?

 

 

Suorittamisen sukupolvi?

Soitu Borg sanoi hyvin, Sana on vapaa -podcastissa siitä, että meillä 90-luvulla syntyneillä lapsilla on jollain tavalla opittu tapa suorittamisen kulttuuriin. Muistan itsekin, että hyvästä suoriutumisesta aina palkittiin lapsena, oli se sitten urheilu- tai koulumenestys tai muu suoritettu asia. Vanhemmat muistuttivat aina kun ulkona oli kaunis ilma, että nyt täytyy mennä pihalle leikkimään ja nauttimaan kauniista säästä, ei saa vai lojua sisällä. Opittiin siihen, että kun tekee paljon asioita, niin onnistuu, ja siitä palkittiin. Mikä on myös hyvä asia, ja moni lapsesta asti opittu tapa on auttanut varmasti elämässä siihen pisteeseen missä nyt olen. Mutta nämä juurtuneet tavat ja ajatukset myös heijastelevat omaan minäkuvaani siinä mielessä, etten osaa rentoutua ja palautua hyvällä omatunnolla. Sointu ja Janni puhuivat podcastissa siitä, että jos heillä olisi 48 tuntia elinaikaa jäljellä, niin mitä he tekisivät. Kummallekaan ei tullut edes mieleen mikään työntekoon liittyvä asia, ja naiset havahtuivat siihen, kuinka kulttuurissamme työnteko mielletään ns. asiana, joka tulee vain tehdä, eikä siitä yleensä juurikaan nautita. Ja heidän tapauksissaan töitä tehdään paljon, ja vapaa-aikaa haluttaisiin pitää enemmän. Ajoittain myös muut sosiaalisen median vaikuttajat tai toimittajat ovat jakaneet jatkuvaan suorittamiseen liittyviä ajatuksia, ja muutama päivä sitten silmiini osui Ina Mikkolan Instagram päivitys, jossa hän kirjoitti osuvasti. ”Yhteiskunnallisella tasolla minua ärsyttää se, että miksi emme ole yhdessä pyrkineet luomaan sellaista systeemiä, joka tähtäisi työnteon vähentämiseen ja vapaa-ajan lisäämiseen. Olemme vain jumittuneet siihen ajatukseen, että työlle pitää uhrata koko elämä, terveys, vapaa-aikaakin ja ylipäätään liikaa aikaa. Me voisimme luoda millaisen systeemin tahansa, mutta tällaisen paskarakkineen olemme sitten päätyneet luomaan, joka tuottaa työuupumusta, suorituspaineita, stressiä ja mielenterveysongelmia – ja tarvetta päästä lomalle nollaamaan.” (Mikkola, 2023) Ina kirjoittaa myös siitä, kuinka hänellä on yrittäjänä mahdollisuus vaikuttaa omaan työnkuvaan ja työaikoihin, mutta kaikilla ei tietenkään näin ole. Yhteiskunnallisia uudistuksia työteon raameihin olisi kuitenkin varmasti mahdollista tehdä, jos kehittymiselle annettaisiin enemmän tilaa, ja luovuttaisiin ajatuksista, että näin on aina tehty ja siihen on totuttu. (Mikkola 2023.)

 

 

Kontrollin tunne

Olen yrittänyt päästä omissa ajatuksissani syvemmälle, ja kaiken tämän suorittamisen kulttuurin alkulähteille. Olen pohtinut sitä, että millainen olen ihmisenä ja miten suhtaudun asioihin. Huomaan ainakin sen, että olen toisinaan hyvin kontrolloiva, koen tarvetta huolehtia asioista, saan mielenrauhaa siitä, että tiedän että kaikki toimii ja asiat rullaavat. Välillä ahdistun, kun asioita tapahtuu niin, että en itse pääse vaikuttamaan niihin. Näistä ajatuksista haluisin ainakin osittain päästää irti. Jonkun verran ne johtuvat varmasti geeneistä ja siitä mihin on oppinut. Tunnistan esimerkiksi äidissäni samoja piirteitä huolehtivaisuudesta, ja ns. kontrolloivasta asioiden järjestämisestä. Joissain tilanteissa noista piirteistä on varmasti hyötyäkin, ja ne saattavat ulospäin näkyä myös positiivisena johtajuutena, mutta luulen, että ne ovat osasyyllisiä siihen, että stressaannun helposti.

 

Olen huomannut myös, että alan voimaan huonosti, kun To Do -lista kasvaa, ja alan menettää otteen asioista, jotka minun pitäisi hoitaa. Olen siinä mielessä tunnollinen ja järjestelmällinen, että saan kyllä kaiken aina tehtyä ajallaan, mutta en kestä sitä mielen sisäistä kaaosta, joka pyörii tornadon lailla päässäni, kun lista asioista on pitkä. Tällaisina hetkinä saatan olla läheisilleni kiukkuinen ja etäinen, enkä haluaisi toimia niin. Koen niin suurta painetta siitä, että minun täytyy saada kaikki tehtyä, jolloin muu ympäröivä maailma vähän hukkuu kaiken alle. Olen visuaalinen ihminen, ja esimerkiksi kodin siisteys on minulle hyvin tärkeää. Jos jouduin joinain hetkinä käyttämään kaiken aikani työn tekoon ja samaan aikaan kotona pyykkivuori kasvaa, tiskipöytä täytyy, hyllyt pölyttyvät ja tavarat on sekaisin, mielen sisäinen kaaos ottaa entistä enemmän kierroksia. Kun ikää on tullut lisää, olen oppinut hieman rentoutumaan kaiken järjestelmällisyyden ja täsmällisyyden kanssa, että ei kaikki asiat tarvitse olla koko ajan niin justiinsa, mutta silti opittavaa vielä on.

 

Olen huomannut, että koen myös jonkinlaista tarvetta siitä, että olen jatkuvasti saatavilla. Puhelin on aika lailla kasvanut käteeni kiinni, haluan aina vastata viesteihin mahdollisimman nopeasti, reagoida tarvittaessa ja tietää koko ajan mitä tapahtuu. Stressaavaa? Kyllä ja ei. Tämä on ristiriitaista, koska se, että olen aina tavoitettavissa stressaa, ja se että välillä en ole ollenkaan, stressaa. Tähän olen joutunut, ja joudun edelleen opettelemaan balanssia. Haluaisin löytää tavan irtaantua välillä kaikesta ja välttää sitä, että olisin riippuvainen sosiaalisesta mediasta tai kokisin huonoa omatuntoa, jos en vastaa viesteihin välittömästi.

 

 

Vilkas mieli

Olen havahtunut kesän aikana siihen, että ajattelen käytännössä koko ajan ja vähän kaikkea samaan aikaan. Tämä on ollut aika hurja oivallus ja saattaa kuulostaa vähän oudoltakin, mutta olen pohtinut, sitä kuinka vilkas mieleni on, ja toimiiko kaikkien muiden ihmisten aivot samoin. Mieleni tuottaa lähes taukoamatta ajatuksia, jotka suunnittelevat, pohtivat, luovat, huolehtivat, stressaavat, surevat, iloitsevat, ihmettelevät, tutkivat jne. Koen myös päivittäin aika paljon erilaisia tunteita laidasta laitaan. Olen todennut sen, että on vain muutamia aktiviteetteja, joiden aikana en ajattele juuri mitään, toinen on erittäin voimakkaasti hengästyttävä urheilu ja toinen on lempi tv sarjani katselu. Näiden parissa keskityn ainoastaan kyseiseen tekemiseen, enkä ajattele juuri mitään muuta ulkopuolista. Jos en saa aivoilleni pientä lepohetkeä pitkään aikaan, huomaan heti, että ylikuormitun. Olen pohtinut sitä, että millainen keskittymiskykyni oikeasti on, ja että onko ajatusten virtaa mahdollista oppia kesyttämään.

 

Kuka minä olen?

James Clear puhuu kirjassaan siitä, että meistä ihmistä tulee sellaisia, millaisen identiteetin itsellemme luomme. Ajattelen välillä sitä sitä, millainen ihminen haluaisin olla, mutta harvemmin sitä, millainen oikeasti olen. Lisäksi käytän aivan liikaa ajatuksia siihen, että mietin millaisena muut ihmiset minut näkevät ja miltä elämäni näyttää ulospäin. Pura rutiinit atomeiksi -kirjaa lukiessa, aloin ajatella, että suorituspaineiden ja täydellisyyden tavoittelun sijaan tärkeämpää olisi alkaa elämään enemmän itseäni varten. Mitkä asiat ovat oikeasti itselleni tärkeitä ja millaista elämää haluan elää? Koen että olen ihmisenä hyvin aikaansaava, ahkera ja meneväinen, ja teen paljon asioita, joista nautin, mutta silti joudun purkamaan mielen sisäistä kaaostani. James puhuu kirjassaan siitä, kuinka asettamiemme tavoitteiden eteen tulisi tehdä töitä joka päivä yhden prosentin verran paremmin kuin edellisenä päivänä. Tätä olen yrittänyt hokea viime viikkoina itselleni, että riittää, jos teen yhden projektin eteen töitä vähän joka päivä, enkä yritäkään saada isoa kokonaisuutta rutistettua liian pieneen aika ikkunaan. Mikään ei kuitenkaan voita sitä fiilistä, kun on saanut ison projektin tehtyä valmiiksi ja samalla vielä hoidettua kodin askareet kuntoon, niin että voi hyvillä mielin istahtaa sohvalle, kun elämä on niin sanotusti järjestyksessä hetken aikaa.

 

Huonojen tapojen toistaminen on helppoa, ja hyvien vaikeaa. Millään muulla asialla ei kuitenkaan ole yhtä suurta vaikutusta elämään kuin päivittäisten rutiinien toistamisella. Uuden rutiinin aloittaminen tuntuu aina aluksi vaikealta, mutta kun se vakiintuu, se pysyy muuttumattomana ikuisesti. Uuden rutiinin vakiinnuttamiseksi tarvitaan muutos syvemmällä tasolla, nimittäin identiteetissä. Identiteettiin liittyy uskomukset, maailmankatsomus, minäkuva ja arvot. Rutiineja on vaikeaa muuttaa, ellei ensin ajattele oman käytöksen taustalla olevia uskomuksia. Toiminta ja teot ovat aina heijastus identiteetistä, ja osoitus siitä millainen ihminen uskoo olevansa joko tiedostaen tai tiedostamatta. (Clear 2020.)

Olen monia kymmeniä kertoja yrittänyt aloittaa jonkun uuden päivittäisen tai viikoittaisen rutiinin, mutta harvemmin onnistunut vakiinnuttamaan sitä oikeasti. Clearin kirjaa lukiessa aloin ajatella, että ehkä ne rutiinit, joita olen yrittänyt aloittaa, eivät vain ole sopineet nykyiseen identiteettiini. Todennäköisesti tarve aloittaa uusia rutiineja on syntynyt ulkoapäin tulevista yhteiskunnallisista tai sosiaalisista paineista, eikä edes välttämättä omasta tahdostani. Tästä lähtien, aina kun pohdin omaa arkeani ja rutiinejani, haluan ajatella sitä, millainen ihminen oikeasti haluan olla ja mitä muutosta haluan oikeasti saada aikaan.

 

 

Eteenpäin työntävät sisäiset voimat

Elisa Taskula ja Sanni Trishin pohtivat Kesken -podcastissa minuuttaan, ja sitä mitkä ovat heidän eteenpäin työntäviä sisäisiä voimia elämässä. Tämä pohdinta oli tosi mielenkiintoista, enkä ollut itse aikaisemmin ajatellut asiaa niin syvällisesti. Aloin miettiä omia eteenpäin työntäviä voimiani, ja päädyin siihen, että luonto ja sen monimuotoisuus on yksi iso voima itselläni, rakastan kaikissa vuodenajoissa tiettyjä asioita, aurinkoa, lämpöä, luonnon visuaalisuutta ja kauneutta, tuoksuja ja tunteita, joita vuodenaikojen vaihtumiset herättävät. Toinen, vähän abstraktimpi ajatus eteenpäin työntävästä voimasta, on sellainen yleinen onnellisuus ja hyvinvointi sekä fyysisesti että henkisesti, jota tunnen. Ajattelen että olen ihmisenä vahva, ja että selviän tilanteesta kuin tilanteesta. Uskon myös siihen, että asioilla on tarkoitus tapahtua, ja että kaikki aina järjestyy jollain tavalla, nämä uskomukset tuovat jotain sellaista lohdullisuutta elämääni, että ne työntävät eteenpäin. Näiden sisäisten voimien pohtiminen auttoi myös oman identiteettini ja minäkuvani selkeyttämisessä. Jokaisen olisi ehkä hyvä pohtia välillä sitä, mitkä asiat oikeasti tuovat energiaa ja hyvää oloa, ja mitkä asiat ja ajatukset arjessa kantavat.

 

 

Pohdinta

Kun aluksi kerroin ajatuskelasta, joka on pyörinyt ympyrää päässäni kesän ajan, tätä kirjoittaessa saatoin keksiä yhden teorian, joka voisi selittää mieleni kaaosta. Olen tällä hetkellä sellaisessa elämäntilanteessa, että en tiedä mitä aion tulevaisuudessa tehdä valmistumiseni jälkeen. Olen opiskellut melkein 10 vuotta putkeen eri ammatillisia koulutuksia ja tehnyt samalla töitä, ja nyt, urallisesti tulevaisuuteni on yksi iso kysymysmerkki. Koen, että tulevan puolen vuoden tai vuoden aikana, eteeni on tulossa jonkinlainen käännekohta, enkä tiedä mitä se tulee olemaan. En oikeastaan tiedä mitä haluaisin tehdä elämässäni, ja aloin ajatella, että vaikuttaako se siihen miksi mielessäni pyörii kaaos. Alitajuntani varmaankin ajattelee, että minun pitäisi koko ajan olla tekemässä jotakin järkevää ja eteenpäin vievää, jotta löytäisin oman suuntani. Ahdistus tulevasta, ahdistus kaikesta?

Kesä alkaa olla lopuillaan, on pikkuhiljaa aika aloittaa taas arki ja kiireinen syksy on edessä. Näitä kesän aikana tulleita ajatuksiani aion jatkaa ja syventää varmasti vielä jatkossakin, ja haluan oppia tekemään asioita sopivassa balanssissa. Toivon, että oppisin enemmän armollisuutta itseäni kohtaan, enkä kokisi huonoa omatuntoa lepäämisestä ja palautumisesta. Haluaisin pohtia vielä tarkemmin identiteettiäni ja luoda sellaisia rutiineja ja arkea, jotka tuovat itselleni hyvää mieltä ja oloa. Ja vaikka voin jatkuvasti omalla päivittäisellä tekemiselläni vaikuttaa siihen millaista elämäni on, haluan myös oppia sietämään paremmin epävarmuutta ja sitä, etten tiedä mitä tulevaisuus oikeasti tuo tullessaan.

 

 

 

 

Lähteet:

 

J., Clear. 2020. Pura rutiinit atomeksi: näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy. E-kirja. Tuuma kustannus.

 

Ina Mikkola, Instagram, 2023.

https://www.instagram.com/p/CwQGHdQtbad/?utm_source=ig_web_copy_link&igshid=MzRlODBiNWFlZA==

 

Sointu Borg ja Janni Hussi. Sana on vapaa -podcast. Podimo. 2023.

https://share.podimo.com/fi/episode/3c010350-94db-4f15-bc09-45547073d554?creatorId=794aa3fc-b414-4e50-96f7-35d0f2f5164d&key=xyvLxwBiOqXv&source=ln&from=mobile

 

Elisa Taskula & Sanni Trishin. Kesken -podcast. Podimo. 2023. https://share.podimo.com/fi/episode/4e42ea60-4fc5-41d6-b3b1-c68b94f03ccc?creatorId=794aa3fc-b414-4e50-96f7-35d0f2f5164d&key=qFaCkO2teDgY&source=ln&from=mobile https://share.podimo.com/fi/episode/d7f4fd0a-61fd-4d34-a37a-cfd4561154f0?creatorId=794aa3fc-b414-4e50-96f7-35d0f2f5164d&key=3XVmwxa4LTqO&source=ln&from=mobile

Kommentoi